perjantai 29. joulukuuta 2017

Arkea juhlan keskellä


Jopas osaakin olla hankalaa palata kirjoittamaan blogia, kun on viimeisen viikon päivitellyt vain instagramin puolella aina juuri sen päivän kuulumisia. Yhden viikon tiivistäminen blogipostaukseksi tuntuu nyt lähes mahdottomalta tehtävältä, sillä käytännössä jokaisena päivänä on tapahtunut jotakin mainitsemisen arvoista.

Tärkeintä lienee se, että Veera on palannut normaaliin viikko-ohjelmaansa ja on ollut ihanaa touhuta sen kanssa joka päivä jotakin! Aatonaattona palautettiin käyttöön perinne joulumaastosta ilman satulaa ja tapaninpäivän "rekiretki" suoritettiin pulkkaratsastuksen merkeissä. Kumpaakin ollaan tehty viimeksi viitisen vuotta sitten ja mietin vaan, että miksiköhän ei olla hoksattu tätäkään mahdollisuutta aikaisemmin. Viime vuonna hiihtoratsastuksesta oli muistaakseni jo alustavaa puhetta, mutta huonot kelit taisivat estää senkin huvin silloin. Tästä talvesta otetaan nyt kaikki irti,ja kyllä sitä vaan voi olla ihminen onnellinen jo ihan vain siitä, että kerrankin on lunta. Lumesta puheen ollen, kentällä sitä on jo vähän liikaakin, eli lapiohommia luvassa, mutta tällä välillä olen ratsastellut tyytyväisenä maastossa joka päivä. Valittaa en kuitenkaan aio ennen kuin sitä on yli kaksi metriä. 

Pimeyskään ei tunnu missään ja ihan yllätyin, kun kuulin, että vuoden lyhyin päivä on jo mennyt. Maastoilu sujuu illalla vähintään yhtä hyvin kuin valoisallakin, ja Vera on oppinut itseasiassa jo ihan odottamaan sitä, että aina jos tulen iltatalliin, niin sen jälkeen lähdetään vielä hommiin. Päivällä sitä vähän harmittaa, kun tallissa joutuu olemaan yksin varustamisen ajan ja kaverit saavat olla vielä pihalla, mutta kiltisti se tulee silti aina portille ja lähtee töihin. Tallissa seisomisesta se ei sen sijaan juuri välitä, joten se lähtee mielellään ulos lenkille. Onhan se sille myös entuudestaan tutumpi aika, kun alusta asti, eli jo yli kuuden vuoden ajan, olen yleensä liikuttanut hevoseni vasta iltatallin yhteydessä.

Täytyy muuten mainita, että Veera on liikkunut todella kauniisti viime aikoina aina, kun olen sillä ratsastanut ja olisikin kivaa saada myös tuoreita ratsastuskuvia. Pari kertaa ollaan yritetty, mutta jopa päivän valoisimpana hetkenä, minun objektiivini valovoima ei ole riittänyt lähellekään... Uuden kameran unohti siis joulupukki tuoda, mutta näin sitä ollaan kärvistelty jo viimeiset seitsemän vuotta eli ei kai sillä uudella järkkärillä ole kovin kiire. Täytyy joko kehitellä jokin varasuunnitelma kuvien suhteen, tai mennä vähän aikaa pääasiassa videomateriaalilla. Tämän kyseisen postauksen kaikki kuvat on napattu blogin instagramista paria viimeistä lukuun ottamatta.

Tästä kirjoitelmasta taisi tulla nyt oikea sekametelisoppa näin joulun kunniaksi, mutta ensi kerralla toivottavasti vähän paremmin jäsenneltyjä ajatuksia ja enemmän oikeaa sisältöä. Jos rima on jo maassa, sitä ei voi enää alittaa?

Oikeastaan ei edes ole pimeää, kun on tarpeeksi hyvä lamppu :D Näkee melkein paremmin kuin päivällä ;)

Suorastaan surullista, kun puhelinkuvat peittoavat nämä järkkärillä otetut :D

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Ilman taluttajaa

Kahdet ohjat, toiset kuolaimesta, mutta eniten käytetään tässä vaiheessa naruriimussa kiinni olevia ohjia.

