maanantai 31. lokakuuta 2016

Varsaa potkaistiin ja Veera on muuten vaan kipeänä...

 
 
Nika on ollut kohta jo viikon antibiootti- ja kipulääkekuurilla, sillä Veera oli potkaissut sitä maanantaina tarhassa. Veera sen sijaan on ollut hieman noivea ja apaattinen etenkin perjantaina ja lauantaina, ja havaitsin sillä niin kutsuttuja hevosen kipuilmeitä (sieraimet todella laajat, korvat taaksepäin ja huolirypyt silmissä), mutta huolestuttavinta oli se, ettei se tehnyt sen normaaleja adhd juttuja käytävässä vaan seisoi paikallaan pää alhaalla. Normaalisti Veera on niin malttamaton, kun ollaan lähdössä ratsastamaan, että se alkaa vaeltaa käytävällä eteenpäin, mutta nyt se vain seioi paikallaan pää alhaalla eikä riehunut ollenkaan pesupaikalla. Muut eivät huomanneet siinä mitään erikoista, mutta itsehän sen hevosen tavat kaikista parhaiten tietää, ja olen aivan varma, että se oli kipeä. Huom. hevonen voi siis käyttäytyä epänormaalin hyvin, keväällä tosin huolestuin myös varsan terveydestä, kun se oli niin rauhallinen ja kiltti, mutta silloin se oli vaan oikeasti oppinut jotain :D.
 
Veeralla oli varmaankin jotenkin kummallinen päivä kokonaisuudessaan maanantaina, kun se sekä potkaisi varsaa että näytti tältä hengatessaan käytävällä :D
Epäilen, että Veera oli syönyt liikaa pilaantunutta vihreää ruohoa, kun laitoin sen eri tarhaan (pakkasöiden jälkeen ruohon sokeripitoisuus kasvaa ja se voi olla homeessa). Tämä voi aiheuttaa erilaisia suoliston toimintahäiriöitä ja maha voi olla kipeä, vaikkei muita suurempia oireita tulisikaan. Jo eilen tamman vointi oli kuitenkin jo paljon parempi ja se vöyhötti tuttuun tapaansa, nyt vaan seuraillaan, josko selvittiin pienellä säikähdyksellä. Oli kyllä aika epätoivoinen fiilis, kun omistaa kaksi hevosta joista kumpikaan ei ole terveenä...
 
Varsa osaa seisoa tosi tosi kiltisti pesarissa
  
Takaisin varsaan ja siihen, mitä sille kuuluu. Voitte varmaan arvata kuinka mahassa muljahti, kun otin varsan karsinasta ja ensimmäisenä huomasin jalan, josta oli kuoriutunut osittain nahkat ja polven kohdalla oli hokin reikä. Jos kyseessä olisi ollut Veera en olisi asiasta lainkaan panikoitunut, eikä eläinlääkäriäkään olisi tarvittu ollenkaan. Olisin vaan kylmännyt ja puhdistanut haavat rauhassa sekä kääräissyt koipeen Animalintex-hauteen yöksi, sillä olen monta kertaa hoitanut vastaavia vammoja Veeralta ja sille sairaslomakaan ei olisi ollut katastrofi toisin kuin varsalle. Varsa sen sijaan on niin nuori ja kaunis ja elämä edessä (ei lainkaan teatraalista), mutta siihen se tarvitsee niitä jalkojaan, enkä tiennyt miten sen kintut reagoi tuollaisen, kun sitä ei ole koskaan ennen potkaistu eikä sillä ole koskaan ollut haavoja jaloissa - jep, ollaan selvitty aika vähällä. Olin siis henkisesti hysterian partaalla, vaikka ulkoisesti näytinkin viilipytyltä, kun totesin vaan varsalle, ettei saa kiusata Veeraa tai käy vahinko, ja aloin hoitamaan haavoja. Varsa ei onneksi ontunut lainkaan, joten siitä tiesi, ettei haava ole nivelessä asti. Meidän eläinlääkärikin sattui olemaan paikalla sattumalta, joten kysyin vielä hänen mielipiteensä ja varmistin hoito-ohjeet. Alkuun saatiin ohjeeksi kylmäystä ja kävelytystä, mutta hauteen laittaminen todettiin mahdottomaksi, kun varsa ei menannut antaa edes hipaista jalkaansa. Varmaan kaikille selvää, että Nika kääritään jatkossa pumpuliin ulkoilun ajaksi ja kengällisiä kavereita ei oteta...


