perjantai 30. toukokuuta 2014

Laitumille lasku -kuvapostaus




Meillä on ihan tylsiä heppoja! Päästettiin Veera ja varsa toissapäivänä ensimmäistä kertaa laitumelle ja eihän ne edes riehuneet yhtään. Nika tietysti juoksenteli vähän ympäriinsä kuten aina, mutta Veera vaan mussutti heinää ja otti muutaman kerran pari hassua ravi- ja laukka-askelta. Veeran ylitsepääsemätön kiinnostus heinää kohtaan oli toki odotettavissa aiempien kesien perusteella, mutta ajattelin että se olisi saattanut halutakin juosta lapsukaisensa mukana. Laitumelta pois ne tosin laukkaa molemmat ihan kunnon vauhtia hirnuen, kun vaan portilta kutsuu. Mä ♥ mun hepat

Mietin että ensi viikolla voisi alkaa taas ratsastamaan Veeralla, kunhan vaan saadaan kunnon aidat kentälle. Kokonaanhan minun ei ole tarvinnut olla ratsastamatta, kun olen onneksi päässyt muitten heppojen selkään oppimaan, mutta kyllähän Veera on paras kaikista. Ihana siis päästä taas oman hepan selkään :)
 
Nämä torstain kuvat ei oikein meinanneet onnistua (värit sun muut ihan pielessä), mutta eilen tuli onneksi paljon kivempia kuvia!

 

 



Tuulitukka






 
Tänään ja eilen olikin sitten jo astetta mukavampi sää!
 

 
Unikana
 
 




"What ya doing mom??"
 
"I'm outta here, mammastakin on tullu ihan outo kun se tollain kierii"
Tässä Veera on hardcore maratoonari antiikin Kreikan olympialaisissa, joka lyyhistyy loppusuoralla, mutta onnistuu keräämään viimeisetkin voimanrippeensä, ponnistaa ylös ja tietysti voittaa. Tämän kaiken voi todeta ylväästä pään profiilista :))
Kaksi yhden hinnalla poni, harmaa ja ruskea


Laukanvaihdot sujuu jo tässä iässä ;)
Tähän voisi varmaan vaan todeta, että tyylejä on monia
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti