keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Muuttokaaos


Keski-Suomen ja eritoten Jyvässeudun tallielämä on tällä hetkellä melkoisessa myllerryksessä, samoin kuin kaikki isompiin valmennuksiin ja kilpailuihin liittyvät asiat. Kaikki tämä juontaa juurensa Polleparkin, Jyväskylän isoimman yksittäisen tallin ja Keski-Suomen suurimman maneesin, toiminnan lopettamiseen. 40 hevosta etsii yhtä aikaa uutta tallipaikkaa ja jokaiselle niitä ei tule lähialueiden maneesitalleilta riittämään.

Sitä en ole kertonutkaan aiemmin täällä blogissa, että myös meillä oli etsinnässä uusi tallipaikka. Jos etsinnät olisi aloittanut tällä viikolla, niin olisi melkein saanut heittää hyvästit haaveelle päästä hyvällä sijainnilla olevalle maneesitallille... Tällä kertaa meillä oli kuitenkin onni matkassa, sillä aloin miettimään uutta paikkaa tasan kaksi viikkoa sitten, ja 10. päivä lauantaina tutustumiskäynnin jälkeen muutto oli jo sovittu. En ollut ajatellut asiaa koko talvena, mutta yhtenä päivänä vaan tajusin, että nyt olisi varmaan hyvä aika alkaa katsella uutta paikkaa Nikalle, vaikka mikään kiire ei olekaan. Nika nimittäin on vielä kevään ratsukoulutuksessa Jämsässä, joten muutto tulee ajankohtaiseksi vasta reilun parin kuukauden päästä. Alun perin olin suunnitellut, että Nika olisi tullut vielä takaisin Konginkankaalle ainakin kesälaitumelle, mutta sitten aloin pohtimaan ns. "ylimääräisestä" muutosta aiheutuvaa stressiä, joten parempi viedä se suoraan uuteen paikkaan kesäksi. Nika viihtyi hyvin Konginkankaalla kuten minäkin, mutta treenimahdollisuudet nuorelle ratsuhevoselle eivät ole siellä ideaalit, koska esimerkiksi valmentajan saaminen niin syrjäiseen paikkaan on todella vaikeaa.

Kriteerit uudelle kotitallille olivat tiukat, mutta yksi paikka vastasi kaikkea toivomaamme, enkä malttaisi enää odottaa muuttoa! Sopimus alkaa toukokuun alusta ja on ihanaa päästä sitten taas käymään tallilla joka päivä. 

Päästään samoihin maastoihin kuin aikanaan Veeran kanssa 

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Muistoissa


Jatkoaika, jolla elimme ei ollutkaan ikuinen. 


Veeran ensimmäinen vakava ähky oli 2015 keväällä, silloin olimme jo tehneet lopetuspäätöksen, mutta saimme ihmeen ja tamma parantui. Tällä kertaa asiat menivät toisin ja jouduin tekemään äärimmäisen raskaan valinnan Veeran laskemisesta taivaslaitumille. 


Rakkain ystäväni on nyt poissa, mutta kulkee silti aina mukanani. Osa siitä elää yhä Nikan kautta ja se on suurin lahja, jonka olen ikinä saanut. Minun ei tarvitse selvitä yksin, vaan joka kerta kun katson Nikaa, näen Veeran. Silittäessäni sitä tunnen saman silkkisen karvan ja kuullessani sen hörähtävän, voisin vannoa Veeran olevan aivan siinä. 



Kiitos kaikesta rakas Veerani, elämäni hevonen, toteen käynyt unelmani. Nämä vuodet kanssasi ovat olleet elämäni parhaimpia. 