Tässä vähän videota, miten Nika käyttäytyi Veran kanssa tarhassa. Täytyy sanoa, etten ihmettele, miksi tammalla meni hermot :D Olen yrittänyt kuumeisesti miettiä mikä ratkaisu tehdään sitten, kun Nikan jalka on taas kunnossa ja voisi sen puolesta olla kaveri.


Nikalla on ollut aika paljon virtaa, joten olen yrittänyt keksiä sille kaikkia virikkeitä sen lisäksi, että se keksii niitä ihan itse :D En muuten koskaan jätä sitä valvomatta "ikkuna" auki, ettei se hajota itseään vahingossa, olen kuullut sen verran kauhutarinoita tuollaisista tilanteista.
 

Seuraavana päivänä jalka oli odotetusti jonkun verran turvoksissa, joten haluttiin aloittaa varmuuden vuoksi heti antibioottikuuri. Koko loppuviikon kävinkin tallilla hoitamassa poikaa sekä aamulla että illalla, joten jouduin skippaamaan muutaman tunnin koulusta välittämättä poissaolorajoista. Lukion kursseja voi uusia, mutta uutta varsaa ei saa... Nyt jalka on ollut jo paljon parempi, eikä se arista lainkaan ja Nika on antanut hoitaa hyvin. Ihan pieni nestekertymä polvessa vielä on, mutta lähes normaali. Täytyy katsoa mitä tehdään, jos se ei siitä pian katoa, ettei jää pysyväksi kosmeettiseksi haitaksi.

Jalka tiistaina turvonneena. Ei näytä kovin pahalta, jos ei ole nähnyt miten sievät kintut varsalla on aina muulloin.



240g antibioottia/pv
En vaan tajua, että miten ihmeessä varsa suostuu syömään tuon mössön :D Olen sekoittanut puuroon pellavaa, desin melassia ja kourallisen greenlinea sekä ekana päivänä ihan vähän melassisiirappia, jolla varmistin sopan menevän alas + normaalisti Havens rehun

PROTIP: Jos lääkkeiden antaminen ruiskulla ei meinaa sujua, kannattaa kokeilla huijata heppa tykkäämään siitä laittamalla ruiskuun esim. melassia, niin sitten myös lääkkeet menee helpommin.


Illat on venyneet aika myöhäisiksi molempia hoitaessa...


Eilen Veera oli jo näin pirtsakka ja vaikutti ihan normaalilta :) 


Tällaista tällä kertaa, toivottavasti seuraavan kerran palataan positiivisemmissa merkeissä!
 
 

perjantai 28. lokakuuta 2016

Vanhoja kuvia 2001-2011 - Ratsastuskouluajat

 
 
Kaksi viikkoa sitten eksyin tutkiskelemaan vanhan koneen kansioita ja pari tuntia vierähti kuin siivillä selaten vanhoja kuvia ja muistoja. Ajattelin jakaa niitä nyt myös teille ja kertoa aina vähän jokaisesta vuodesta, kuvasta tai hevosesta erikseen, mikäli jokin hauska muisto tulee mieleen eli katsokaa myös kuvatekstit. Postauksen valmisteluun meni useampi tunti, kun välillä jouduin hyppimään koneelta toiselle ja kaivelemaan vuosilukuja, joten toivottavasti tykkäätte! Valitettavasti suurin osa kuvista 2005-2011 on kadonnut jäljettömiin/tuhoutunut, joten ihan kaikista vuosista en löytänyt yhtään mitään, älkää siis ihmetelkö välillä suuriakaan aikamatkoja vuosien välillä.
 