Nikan kouluttaja on harjoitellut sen kanssa kaksistaan oikeastaan alusta asti, ja viime kerralla pääsinkin näkemään kun hän ratsasti Nikalla. Kaikki on sujunut mainiosti ilman avustajaa ja Nika malttaa itseasiassa myös keskittyä paremmin, kun ei ole ylimääräisiä naruja syötäväksi. Ensimmäisenä aloitettiin taas pyöröaitaustyöskentelyllä ja sen jälkeen noustiin selkään. Nika osaa seisoa todella hienosti paikallaan siinä, ja lähtee liikkeelle vasta, kun pyydetään. Ratsastaessa opeteltiin pysähdyksiä, liikkeelle lähtöjä, käännöksiä sekä uutena asiana peruutuksia. Nika joutui vähän miettimään, että mitäs siltä oikein vielä pyydetäänkään, kun se oli jo pysähtynyt, mutta se ei riittänytkään. Nopeasti se kuitenkin hoksasi, että täytyykin lähteä taaksepäin. Lisäksi ratsastuksen aikana pyörön ohi ajoi auto ja Nika suhtautui siihen hyvin järkevästi, kuten aiemminkin maastakäsittelyssä.

Huomenna menen taas katsomaan Nikaa, saa nähdä pääsenkö tällä kertaa itse selkään!

Nika liikkuu nykyään luonnostaan todella kauniisti ja rennosti
Oikeaoppinen käännös sisäkautta eli pää ihmistä kohti

Selkäännousua harjoitellaan kummaltakin puolelta


lauantai 16. joulukuuta 2017

Nikan paras kaveri


On ollut ihanaa huomata, miten hyvin Nika on viihtynyt tässä uudessa paikassaan Viimeisen kuukauden ajan sillä on ollut myös tarhakaveri, ja nämä pojat ovat kyllä niin hyvä pari. Minulle sanottiinkin, että sitten kun Nika lähtee takaisin kotiin, minun täytyy ottaa tuo vuonis mukaan, kun ei niitä kehtaa erottaa enää... En ole kuitenkaan ainakaan vielä suunnitellut vuonohevosen hankkimista, vaikka se onkin ehkä söpöin näkemäni heppa maailmassa - kaunis kuin karkki. Molemmat tykkäävät leikkiä ja nujuta yhdessä, mutta hyvin kohteliaasti. Ainakaan tähän mennessä ei nimittäin ole tullut yhtään karvatonta länttiä hevoseen ja  loimetkin ovat pysyneet ehjänä, vaikka koko ajan pojat ovatkin pelaamassa hampaillaan. Yhden kerran olen tosin nähnyt Nikan suussa jokusen haituvan kaverinsa otsatukkasta, mutta ei sekään ole onneksi merkittävästi ohentunut. 

Nämä tarhakuvat olivat mielestäni niin hauskoja, että päätin jakaa ne omassa postauksessaan, vaikkeivat ne valokuvauksellisesti mitään mestariteoksia olekaan. Samalla kerralla, kun nämä otettiin, Nikalla myös ratsastettiin, ja niitä kuvia onkin luvassa joku toinen päivä.


Wtf is wrong with my horse :'DD

Nikan ilmeet on vaan niin priceless

Pieni vaalea sekä tumma korsto :D

"Ähäkutti, minäpä olenkin kirahvi!"


"Et yltä, lällällää"
"Mites nyt suu pannaan, osaatko ite, hä"

"Näytin sulle senki kääpiö"

"Sori äskeisestä kamu. Jos minä rapsutan tästä, ole hyvä :)"

"Menit lankaan, hihi. Oon oikeesti myös krokotiili"

"Kaksi kilttiä poikaa ilmoittautuu! Me täällä vähän vaan verrytellään."

