tiistai 31. heinäkuuta 2012

Koulukisat ja kenttätreenit Korpi-Jukolassa

Sunnuntaina lähdettiin Keuruulle ensisijaisesti koulukisoihin, pakattiin kuitenkin mukaan myös veran estekamppeet. Tarkoitus oli käydä ensin ratsastamassa koulurata, jonka jälkeen lähdettäisiin maastoesteille jos sää sen sallisi, sunnuntaillehan oli luvattu rajuja ukkoskuuroja ja sadetta jonka todennäköisyys 89%. Säästyttiin kuitenkin kokonaan ukkoselta ja sateelta, mutta sen sijaan maneesin nurkalta mitattiin lämpötilaksi 34°C. Tulin siihen tulokseen että olisin mielummin ratsastanut vaikka sateessa kuin tuossa helteessä, koska veralta meinaa olla aina vähän veto pois auringonpaisteella.

Veera tarkkailee maisemia, eihän sitä tiiä jos jossain on piilossa sapelihammastiikeri
Niinhän siinä kävi että vera jäi vaan katselemaan maisemia radalla, vaikka verkassa suoritus oli jo ihan lupaava. Vera puksutti menemmään ensimmäisen puolikkaan rataa ilman että oli yhtään kuulolla saati sitten avuilla, uljaana kuin hirvi siis. Puolessa välin rataa kuitenkin suutuin veralle koska ajattelin  että enää ei ole mitään menetettävää, ja vera heräsikin jo hieman horroksestaan sekä oli paremman tuntuinen. Olisi ilmeisesti kannattanut suuttua jo heti alussa koska tuomareiden pisteetkin nousivat huomattavasti heti sen jälkeen alun vitosista ja parista kutosesta kuutosiin ja seiskoihin.
Alakerran pisteisin olin ihan tyytyväinen vaikka paremmatkin ovat aikaisemmin olleet, kommenteissa luki mm. jos hevonen kulkisi pyöreämmällä ylälinjalla pisteet kohoaisivat, siisti suoritus, kehityskelpoinen ratsukko, mukava hevonen ja tsempit!

Tässä hän jo hieman yrittää :D
Lähdetiin sitten koulutuloksesta suivaantuneina hyppäämään maastoesteitä kun vera oli saanut hieman huokaista radan jälkeen. Maastoesteillä Vera yllätti positiivisesti! Ehkä enemmän muut kuin minut, koska mulla on aina ollut kova usko veran suhteen ja luotan siihen täysin. Veera ei siis pettänyt tälläkään kertaa ja oli luottamuksen arvoinen. Ei yhtään kieltoa eikä edes epäröintiä, veera meni vaan sinne minne pyysin ja tämähän oli minun sekä veran molempien eka kerta kunnon maastiksilla! Ilmoittauduttiin siis hyvillä mielin ensi viikonlopun kenttäkisoihin Alavudelle, käydään vielä torstaina hyppäämässä udelleen Keuruulla ja haetaan oikeata ratatempoa sekä otetaan aikaa. Hieno veera!

                    

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Valmennus

Eilen meillä oli Eijan kouluvalppa, harjoiteltiin viikonlopun kisoihin. Vera oli alkuverkoissa hieman tahmea, mutta sai sitten jonkun ihme virtapiikin. Ensin se lähti ravaamaan kentän toiseen päähän hirveetä kipitystä ja sitten se veti laukalle seuraavasta kulmasta. Olin ihan ihmeissään kun yleensä sitä saa patistaa eteenpäin, joten annoin sen sitten laukata pari kierrosta, mutta otin sen jälkeen taas takaisin kuulolle :D Luulin että Vera olisi ollut pikemminkin vähän laiska koska kävimme toissapäivänä Minnan ja Pilkkeen kanssa lähes kolmen tunnin reippaan maaston, mutta se piristikin veraa entisestään. Hauska otus :)

Edustavaa meininkiä alkuverkoista :D
Ehdin verkata melkein puoli tuntia ennen Eijan tuloa niin päästiin sitten suoraan aloittamaan harjoituksia. Vera ei ollut täysin kuulolla vielä Eijan tullessakaan, mutta sain hänen ohjeidensa avulla veran kulkemaan nopeasti paljon paremmin. Tehtiin viikonlopun rataan kuuluvia volttikahdeksikkoja keskihalkaisijalla, nelikaarista kiemurauraa sekä laukannostoja lävistäjän jälkeisessä kulmassa. Loppua kohti parani huomattavasti ja koin ahaa-elämyksen oikeanlaisesta laukan ratsastamisesta ja sain myös kerran nostettua laukan pelkällä sisäistuinluulla. Laukkahan on ollut meille pieni ongelma, koska kootessa tahti katoaa helposti.



Mun uusin rakkauteni, Pikeur Candela ratsastushousut ♥:D

Laitan sit vielä loppuun koosteen tosta valmennuksesta, sitä ei oo välttämättä muitten tarkotuskaan jaksaa kattoo kokonaan, koska laitoin sen vaan että ite muistaisin juttuja

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Fysioterapia ja uiskentelua

Veralla oli taas eilen fysioterapia, Hannele, meidän fysioterapeutti, käy hoitamassa tammaa noin kahden kuukauden välein. Eihän veerassa mitään sen kummoisempaa vikaa ole joka edellyttäisi erityisempiä hoitoja, mutta tilanne on hyvä tarkastaa aina välillä. Nytkin Vera oli hyvässä kunnossa, vaikka en olekkaan sitä joka päivä ehtinyt venytellä, ainoastaan oikea etujalka ja lapa olivat hiukan jumissa pukinkavion takia. Laitumella olo ja jatkuva liike onkin tehnyt hyvää veran lihaksistolle ja se on saanut myös lisää massaa niin päätettiin jatkaa sen laidunkautta syyskuun loppuun jos kelit vaan sen sallivat. Tarkoitushan oli viedä Vera takaisin Aittolahteen jo perjantaina, mutta Vera jäänee laidunpaikkaansa ainakin toistaiseksi.