2001


Tämä on ihan ensimmäinen otos, jossa on minä ja heppa samassa kuvassa! Olen tuossa noin 4 v. ja olemme katsomassa muutaman päivän ikäistä suomenhevosvarsaa. Olin jo ennen tuota käynyt katsomassa hevosia, mutta ensimmäisen kerran ratsastamaan pääsin vasta viisivuotiaana eli vuotta myöhemmin.

Tässä on hassu yhteensattuma, sillä tämä kuva on äitin mukaan otettu vanhalla Larjan tallilla eli samassa paikassa kuin, missä minun hevoseni nyt asustavat! Talli toki on nykyisin uusi, tämä on luultavasti "junatallin" ajoilta, jonne hevoset majoitettiin 1997 tapahtuneen tallipalon jälkeen.

2004

Huomatkaa miten hienosti yritän pitää raippaa kädessä :D Muistan edelleen tuon tunnin ja kuinka minulla oli vaikeuksia käsittää, miten raipan saa osoittamaan taaksepäin ilman, että nyrkkejä vääntää kummallisesti, vaikka piiska olisi pitänyt vain laittaa käteen osoittamaan toisin päin xD Tuossa siis se pitkä varsi osoittaa ponin korvia kohti, mutta onneksi tämäkin mysteeri selvisi vielä saman tunnin aikana

Nyt dokumenttien välissä on pieni musta aukko, enkä ole ihan varma minä vuonna aloitin ensimmäisen kerran säännöllisesti ratsastamaan. Sen muistan varmaksi, että en osannut vielä lukea, kun olin jo ensimmäisen kerran heppaleirillä, joten on minun täytynyt olla aika pieni :D Tämä on jäänyt mieleeni siksi, koska minua pyydettiin kerran hakemaan leirin aikaisen hoitoheppani nimikoitu harjakori seinältä, jossa niitä oli useita, mutta en tunnistanut sitä enkä uskaltanut heti sanoa, etten osaa lukea.

Nämä kuvat on otettu Paatelan Ratsastuskoululta, jossa ehdin käydä noin vuoden ajan, kunnes siirryin Aittolahteen tuona samana vuonna myöhemmin. Pienestä pitäen olen tykännyt hoitaa hevoseni itse ja tietänyt haluavani ratsastaa tavoitteellisesti, joten Aittolahden Ratsastuskoulu sopi minulle paremmin, koska siellä ei ollut kenelläkään omia hoitohevosia ja opetustyyli oli juuri minulle hyvä.

Poni on joko Santtu tai Spöke, en tunnistanut niitä koskaan edes silloin, kun kävin tuolla tallilla, joten en nytkään, niin saman näköisiä olivat :D

On taidettu tehdä muutama lisäreikä noihin jalustinhihnoihin :DD

Tämä kuva ei varsinaisesti liity mitenkään hevosiin, mutta tästä ehkä huomaa sen, että olen aina ollut tosi reipas kaikkien eläinten kanssa ja muistan tykänneeni hirveästi näistä mullikoista sekä myös navettahommista, joita isäni sisaren ja langon luona oli


2007


Tästä vuodesta ei ole muuta materiaalia jäljellä, kuin tämä kuva Tapaninpäivän ajelulta 26.12.
Tämä kuva on Saarijärveltä Keski-Suomen Ratsastuskeskuksen naapuritallilta, mutta käytiin silloin kiertämässä lenkillä myös ne pellot, joilla Veera ja Nikakin ovat laiduntaneet.
 
 


2008


Elämääkin suurempi pieni poni Eppo tiivistää kaikki seuraavat  vuodet  siihen asti, kunnes Veera tuli meille - ratsastin ja kilpailinkin toki muillakin hevosilla joskus, mutta Eppo oli tärkein kaikista, vaikka loppuaikana en enää kavunnut sen selkään niin usein, kun kasvoin ponista yli. Se oli suosikkihevoseni heti siitä asti, kun se saapui Aittolahteen ja se on ollut ehdottomasti yksi tärkeimpiä hevostuttavuuksia elämässäni. Olenkin onnellinen, että olen saanut kuulla ponin uusia kuulumisia tämän nykyiseltä omistajalta, joka otti minuun yhteyttä jokunen vuosi sitten - poni ei olisi voinut päätyä parempaan kotiin!
 