tiistai 12. joulukuuta 2017

Nikan ensiaskeleet ratsastajan kanssa



Viime kerralla kun kävin katsomassa Nikaa, pääsin taas sen selkään ja ratsastamaan myös vähän käyntiä! Käyn yleensä Nikan luona kerran viikossa ja nyt kouluttaja oli ollut kaksi kertaa sen selässä tässä välissä, treenaten selkäännousuja sekä myötäystä sivuille yhden ohjan pysäytyksen opettamista varten. Oli siis Nikan neljäs kerta ratsastaja selässä ja täytyy sanoa, että on se vaan fiksu poika. Ennen kuin oli aika kiivetä selkään, tehtiin pieni hetki pyöröaitaustyöskentelyä. Se on näin kengättömänä tosi herkkä pohjasta ja varoi sitä hieman jopa kävellessään, eikä halunnut oikein ravata ollenkaan. Noin kymmenen minuuttia käyntiä/maastakäsintyöskentelyä toimi siis "alkuverryttelynä" ja Nika oli sen jälkeen oikein hyvässä mielentilassa ratsastusta varten. Mitään väsytysjuoksutusta ei tarvitse tehdä alle.


Selkäännousu sujui yhtä mallikkaasti kuin edelliskerrallakin ja pienen tuumailun jälkeen jatkettiin käynnissä pienellä ympyrällä. Nika oli taas aivan rento ja sille touhu näytti olevan jo suorastaan ihan tuttua. Ratsastajan paino ei tuntunut olevan sille mitään, ja se käveli pientä pohjasta johtuvaa varovaisuutta lukuunottamatta muutoin ihan normaalisti. Joskus hevoset, joilla ratsastetaan ensimäistä kertaa, kävelevät ihan hassusti kummastellessaan ratsastajaa, mutta Nika oli siltä osin kuin vanha tekijä. Harjoiteltiin Nikan kanssa myös pari pysähdystä ja se teki ne hienosti ääniavulla "jaa seeeis", ja liikkeelle lähtö onnistui pienellä naksauksella. Kaikki ääniavut ovat sillä jo valmiiksi tosi vahvasti opittuna, koska ne on sille ennestään tuttuja mm. juoksutuksesta, ja niitä on nyt hyvä hyödyntää. 

Käveltiin molempiin suuntiin jokunen kierros ja olin selässä yhteensä ehkä 5 max 10min. Itse en oikein tiennyt, että miten päin siellä selässä oikein istuisi, kun lännensatula on ihan vieras minulle ja lisäksi se vielä meni vinoon, kun nousin selkään enkä uskaltanut alkaa polkemaan sitä suoraksi... Nika onneksi handlasi tilanteen minunkin puolestani, vaikka itse näytin kuuluvan juurikin sinne talutusratsastukseen :D Se oli tosi itsevarma koko ajan, ja näytti sanovan "Juu, minä osaan kyllä jo!". Se alkoi jo paikoillaan seistessämme syömään narua, joka toisaalta kertoo, että se on yhä  kakara, mutta varmistaa myös, että se todella on rento, koska se aloittaa nuo tihutyöt vasta sitten, kun mitään muuta jännää ei tapahdu... Vähän huono sen kannalta kuitenkin, että kun itse opeteltava uusi juttu menee aivan loistavasti ja pitäisi kehua kovasti, mutta samaan aikaan se napsii narua eli tekee kiellettyä.

Blogin kuvien laatu on laskenut hetkellisesti kuin lehmän häntä, sillä tähän asti kaikki kuvat Nikasta ovat olleet videolta napattuja ':D Ei hätää, tilanne kuitenkin korjaantuu pian, kunhan selässä vietetty aika pitenee eikä tarvitse saada ihan jokaista sekuntia videolle :) 

Seuraavan kerran menen Nikaa katsomaan tänä torstaina enkä malttaisi odottaa nähdä, mitä kaikkea varsa on taas oppinut! Pieni mainosminuutti tähän loppuun, eli jos haluatte nähdä tuoreimmat kuulumiset mahdollisimman pian, niin kannattaa käydä seuraamassa tälle blogille juuri perustamaani instagramia. Tavoitteeni on päivittää lähes joka päivä eli aina silloin, kun jotain tapahtuu. Torstaina ainakin on siis luvassa uutta materiaalia Nikasta @myrskynselkaan käyttäjällä, ja myöhemmin päivitän toki kaiken myös tänne blogin puolelle! Jos on enemmänkin kiinnostusta niin toisen käyttäjäni nimi on @piritaheikkinen, jota päivittelen harvemmin, mutta sitäkin laadukkaammalla sisällöllä ja sinne laitan myös muuta kuin hevosjuttuja.