Tänään menin sitten kevyesti ilman satulaa noin vartin kentällä, käynnissä taivuttelua ja pari ravipätkää jonka jälkeen lähdettiin Tiian ja Grandyn kanssa uimaan. Uittopaikalle on vain vajaa pari sataa metriä tallilta, joten sinne on helppo hipsutella heppojen kanssa. Polskittiin reilu puoli tuntia ja hyppäsin sit vielä alas veran selästä ja uin itsekin vähän, vera seurasi ihan hölmistyneenä ja mulle tuli kiire alta karkuun kun se näytti siltä että se tulee päälle kun ei jaksanut enää itse uida :D
Mullehan kun tietysti opetettiin sillon kun kävin ensimmäistä kertaa uittamassa leirillä joskus tosi kauan sitten, että ei saa jäädä hevosen jalkoihin jos tipahtaa ja että sitten sattuu. Tietysti sitten tipahdin silloin ja se heppa alko uimaan kiekkaa mun ympärillä ja mulle alkoi muodostumaan pienoinen paniikki kun muistin miten leiriavustajat varoitti siitä mitä voi käydä. Pääsin sit kuitenkin ihan ehjin jaloin takaisin tallille mutta siitä lähtien mulla on aina sellanen pieni varottava ääni huutanut pään sisässä että pitää paeta henkensä edestä jos heppa alkaa seurata vedessä. No joo selvisin sit yllättäin tänäänkin ihan hengissä eikä luita katkeillut.

Uimassa joskus kesän alussa. Huomatkaa mun tosi style raippa :D

Sunnuntaina meillä olisikin tiedossa kisat ja maastoestevalmennus, lähdetään siis Korpi-Jukolaan aluekoulukilpailuihin, mennään tosin vaan seuraluokka Helppo B:3 3009 kun alueluokat olivat molemmat helpon A:n ratoja. Valmentaja tosin yritti houkutella meitä jo niihiin alueluokkiin, mutta ajattelin että olisi kiva ottaa alle joku seurastartti helposta A:sta, eli puksutetaan menemään vielä noita B-ratoja. Ja tosiaan kisojen jälkeen olisi tarkoitus käydä hyppäämässä Korpi-Jukolan maastoesteradalla harjoitukset ennen Alavuden kenttiksiä jotka taas on jo ensi viikonloppuna.

Loppuun vielä muutama pätkä meidän tosi hienolta maastoradalta joka ollaan ite tehty:

        









torstai 19. heinäkuuta 2012

Aloitus

Päätin nyt aloittaa tän blogin pitämisen tällasella kuvapainotteisella postauksella, kun oon jo monta viikkoa miettiny ensimmäistä postausta. Blogi sinäänsä on ollut jo koko kesän valmiina odottamassa, että vaan malttaisin kirjottaa jotain :D Kuvissa on siis tiivistettynä mun ja Veran vähän yli puolivuotinen yhteinen taival :')

                                                                          29.10.2011 Koeratsastus

                                                                     5.11 Eka päivä kotona!

Ensimmäisiä ratsastuskertoja uudessa kodissa


Vera piti hoitaa ensimmäiset pari viikkoa ulkona jos muut hevoset eivät
olleet tallissa, koska heti toisena päivänä tappelin sen kanssa yli puolituntia
 tallin ovella. Lopulta vera suostui tulemaan talliin, mutta oli todella levoton
 ja juoksi lopulta ovesta ulos :D Nykyään tulee hyvin talliin, mutta täytyy hoitaa
pesarissa tai käytävällä, muuten saattaa hermostua jos on yksin tallissa.
Vera oli ainoa hevonen entisessä kodissaan, joten yksin jäämisen pelko
tullut luultavasti siitä.

10.3 Ensimmäiset kisat, sijoitus toinen!

18.3 Tokat kisat, sijoitukset näissäkin :)

14.4 Ensimmäiset koulukisat, Alue-B.
Hyväksytty tulos mutta rimaa hipoen

Kaunis veera :)

Sulalla kentällä maneesikauden jälkeen.
 Otettiin aurinkoa :>

HHPC Aluekarsinta, Killeri



Valmentajat on jostain kumman syystä sitä mieltä, että
 oon ostanu saksan hirven :D

Leiri Mallatin Ratsutilalla feat. Ansku ja muut leiriläiset (linkistä Anskun blogiin)



Osaa se kyllä olla nättikin :) Seurakoulukisat Paatela HeC 61,388 2. sija
HeB 59,600% Ensimmäinen sinivalkonen!

Juhannusmaasto Minnan ja Pilkkeen kanssa


Kansalliset Korpilahti


Vera ja sen paras kaveri Grandy laitumella



Uimassa Veralla on hauska tapa keulia takasillaan rantaan päin
niin kauan kunnes sen etujalat varmasti ylttää pohjaan. Jos ei muista
ottaa harjasta kiinni voi olla varma että löytää itsensä uimasta :D


Toivottavasti näitä kuvia ei tullut nyt ihan liikaa ja ne on sopivan kokoisia, mutta ite ainakin tykkään jos on paljon kuvia postauksissa :)