keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Muuttokaaos


Keski-Suomen ja eritoten Jyvässeudun tallielämä on tällä hetkellä melkoisessa myllerryksessä, samoin kuin kaikki isompiin valmennuksiin ja kilpailuihin liittyvät asiat. Kaikki tämä juontaa juurensa Polleparkin, Jyväskylän isoimman yksittäisen tallin ja Keski-Suomen suurimman maneesin, toiminnan lopettamiseen. 40 hevosta etsii yhtä aikaa uutta tallipaikkaa ja jokaiselle niitä ei tule lähialueiden maneesitalleilta riittämään.

Sitä en ole kertonutkaan aiemmin täällä blogissa, että myös meillä oli etsinnässä uusi tallipaikka. Jos etsinnät olisi aloittanut tällä viikolla, niin olisi melkein saanut heittää hyvästit haaveelle päästä hyvällä sijainnilla olevalle maneesitallille... Tällä kertaa meillä oli kuitenkin onni matkassa, sillä aloin miettimään uutta paikkaa tasan kaksi viikkoa sitten, ja 10. päivä lauantaina tutustumiskäynnin jälkeen muutto oli jo sovittu. En ollut ajatellut asiaa koko talvena, mutta yhtenä päivänä vaan tajusin, että nyt olisi varmaan hyvä aika alkaa katsella uutta paikkaa Nikalle, vaikka mikään kiire ei olekaan. Nika nimittäin on vielä kevään ratsukoulutuksessa Jämsässä, joten muutto tulee ajankohtaiseksi vasta reilun parin kuukauden päästä. Alun perin olin suunnitellut, että Nika olisi tullut vielä takaisin Konginkankaalle ainakin kesälaitumelle, mutta sitten aloin pohtimaan ns. "ylimääräisestä" muutosta aiheutuvaa stressiä, joten parempi viedä se suoraan uuteen paikkaan kesäksi. Nika viihtyi hyvin Konginkankaalla kuten minäkin, mutta treenimahdollisuudet nuorelle ratsuhevoselle eivät ole siellä ideaalit, koska esimerkiksi valmentajan saaminen niin syrjäiseen paikkaan on todella vaikeaa.

Kriteerit uudelle kotitallille olivat tiukat, mutta yksi paikka vastasi kaikkea toivomaamme, enkä malttaisi enää odottaa muuttoa! Sopimus alkaa toukokuun alusta ja on ihanaa päästä sitten taas käymään tallilla joka päivä. 

Päästään samoihin maastoihin kuin aikanaan Veeran kanssa 

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Muistoissa


Jatkoaika, jolla elimme ei ollutkaan ikuinen. 


Veeran ensimmäinen vakava ähky oli 2015 keväällä, silloin olimme jo tehneet lopetuspäätöksen, mutta saimme ihmeen ja tamma parantui. Tällä kertaa asiat menivät toisin ja jouduin tekemään äärimmäisen raskaan valinnan Veeran laskemisesta taivaslaitumille. 


Rakkain ystäväni on nyt poissa, mutta kulkee silti aina mukanani. Osa siitä elää yhä Nikan kautta ja se on suurin lahja, jonka olen ikinä saanut. Minun ei tarvitse selvitä yksin, vaan joka kerta kun katson Nikaa, näen Veeran. Silittäessäni sitä tunnen saman silkkisen karvan ja kuullessani sen hörähtävän, voisin vannoa Veeran olevan aivan siinä. 



Kiitos kaikesta rakas Veerani, elämäni hevonen, toteen käynyt unelmani. Nämä vuodet kanssasi ovat olleet elämäni parhaimpia. 


 

torstai 1. helmikuuta 2018

Enkelini


Lepää rauhassa rakkain ystäväni Veera
23.7.1997 - 31.1.2018


"And in my dreams I will always find my way back to you."