Ennen Aittolahteen tuloa Epolla ei oltu juuri ratsastettu ollenkaan ja sitä oli kohdeltu huonosti, joten se oli tosi pelokas ja kyhjötti alkuun vain karsinan perimmäisessä nurkassa. Eppo pelkäsi raippaa ja suurin piirtein kaikkea mikä liikkui, tästä voidaan varmaan päätellä jotain ponin menneisyydestä... Itse kuitenkin tykästyin poniin jo tässä vaiheessa ja kävin jokaisessa mahdollisessa välissä tekemässä siihen tuttavuutta harjailemalla ja ihan vaan istuskelemalla sen karsinassa. Minun kävi Eppoa sääliksi, kun se oli niin pelokkaan ja jotenkin eksyneen oloinen, että halusin yrittää olla sen kaveri, joten päädyin viettämään tallilla suurimman osan vapaa-ajastani. Oli tosi palkitsevaa huomata, kuinka Eppo alkoi luottamaan minuun joka kerta enemmän, eikä enää pelästynyt vaan toivotti sen sijaan tervetulleeksi, kun menin karsinaan! Alkuvuosina Eppo oli tosi haastava ratsastaa ja vikkelä liikkeissään, ponin pukittelu sekä pään kiskominen palauttivat jokseenkin kaikki sen ratsastajat tantereeseen. Luultavasti monet hoitotuokiot auttoivat kuitenkin meitä ratsastuksessa ja poni oli rennompi, eikä yrittänyt viskata minua koko ajan selästään.
 
 
Kesällä 2008 vietin ensimmäistä kertaa leiriviikon Siilin Ratsastuskeskuksessa ja siitä tulikin  tärkeä paikka ja viihdyin siellä useampana kesänä laadukkaiden tuntihevosten ja loisteliaan opetuksen vuoksi. Erityisesti rakastuin valkeaan, innokkaaseen welsh-ruuna Bélaan, joka oli aivan huippu esteillä. Tämän ponin myötä opin rakastamaan vauhtia ja herkkiä sekä reippaita hevosia, kun ennen olin vähän pelännyt ratsastaa "hurjemmilla" hevosilla Eppoa lukuun ottamatta. Bela tosin oli todella kiltti, mutta sen kanssa tajusin, että kun ratsastaja ja hevonen tekevät yhteistyötä hepan innostumisessa ei ole mitään pelättävää. Siitä asti olenkin haalinut itselleni kaikki sellaiset hevoset, joilla muut eivät ole uskaltaneet tai halunneet ratsastaa niiden hankaluuden tai muiden ominaisuuksien vuoksi.
 
 
Elokuussa minulle tuli puoliksi vuokralle tallinomistajan vanha connemaratamma Iksu, joka oli kokenut kaikenlaista pitkän elämänsä aikana ja esimerkiksi selvinnyt tulipalosta. Siitä muistuttivat yhä vuosien jälkeen karvattomat alueet päässä, jotka johtuivat palovammoista, eikä Iksua voinut viedä syvemmälle talliin, vaan sen täytyi olla aina lähimpänä ulko-ovea tai sille tuli paniikki. Iksun kautta opin ratsastukseen ja hoitotoimenpiteisiin liittyvien juttujen lisäksi sen, etten ollut vielä tuolloin täysin valmis oman hevosen hankintaan, joten sitä päätettiin lykätä hieman.
 
