perjantai 16. toukokuuta 2014

Veera-sirkan kevättervehdys ♥

Veera seitsemän aikaan tänä aamuna, tamman hörinä on kyllä ihan jokaisen päivän kaikkein parhain "hei":)



  Viime yönä Veera suunnitteli taas kovasti varsan tekoa! Tamma oli aika rauhaton karsinassaan ja noin kahden aikoihin meni ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen makuulleen karsinassa. Välillä se makasi ihan pitkällään, muttei kuitenkaan nukkunut ja toisinaan taas tuijotteli kylkiään. Veeran karsina on nyt niin iso, että meidän kamera ei ihan jokaista kulmaa saa kuvaan, joten eiköhän tamman takalisto juurikin jäänyt pois kuvasta! Mietittiin siis kuumeisesti, että mitä tehdään, kun ei voinut tietää onko sieltä varsa tulossa vai ei. Soitettiin sitten tallinomistajalle, joka oli jo aiemmin luvannut käydä katsomassa Veeraa jos tuntuu siltä, eli hän lähti käymään tallissa. Siinä vaiheessa tamma pomppasi tietysti ylös ja tähän päättyi puuhastelu, kyljistään Vera oli kuulemma älleä, mutta muuten ei ollut tullut mitään uutta.

Tänään mentiin heti aamulla tallille ja vietiin vaan hepat ulos (niin ja paijattiin kyllä vähän tammaa...), niitten saatua aamuruuat jo kuudelta tallinomistajan toimesta. Koko päivä vahdittiin Veeraa ja illemmalla käytiin vaan kaupassa & kotona hakemassa lisää kamppeita eli nyt ollaankin taas tallilla! Maito oli jo käytännössä ihan valkoista, kun Veera äsken mutusti iltaruokiaan eli jospa tänä yönä uusi yritys :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti