torstai 22. toukokuuta 2014

Varsominen ja ensimmäiset päivät


 
"Veera U sneaky horse!                       19.5.
Eipä varsonut toissayönä tai myöskään eilen, vaikka kaikki olikin jo valmiina, mutta nyt näyttääkin vielä lupaavammalta! Tänään tyttönen alkoi nimittäin lorottaa maitoa ihan kunnolla ja aina kun Veera liikahti, sen nisistä suurinpiirtein suihkusi maito. Epätoivoisesti yritin sitä sitten haalia pakkaseen, jos Veera päättääkin vielä siirtää varsomista, niin ei passaa heittää yhtään hyvää maitoa hukkaan."

Tämän pidemmälle en maanantai-iltana ehtinyt kirjoittaa, ennen kuin tuli äkkilähtö tallille! Aiemmin illalla Veera oli aika normaali, mutta oltiin aika varmoja, että yön aikana tapahtuu, oma veikkaukseni oli tosin että vasta puolen yön jälkeen. Noin 22.35 tamma meni kuitenkin makuulle ennakoimatta tätä mitenkään ja alettiin heti tehdä pikaisesti lähtöä. Tässä vaiheessa yhteys tietysti pätkäisi kun ukkonen jytisi koko ajan molemmissa paikoissa... Tamma kun halusi tehdä varsansa salassa niin päättipä sitten odottaa oikein sähkökatkoa, kieltämättä hyvin suunniteltu juttu Veera!

Välillä yhteys palasi ja näkyi, että pari kertaa Veera nousi ylös ja meni takaisin makuulle. Reilun viiden minuutin päästä tallinomistaja soittaakin, että varsan kaviot näkyy jo! Samalla minuutilla hypättiin autoon ja matkalla yritin katsoa lagittavasta kamerasta miten Veera pärjää. Ihan inasen verran tallinomistaja oli vetänyt kevyesti toisesta kaviosta, kun ei homma oikein tuntunut edistyvän ja kello 22.57 varsa tuli maailmaan! Tallinomistajan ystävä joka työskentelee klinikalla tuli myös ennen tätä paikalle katsomaan ja yhdeltätoista mekin päästiin tallille näkemään pikkukaveri, joka paljastui oriksi. Mitään ongelmia varsomisessa ei ollut ja varsa on oikein hyvin kehittynyt todella iso ja valmis kaveri pitkillä suorilla tosi hienoilla jaloilla :) Veera hörisi heti ihan hirmuisesti varsalleen ja nuopposi sen aivan puhtaaksi tietäen heti mitä sen pitää tehdä ja piti varsasta tosi hyvää huolta.


 
Jälkeiset tuli heti kun Veera nousi ylös ja varsakin alkoi nopeasti yrittämään pystyyn, mutta törmäili koko ajan seinään kun se oli niin huonossa paikassa (nurkassa pää kulmaan päin). 23.19 varsa nousi ensimmäistä kertaa onnistuneesti jaloilleen pienellä avustuksella ja otti heti kolme pomppua eteenpäin, mutta vauhti tyssäsi kuitenkin taas seinään... Naurettiinkin että nyt tarvittaisiin kyllä turvakypärä varsalle! Muksahduksesta noustiin heti uudestaan ylös ja vähän haettiin tasapainoa pienemmässä vauhdissa avustajan kanssa. 23.30 varsa löysi avaimet maitobaariin ja sai otettua ensimmäiset huikat, vaikka pään kääntäminen sopivasti nisälle tuntuikin olevan haasteellinen tehtävä! 

Tämän jälkeen piti käydä vähän molempien taas pötköttämässä ja pienen lepotauon jälkeen 23.44 varsa ponnisti aivan omin avuin ylös ja koikkelehti karsinassa kuin vanha tekijä :) Puolilta öin myös juominen alkoi luonnistua pelkästään mamman ohjaamana ja pikikakkakin tuli ulos varsalta ihan ajallaan. Ensimmäistä pissimistä me ei bongattu kun mentiin pois tallista ja jätettiin äiti ja lapsi aivan kahdestaan, mutta ainakin aamulla tuntui sekin mevän ihan oikein. 

Kaikki sujui siis paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan ja Veera oli heti aivan mahtava mamma! Minun ihana tammani, ei olisi ihan joka heppa tähän pystynyt ♥

 
 

Ensimmäisiä omia askeleita


"Sinne lapseni"

Hienon työn teit ♥

Aamulla



Rankkaa on pienen varsan elämä!

Mamma :)


Varsa mutustaa jo heinää ja juo vettä - selkeästi ihan valmis vieroitukseen!;)
 
Varsa on luonteeltaan tosi reipas, utelias ja rohkea - todennäköisesti aikamoinen vintiö siis vähän ajan päästä! Alle vuorokauden ikäisenä oltiin vielä hieman epäileväisiä ihmisiä kohtaan, mutta jo seuraavana päivänä varsa piti minua varamammanaan ja etsi maitoa mm. mun naamasta ja kainalosta :D Ollaan harjoiteltu jo riimun laittamista, paineeseen myötäämistä sekä harjaamista ja varsa antaa koskea ihan kaikkialle, eikä aro yhtään ihmistä. Saa halia ihan miten haluaa ja varsuli vaan kuolaa naamaa ja hakeutuu luokse! Tarhassa tutkitaan kaikki mielenkiintoiset paikat ja laukkaillaan hurjaa vauhtia niin, että Veerakin joutuu pistämään laukaksi jos meinaa pysyä perässä - selkeästi kenttähevosen ainesta! Jalat varsalla on tosi hienot ja suorat pitkät kuikelot ja niitä on useampi sekä ratsu- että ravipuolen ihminen ihastellut. Hieno varsa kerta kaikkiaan :)♥

Ensimmäistä kertaa ulkona alle vuorokauden ikäisenä
 




WROOOM! "Äläpäs juokse lapseni!! Voit vaikka kompastua!"
"Huh huh, rankkaa tämä lasten vahtiminen "

You can't control me, I'm divergent!!




Ihana kuikula










♥:3

Hieno mamma!
 
Huomenna lisää kuvia & videota ja muuta juttua varsasta!
 

8 kommenttia:

  1. Mikäs tän komistuksen nimi mahtaa olla?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudessa postauksessa löytyy nimijuttuja eli nyt ehdokkaina Nik, Nick, Nika, mutta virallista nimeä en vielä halua paljastaa :)

      Poista
  2. On sillä kyllä tosi pitkät, suorat jalat! Kuinkakohan iso varsasta meinaa tulla (en muista yhtään kuinka iso Veera on tai Don Larino)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niitä on kyllä kaikki ihmetelleet!:D Don Larino on 169cm ja Veeran säkä noin 163+ eli jotain sieltä välistä luulisi tulevan, ehkäpä lähemmäs isukin mittoja :)

      Poista
  3. ompa omituisen näköinen varsa! jalat tosi hassun näköiset ja muutenkin ruuumiin rakenne
    mutta söpö naama :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä ole, ainoastaan söpöstä naamasta voi olla samaa mieltä :D En tiedä kuinka paljon olet nähnyt varsoja, mutta tämä on oikeasti hyvä terveisin minä ja useat (kaikki jotka ovat varsan nähneet kuvissa tai livenä) alan ammattilaiset sekä muuten varsoista hyvin paljon tietävät :)

      Poista
  4. aivan ihana ! :D onnittelut varsasta vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Emppa, varsa on kyllä aivan ihana ja valloittava!:)

      Poista