Tämä peltoilureissu ilman satulaa päättyi siihen, kun laukassa Iksu innostui ja pukitti. Lensin kaulan yli suoraan hevosen jalkojen eteen ja pyörin pari kierrosta laukkaavan hevosen jaloissa niin, että se polkaisi pohkeeni päälle johon jäi moneksi vuodeksi lihakseen hokin reiät ja leukani oli ihan verillä :D
 
Ponin kyyti oli alkuun vähän pompottavaa ja reipasta :D
Siilin Ratsastuskeskus
Taaimmaisena Bela ja Jimi sekä etualalla inkkariponi Nalle
:D
Oon tässä kuvassa korjaamassa ohjaspituutta, en onneksi istunut noin huonosti tuolloin :D
 




2009
 
 
Keväällä Iksu lähti kesälaitumelle ja jäi lopullisesti eläkkeelle, joten jatkoin Epon kanssa harjoituksia. Poni oli päässyt tämän meidän treenitauon välissä vähän niskan päälle juostessaan pitkään lähinnä pikkuisten kanssa, joten alkuun meidän tekemisessä oli hieman hakemista. Kesän alussa poni oli pari viikkoa meillä vuokralla ja saatiin pitää sitä kuten omaa, ja myös tämän jälkeen ratsastin ponilla lisäksi itsenäisesti viikonloppuisin, jolloin ei ollut ollenkaan tunteja.
 
 Ratsastin myös muita heppoja tähän aikaan, mutta Eppo pysyi kuitenkin mukana kuvioissa, pikkuhiljaa meno taas parani ja syksyllä startattiin ensimmäiset koulukisat ja pian kisattiin myös seuran hyppelöissä sijoittuen + alettiin käymään taas valmennuksissa. Tässä vaiheessa ponista kiinnostui myös pari muuta tyttöä, jotka halusivat kisata sillä. Joittenkin kisojen jälkeen sain kuitenkin olla taas ainoa starttaaja ponilla - kukaan muu ei lukuisista yrityksistä huolimatta koskaan Epon Aittolahdessa olon aikana päässyt sillä maaliin asti ja heidät hylättiin kielloista johtuvan tippumisen vuoksi, kun taas jokaisissa kisoissa me pääsimme laukkaamaan kunniakierrokselle
 
Poutapilke oli myös yksi suosikkejani, nuori, kokematon suomenhevonen, jolle kaikki oli uutta. Sen utelias asenne sulatti sydämeni, joka on siitä asti mieltynyt vauvahevosille.

 
Barbaris, tutummin Papu eli tallin pahin kana-aivo :D 

Tupla-Tomu Saarijärvellä Kolkanlahdessa
2010
 
Kuva: Veera Ruuth. Palkintojenjaossa Papu
 Taas muuten uusi yhteensattuma, sillä tässä kuvassa vieressä oleva hevonen on nimittäin tällä hetkellä saamalla tallilla kuin Vera ja Nika, ja on itseasiassa varsan karsinanaapurina. Silloin kun Vera tuli meille tuo Roope oli jo silloin Aittolahdessa ja käytiin sen omistajan kanssa paljon yhdessä valmennuksissa, olisi hauska tietää tunnistivatko hepat varsinaisesti toisiaan, vaikka omistajakin on jo välissä vaihtunut!

2010 oli ensimmäinen vuosi, kun pääsin myös tallin ulkopuolisiin kisoihin. Kesän alussa meidän oli tarkoitus lähteä valloittamaan Epon kanssa isommat kilpakentät, eli Palomäen kaksipäiväisten aluekisojen seuraluokat sekä koulussa että esteillä. Kaikki valmistelut oli tehty, viimeistelytreenit meni nappiin, poni oli aamulla tallissa letit päässä ja kuljetussuojat jalassa odottamassa kyytiä kisapaikalle. Sitten tallinomistaja soittaa ja sanookin, että ponin rokotuksissa on jotain vikaa eli ei siis mitään asiaa kisapaikalle. Vartissa poni laitumelle, uusi hevonen talliin ja lähtö kisoihin ruunalla, joka ei ole koskaan selviytynyt estekisoista ilman hylkäystä, ja jolla olin ratsastanut viimeksi vuosi sitten. Loppujenlopuksi kisoista tultiin estepäivänä takaisin ykkösruusukkeen  sekä äimistyneen tallinomistajan kanssa, ja olo oli kyllä itselläkin kuin puulla päähän lyödyllä!
 