 

torstai 1. helmikuuta 2018

Enkelini


Lepää rauhassa rakkain ystäväni Veera
23.7.1997 - 31.1.2018


"And in my dreams I will always find my way back to you."

lauantai 13. tammikuuta 2018

Ratsastamassa Nikalla


Viimeksi kun kävin Nikan luona pääsin tekemään melkein kaiken itse, mikä oli tosi kivaa. Tallissa satuloin Nikan ja kieltämättä meinasi pieni kulttuurishokki iskeä, kun olisi pitänyt laittaa länkkäsatula selkään ja vielä väärältä puolelta. Pelkkä padi eli ”satulahuopa” painoi enemmän kuin tavallinen estepenkki, puhumattakaan itse lännensatulasta. Olen tottunut laskemaan satulan hyvin kevyesti selkään, mutta lännensatula on tarkoitus vain viskata kyytiin. Aikaisemmin Nika vähän väisti satulaa, mutta nyt se on siedätetty hyvin ja se on oppinut seisomaan hienosti paikoillaan käytävässä, eikä se koita enää seilata karkuun. Ei pidä vältellä liikaa hevosen "säikäyttämistä", vaan asiat pitää vain tehdä reippaasti. Siedätys aloitetaan toki varovaisemmin, mutta sitten kun hevonen on tottunut, niin aletaan tekemään vähitellen ihan normaalisti ja sekin tulee tutuksi. Itse olen juuri sellainen, että koitan suojella hevosta kaikilta kauhistuksilta, mutta olen jo pikkuhiljaa alkanut oppia tavasta eroon.

Talutin Nikan pyöröön ja siellä pääsin ensimmäistä kertaa juoksuttamaan sitä. Perusteet ovat samat kuin tavallisessakin liinassa juoksutuksessa, mutta esimerkiksi kääntyminen oli sellainen, mitä en ole itse aikaisemmin tehnyt. Olin tyytyväinen siihen, miten hyvin ja rennosti Nika liikkui. Liinassa se meni monesti liian lyhyeksi ja liike suuntautui ylös eikä eteenpäin, jolloin se jäi ikään kuin leijumaan paikoilleen. Täällä siihen kiinnitettiin ensimmäisenä huomiota ja nykyään Nika liikkuu juuri niin kuin nuoren hevosen kuuluukin.

Kaiken kukkuraksi pääsin vielä ratsastamaankin ja harjoiteltiin pohjeapuja, ohjausta, pysähdyksiä ja peruutuksia. Tein alkuun yhden ohjan pysäytykset "yksin", mutta muihin harjoituksiin halusin taluttajan mukaan tuomaan itsevarmuutta, vaikka naru olikin koko ajan löysällä. Ratsastus olisi sujunut varmasti hyvin ilmankin, mutta ei siitä haittaakaan ollut, itselläni vaan oli rennompi olo siten. Nika hyväksyy hyvin pohkeet ja myös reagoi niihin oikein eli liikkeellelähdöt sujuvat erittäin hyvin, samoin kuin pysähdykset. Ohjaus on vielä hieman suurpiirteistä, mutta volttien kääntäminen sekä suunnanmuutokset onnistuvat jo. Peruutuksessa Nika ei enää yritä nostaa päätään, vaan myötää hyvin. Jalat ovat vähän hitaat ja se miettii hetken ennen kuin lähtee taaksepäin, mutta se selvästi ymmärtää, mitä siltä pyydetään. Ravia se ei ole vielä mennyt ratsastajan kanssa, enkä tiedä milloin on sen aika, koska halutaan Nikan olevan silloin täysin valmis siihen itse. Olen erittäin tyytyväinen tähän rauhalliseen etenemiseen hevosen ehdoilla - hiljaa hyvä tulee. 

Pusutuokio

Jätti

Nikan elämän ensimmäinen täyskaarto =D

Rento ja tyytyväinen hevonen



maanantai 8. tammikuuta 2018

Nikan ystäväkirja


Nika täällä näppäimistön ääressä he(i)ppa! Kuten varmaan voit heti huomata, oon aika hauska kaveri ja uskon, että tästä postauksesta tulee paljon parempi kuin mistään Piritan kirjoittamasta. Ihan hyvä, että minäkin pääsen välillä ääneen, koska saa sitten kerrankin jotain laadukasta sisältöä tänne.



Nimi:
Don Negaiss eli tutummin Nika. Mun virallinen nimi meinaa ukkosmyrskyä ja kutsumanimi on vaatimattomasti ”Bringer of victory”, Goodja slaavilaisen käännöksen mukaan ”Belongs to God”. Mulla on myös paljon lempinimiä, kuten esimerkiksi Napsi, Iippis, Nokka ja Salami. Jälkimmäinen on muunnos salamasta, minulla ja makkaralla ei ole mitään yhteistä.

