tiistai 16. heinäkuuta 2013

GoR 14.7. Koulukisat

Viikonloppuna lähdimme ensimmäistä kertaa Keski-Suomen ulkopuolelle aluekoulukisoihin Pieksämäelle. Kisat eivät menneet hirmu hyvin, mutteivat ollenkaan huonostikaan ja pientä parannusta oli tapahtunut kahden viikon aikana. Verryttelyssä Veera oli hyvin innoissaan ja laukkaohjelmaa varten jopa turhan pinkeänä, mutta radalle lähtiessä meno kuitenkin tasoittui. Toistin kuitenkin paljon samoja virheitä kuin viime kisoissa, joten en ollut kovin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Prosentteja radasta irtosi yhteensä 59,32,  toiselta tuomarilta 57,7 ja toiselta 60,9 (Jee, hyvä me!!). Tuomareitten palaute oli tällä kertaa hyvin kannustavaa ja paperissa oli paljon enemmän parempia numeroita ja rakentavaa kritiikkiä, verraten Killerin kisojen pöytäkirjaan, josta tuli lähinnä paha mieli. Käyntiohjelma on yhä edelleen Veeran vahvuus ja vapaasta käynnistä saatiin taas 7, keskikäynti pitää vielä nostaa samalle tasolle, enkä usko sen olevan ongelma. Ei saatu myöskään yhtään nelosta ja vitosiakin taisi olla vain yksi tai kaksi, mikä on sinänsä jo saavutus!
 
Meidän koko kauden tavoitteenamme oli saada aluetasolta helppo B luokasta yli 61% ja tällä kertaa siitä ei jääty enää kovin kauas. Ehkä jo ensi kerralla? Minulla on nyt hirmuinen into päästä uudelleen kouluaitojen sisään ja seuraavaksi suuntaamme mahdollisesti Orivedelle 10.8. Tällä välin vaan rukoillaan treenataan ahkerasti niin, että päästään tavoitteeseen kunhan vaan itse muistan olla tarkkana. Erityistarkkailussa ovat nyt vakaa muoto, tasainen tuntuma, puolipidätteet, siirtymiset ja pysähdyksiä treenataan maanisesti.
 
Kisat oli tosi kivasti järjestetty ja hyvin mielin lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin, kiitokset siis järjestäjille!
 

 







Kisojen jälkeisenä päivänä Veera pääsi tavalliseen tapaan maastoon palkintona tehdystä työstä uuden bestiksensä kanssa. Tamman aivojen tilalla tuntui taas kerran olevan kanalauma, mutta ehkä nämä lapset tästä vielä viisastuvat! Tänään olisi tarkoitus päästä ratsastamaan valvovan silmän alle, toivottavasti saan tuupattua heppaa vähän samaan suuntaan kuin mitä se viimeksi oli meidän opettajan käsittelyn jälkeen :) 
 

6 kommenttia:

  1. TAAS MOI,.ONNEA kisa menestyksestä.Eihän sitä mitään saa jos ei yritä,ja kyllä niitä pyttyjä vielä sinulle kertyy,Kun tuomarit sinut ja Veran silmiinsä ottavat.Piristäviä juttuja näin harmaasaeen päivään,kiitos ,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos paljon kommentistasi, niinhän se menee :)

      Poista
    2. Minä en muistanut mainita nimimerkkiä.Olinhan kuitenkin...
      t.RIMA DONNA

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo äiti otti kuvat, muita ratsukoita ei tullut valitettavasti kuvailtua! Oletko jo kysynyt täältä: http://janikah.kuvat.fi/kuvat/Hevoskuvat/2013/Aluekilpailut+GoR/Aluekoulu/Katsottavat+kuvat/ ?:)

      Poista