Haalin itselleni ponin rinnalle myös muita "ongelmahevosia", kun Eppo alkoi pelittää niin hyvin ja kisasin sitten näillä ryöstävillä, pukittavilla ja vinkuvilla suokeilla sekä stoppareilla tallin ulkopuolisissa kisoissa suurimmaksi osaksi hyvin menestyksekkäästikin Syksyllä startattiin ponin kanssa ensimmäistä kertaa ulkokentällä kouluaitojen sisässä, tuloksena vähän vajaa 65% ja Eppo sai tosi paljon kehuja liikkeistään, oli kuulemma tuomarin hienoin koskaan näkemä shettis! Talven tultua en enää ratsastanut Epolla aivan yhtä paljon, koska aloin käydä hieman pitkäksi ponille. Se oli tosi haikeaa ja tallinomistaja olisi kovasti toivonut pituuskasvuni lakkaavan, jotta voisin yhä mennä ponilla, sovimme kuulemma niin hyvin yhteen :D 


Siilin Ratsastuskeskuksessa uittoreissulla, kuvassa Jimi ja Doza
Kuva: Veera Ruuth
 



Yksi lukuisista Epon kanssa kahdestaan tehdyistä maastolenkeistä
 


 
2011
 



Aloin saada pikkuhiljaa tarjouksia muista ratsastettavista yksityishevosista muualta ja pian hevosia olisi ollut enemmän tarjolla kuin pystyin ottamaan. Kävin Aittiksessa yhä 2krt viikkoon ja kisasin myös tuntihevosilla. Tutustuin tuona vuonna hyvään ystävääni Anskuun, jonka kanssa ratsastimme hänen hevosillaan yhdessä ja se oli muuten todella ihana kesä, josta on paljon hyviä muistoja. 

Syksyllä pitkällisen kinuamisen jälkeen aloimme vihdoin etsimään minulle omaa hevosta ja parin kuukauden päästä löytyi Veera. Emme olleet kovin fiksuja ensihevosen ostajia, sillä ei teetetty tammalle ollenkaan ostotarkastusta enkä myöskään uskaltanut kutsua valmentajaani katsomaan Veraa ennen ostopäätöstä, sillä pelkäsin, ettei hän pitäisi tammasta, ja minun taas oli pakko saada juuri se :D Onneksi ei ole tarvinnut katua, mutta aika monta asiaa tekisin kyllä nykyään eri tavalla liittyen hevosen ostoon!

Rakusti ♥
Raku osasi olla välillä aika possu, lennätti muun muassa serkkuni ambulanssikyydillä sairaalaan ryöstettyään kisoissa, mutta me pärjättiin yhdessä aika hyvin ja jopa äiti uskalsi lopulta olla katsomassa meidän kisojamme myös muilla talleilla, vaikka joskus mentiinkin pukkilaukkaa

Rakusti Palomäki 67%
Muistan, että siinä oli muutamalla tädillä ihmettelemistä, kun ratsastuskoulun puksu voitti hienot puoliveriset :D

 
 
Siilin Ratsastuskeskuksen estekurssi, ratsuna Kuutti


Olin jo unohtanut, että pääsin kerran kisaamaan myös Ekulla! :D
Ei niin hyvänä päivänä Raku karkasi kopista kisapaikalla ja rymisteli ympäri kilpailupaikkaa vapaana...



Essin toinen koeratsastus
Sakke Jatilan tallillta
Veera ♥
15.11.2011



Tähän loppuivat minun vuoteni ratsastuskoulussa. Vuotta myöhemmin 2012 paikka lopetti toimintansa ja kaikki hevoset myytiin. Välillä yhä edelleen kaipaa noita aikoja ja haluaisi käydä katselemassa tallia, mutta hevoset on poissa ja piha tyhjillään.