Ikä:
Tavallaan viel kolme ja toisaalta jo neljä. Mun syntymäpäivä on vasta toukokuussa, mutta virallisesti oon jo neljä.

Kansalaisuus:
Oon ihan suomalainen, vaik mun äiti on maahanmuuttaja Latviasta ja isäki tullu kuulemma jostain Saksasta.

Isä, äiti, sisaruksia:
Mun isi on Don Larino, se on semmonen tosi kuuluisa oldenburgori, joka on niittänyt mainetta maailmalla. Voittanut Bundeschampionaatin eli Saksan mestaruuskilpailun ja ollut WBFSH:n  maailman isäorirankingin listalla sijalla 24. Olen siis käytännössä julkkis itsekin.
       Veera on mun äiti ja täytyy sanoa, että hyvää työtä on tehnyt, kun sen lapsesta on tullut näin hieno. Sillon ku olin pienempi tykkäsin paljon leikkiä äitin kans ja kiskoa sitä hännästä niin, että niitä jouhitupsuja löyty sit aina maasta. Oltiin aina yhessä, sillä äiti on yksinhuoltaja, ja oikeestaan en oo ees koskaan nähny mun isiä, kun se ehti häipyä kuvioista. Iskän puolelta mulla on yli sata puolisisarusta täällä Suomessa ja lisäks maailmalla ties kuinka monta. Myös äitillä on kai pari muutakin lasta Latviassa, mutta se ei oo kauheesti niistä kertonu.

Äiti piti musta hyvää huolta, kun olin vauva.

Jouhien väri:
Mustat hiukset ja häntä, turkki kauniin ruskea mustilla liukuvärjäyksillä. Mulla on kans takajaloissa nilkkasukat, joista toisen oon periny äitiltä ja toisen isiltä.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Komea, itsevarma ja suosittu.

Mistä pidän:
Kaverit on parasta, mitä tiiän ja tykkään kyllä touhuta myös ihmisten kanssa. Mun mielestä on tosin kummallista, että kaksjalkaset ei tykkää samoista leikeistä kuin mun muut kaverit, joten joudun pussaan niitä ilman hampaita aina. Läheisyys on ihanaa ja haluaisin mutustaa kaiket päivät ystävieni hiuksia, jos mahdollista. 

Mistä en pidä:
Olipas vaikee kysymys, oon nimittäin aika positiivinen kaveri. Joskus mulla on korvat luimussa, jos sataa vettä tai en saa ruokaa heti sillon kun tahon. Nyt on tosin ihan tyhmä sääntö ollut, että joka kerta ruoka tulee vasta sitten, kun en irvistä. Voitteko kuvitella! Pitää aina joku tekohymy vääntää, ennen kuin sapuska tulee pöytään. Uskomatonta.

Sillonku minä olin nuori nii ruoka tuli välittömästi, kun vähän käskytti mammaa kiirehtimään
 

Lempiruoka:
Vihreä ruoho kelpaa aina ja porkkanat maistuu.

Lempiväri:
Oman turkin väri tietenkin, olen komeimmillani luonnostan ilman ylimääräisiä kledjuja. Jos on pakko valita, niin tummansininen on aika ylevä väri, joka myös sopii minulle.

Harrastukset:
Kaverien kanssa hengailu, kaikenlainen liikunta sekä kulinaristiset nautinnot. 

Lempikouluaine:
Mitä tuo tarkoittaa? Oon nyt esikoulussa, siellä tykkään ulkoliikunnasta ja siedätysjutut on hauskoja ja helppoja, koska ihmiset silittelee mua jollain muovipussilla ja kehuu, eikä mun tarvii tehä ite mitään... Oon kyllä kaikessa aika hyvä, joten multa onnistuu mikä vaan. Askartelu kavereiden kanssa välitunneilla on erityisen hauskaa; ollaan keksitty, että otetaan multa aina loimi pois yhessä ja osataan hienosti avata kaikki soljet.


Isona minusta tulee:
Varmaan joku,  mikä on vielä isompi kuin jättiläinen, koska sellaiseksi ne jo minua kutsuvat. Aion siis olla isona dinosaurus, ne on kuulemma valtavia kavereita.

