tiistai 23. heinäkuuta 2013

Liitävä poni ja koulukiemuroita

Mitä maailma tässä ponissa menettääkään...

 

 














Boke pääsi esittelemään taas eilen sitä valtavaa piilevää liikekapasiteettiaan irtojuoksutuksessa. Ne pari ensimmäistä askelta aina kun se kiihdytti... Voi kun olisi niin taitava, että saisi ratsastettua edes puolet siitä liikkeestä esiin! Video on kuvattu siinä vaiheessa kun aloimme jo lopettelemaan eli niitä parhaimpia askeleita ei tietenkään saatu taltioitua. Meidän järkkärissä tuntuu muuten olevan jotain vikaa, sillä kuvat eivät oikein ole meinanneet onnistua viimeaikoina ja niistä tulee hirmu suttuisia. Onkohan vika käyttäjässä vai onko kamerasta mennyt jokin oleellinen osa rikki?




Veeralla ratsastin eilen meidän valmentajan valvovan silmän alla ja oli tosi kiva olla taas vaihteeksi yksin tunnilla omalla kentällä. Alun itsenäisen verryttelyn jälkeen jatkoimme raviväistöillä, laukannostoilla ja ympyröillä. Veera suoriutui näistä tehtävistä oikein mallikkaasti ja liikkui hyvin eteen, kuten aina kotona. Tulimme siihen tulokseen, että vaikka Veera ei vaikuta yhtään hermostuneelta vieraissa paikoissa ja kisoissa, reagoi se kuitenkin stressiin tulemalla hitaaksi. Kotona treenatessa virkeän Veeran kanssa on ainoastaan yksi miinus. Se nimittäin reagoi paljon vahvemmin säikähtäessään, joten selässä ei sovi nukkua käyntijaksojen aikana. Viimekertaisella maastoreissullakin heppa otti lähdöt kolme kertaa kävellessämme pitkin ohjin, ehkä siis yritän oppia tästä jotain!

Käveltyämme välikäynnit aloimme harjoitella kootumpaa käyntiä ja käynti-laukka-käynti siirtymisiä. Käynnin kokoaminen oli yllättävän haastavaa, sillä yleensä ratsastan sitä ainoastaan eteen. Veeralla onkin tosi hyvä keski- ja vapaakäynti, mutta kokoaminen oli todella vaikeata, enkä muista harjoitelleeni sitä aiemmin käynnissä. Täytyykin nyt ottaa pieneksi projektiksi tuo käynnin säädeltävyys, sitä voisin harjoitella erityisesti maastossa, jossa käymme kuitenkin vähintään kolme kertaa viikossa. Veera on metsässä aina niin pirteä, että käyntiharjoitukset eivät varmastikaan tekisi sille huonoa, samalla voitaisiin treenata hieman itsehillintää laukkasuorilla... Valmennuksesta jäi tosi kiva fiilis ja sain paljon uusia ideoita kotitreeniin, nyt vaan pitää harjoitella ahkerasti myös kentällä!

Muskelimamma :)


"On paljon kivempaa laukata pää pystyssä, koska silloin pääsee paljon lujempaa!!"







Loppuun vielä tällainen pieni juttu liittyen blogiin. Eilen minua odotti nimittäin mahtava yllätys lukiessani Voitto Kotiin -blogin uusinta postausta, meidät on valittu ehdokkaaksi Kuukauden blogi -äänestykseen! Sitä kautta tänne onkin löytänyt tiensä jo monta uutta lukijaa, olen aivan otettu tästä mahdollisuudesta! Jos haluat, voit käydä äänestämässä meitä tämän linkin takaa löytyvän postauksen lopusta :)

14 kommenttia:

  1. Toi poni on kyllä aika mukavan näkönen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä kiva kaveri! Olisi hauska nähdä kun joku oikein taitava ratsastaa sillä :) Eli tervetuloa vaan :D

      Poista
    2. Haha :D huomasin sun vastauksen vasta nyt. Täytyy ehkä joskus tulla ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hihi niinpä! Se leijailee varmaan puoli metriä maanpinnan yläpuolella :D

      Poista
  3. Tehän menette hienosti, ja samoin boke!!(: ja mä äänestin tätä sun blogia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitokset, hyvin se vetää! Jee, hienoa!!:D

      Poista
  4. PIRITA wow! Äänestin ensinnäkin heti sun blogiasi tuolla, mahtava juttu! :> Kyllä teidän pitää voittaa, ootte niin hienoja ja tää blogi on NIIIIN hieno! :) Joo, kehun paljon mutta ihan sama, tykkään vaan. Ja tää ulkoasu on todella hieno! (: Bokestahan on tullut oikea liitokavio! :D Veera nostaa pian 50 kg painoja, hienon lihaksikas!
    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos, niinpä!! Olin ihan ällistynyt kun bongasin meidät sieltä! Hihi ihan voittoon ei kyllä taideta yltää, pitäisi saada vielä toiset sata ääntä lisää, mutta toi neljäs/viideskin sija on ihan loistava :) Kyllä B on kuule osannut juosta aina, et vain ole nähnyt sitä aiemmin! Ja hah Veerahan nostaa joka päivä 50 kiloa kun kantaa mua :D Kiitokset vielä kehuista!:)

      Poista
  5. Liitokavio Boke:3 Vitsit Veera on lihaksikas, se näyttää paljon isommalta mitä ennen! Ja tietty äänestin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. B on liitolenkkari! Haha ainakin Veeran maha on isompi kuin ennen :D No on sille kyllä lihastakin tullut, mutta se näyttää ihan jumppapallon nielleeltä! Jei, tack!:)

      Poista