Parhaat kaverit:
Yks vuonis, joka on mun tarhakaveri, on tosi kiva. Sen nimi on Elde, mutta ite kutsun sitä kääpiöks :P Kaikki sanoo, että meistä on tullut niin hyviä ystäviä, ettei meitä voi erottaa ja Piritan täytyis ostaa se, että voitais olla best friends 4ever. Yks nolo juttu on se, että joudun väistämään, jos se haluaa vohkia mun ruuat, mutta silloin kun vaan leikitään niin mää kyllä voitan aina.
 
Mottosi:
Lahjakas kunnes toisin todistetaan! 



Pirita näki tän postausidean alun perin Jillan blogissa, mutta koska en ollu syntyny vielä sillon, nii en tietty voinu toteuttaa tätä heti. Nyt yks hemmo melkein samoilta hoodzeilta ku mä, teki tällasen postauksen viime viikolla, eli kiitti muistutuksesta Ilon Pilkettä!

tiistai 2. tammikuuta 2018

Vuosi 2017


Tuntuu, että mennyt vuosi oli hevosrintamalla todella hiljainen. Starttasin vain kerran kilpailuissa ja pitkäaikainen treenikaveri Musta lähti uuteen kotiin syksyllä. Veera vietti aikaa klinikalla sekä alku- että loppuvuodesta, kun sen mahasta poistettiin pitkäaikaisia hiekkakertymiä. Toisaalta Nikan kanssa tapahtui edistystä ja syksyllä pääsin ensimmäistä kertaa ikinä sen selkään. Arjen parhaita juttuja olivat ehdottomasti pitkät parin tunnin maastolenkit keväällä, minä ratsastin aina Mustalla ja Jaakko Veeralla. Oli myös mukavaa nähdä, miten paljon Jaakko kehittyi, vaikka ratsasti lähinnä vain maastossa. Veera alkoi liikkumaan todella hienosti hänen kanssaan ja näytti tyytyväiseltä, joten olin iloinen, kun sain seurata sitä vierestä, vaikken itse aina tamman selkään päässytkään.

Ajattelin tehdä vielä erikseen kevään ja kesän kuvista ja videoista oman postauksensa, sillä silloin blogi vietti hiljaiseloa. Muistot ovat niin hyviä, että olisi kiva päästä jakamaan niitä myös tänne. Nyt kuitenkin takaisin tähän koko vuoden koosteeseen. En kerro kaikista kuukausista erikseen, sillä tuntuu, että olen jo itsekin melkein unohtanut, mitä milloinkin on tapahtunut. Kuvat puhukoon puolestaan!


Tammikuu


Helmikuu

Nikan kanssa kävelyllä

Näitä kuvia en ole koskaan julkaissut, harkitsen tekeväni sen vielä jossain tulevassa postauksessa näin vuoden myöhässä :D



Maaliskuu


Huhtikuu

Vuoden ensimmäiset ja viimeiset kisat
Helppo A, II-taso
67,8%

Toukokuu

Keväällä tallipäivät venyivät, kun totutin hevosia vähitellen vihreään ja syöttelin niitä loppua kohti yli pari tuntia päivässä
Olin seuraamassa orivarsojen laitumelle laskua
Muutto Konginkankaalle kuun lopussa

Kesäkuu

Ruokkimassa hevosia vähän juhlavammissa vaatteissa :D



Nika ottamassa lepoa tallissa 
Porkkanadiileri vauhdissa :D

Heinäkuu

Kävin ratsastamassa kerran Siilin ratsastuskeskuksessa. 

Ja muutaman kerran ratsastin tällä ravurilla

Sannin C, jota liikutin joitain kertoja Saarijärvellä

Ja Veera



Elokuu

Laidunelämää
Muistettiin ottaa yo-kuvat vasta näin myöhään kesällä 
 
Syyskuu


Lokakuu

Nika lähti ratsukoulutukseen


Marraskuu

Kuvasin tämmöisiä krokotiileja :D
Tämän jälkeen ei ole tainnut kertaakaan lumet sulaa ihan kokonaan

Joulukuu



Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2018!