perjantai 25. marraskuuta 2016

Yhden pojankoltiaisen tuhoyksikkö


Vanha tamma alkaa olla aika kyllästynyt varsan metkuihin, enkä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa tuon ipanan kolttosille :D Varsa nimittäin on aikamoinen kiusankappale ja eilen se onnistui potkaisemaan Veeraa vahingossa päähän, kun molemmat olivat maneesissa vapaana.
 

Voin vaan kuvitella, kuinka Veera tunsi elämänsä vilahtavan silmiensä edestä, kun varsan kavio viuhahti kohti sen otsaa. Veera oli piehtaroimassa kiltisti rauhassa, kun kerrankin varsan silmä vältti ja tämä oli toisella puolella maneesia, mutta tietysti ipana huomasi ja lähti täyttä laukkaa kohti Veeran kauhistukseksi. Veera säntäsi niin nopeasti ylös, että kun muuten varsan kavio olisi mennyt vain yli ja ohi niin se tavallaan siirsi päänsä juuri siihen kohdalle ja ipanan kavio osui sitä otsaan. Vähän Veera pudisteli päätään, kun pääsi ylös, mutta näytti kuitenkin onneksi voivan ihan hyvin olosuhteisiin nähden... Annoin ipanan riekkua vielä hetken, ja vasta kun aloin ottamaan hevosia kiinni huomasin, että Veeran otsapanta oli säpäleinä ja helmet lennelleet pitkin maneesia. Vietiin ensin hepat sisään, jonka jälkeen lähdin urheasti metsästämään kadonneita helmiä ja onnistuin itseasiassa jopa löytämään kaikki nopeasti, vaikka ne olivatkin lentäneet kymmenen metrin säteelle pitkin poikin. En ole kovin luottavaisin mielin otsapannan korjaamisen suhteen, mutta onneksi kyseessä ei sentään olleet Veeran hienoimmat kristallikorut!
 
 

Tein myös videokoosteen tuon illan touhuista, siinä näkyy vähän tallissa kuvattua materiaalia, mutta myös Nika liikkeessä maneesissa. Viimeksi olen tainnut laittaa blogiin videota varsan liikkumisesta, kun se oli alle yksivuotias, mutta nyt pääsette taas näkemään muutaman pätkän!

Varsalla on nyt alkamassa eräänlainen "tehojakso" sen kanssa puuhailussa ja tarkoitus olisi opetella liinassa juoksutus tutuksi lähiviikkojen aikana. Myös irtohypytystä on luvassa ja sitä varten varsa testailikin jo suojiaan eilen. Olin olettanut, että ipana hyppisi kuin sammakko ensimmäistä kertaa suojat jalassa, ja sellaista reaktiota odoteltiinkin kamerat valmiina, mutta se hipsikin niitten kanssa kuin vanha tekijä, eikä siis tuumannut oikeastaan yhtään mitään. Maneesissa tutustuttiin myös vesimattoon ensimmäistä kertaa ja varsan reaktio oli kutakuinkin "Nastaa, voiks tän syödä!!" "Ai ei, no ok mä sit vaan hypin sen päällä!". Että sellainen kauhistus, itseasiassa jouduin takavarikoimaan sen pois lapselta, ettei se tuhoa sitä.
 
 

Näitä kelejä odottelen kaiholla takaisin!

 

6 kommenttia:

  1. Hah,ihan hassu toi Nika:D Tuli ihanan hyvälle mielelle tästä postauksesta mutta onhan se kuitenkin harmi että toi otsapanta meni rikki D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nika on vielä vähän kakara mieleltään, kunnon Puuha-Pete teki mitä tahansa :D Kiva kuulla, tärkeintä ettei Veeralle käynyt mitään, otsapannan saa kyllä uuden tai korjattua! :)

      Poista
  2. Ompa siitä kasvanu iso ja hieno poika!

    VastaaPoista
  3. Varsastahan on kasvanut hieno ja järkevä poika! Pelle Peloton se taitaa vieläkin luonteeltaan olla. Tammalle tsemppiä riiviön kanssa :) Tuo takakenkien pois nappaaminen oli varmaan hyvä ratkaisu, jotta kakara ei saa uudelleen köniinsä. Vaikka olisi kuinka hyväluontoinen tamma, niin noissa videonkin tilanteissa saattaa palaa päre kilteimmälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kyllä todellakin, ei pelkää yhtään mitään :) Samaan aikaan kun Nikan naapuritarhoissa hepat säikähtää jotain ja juoksee kauemmas niin ipana menee lähemmäs katsomaan uteliaana, lieneekö sitten rohkeutta vai pientä hulluutta :'D Veera tosiaan tarvitsee tsemppejä, kun nyt ipana kurmuuttaa sitä välillä aika paljon... Veeran eduksi olisi, että jospa siltä kohta palaisi pinna sen verran, että huomauttaisi pikkuisen, niin varsa muistaisi taas vähän aikaa käyttäytyä! Olen niitä tosin seuraillut tarhassakin niin kyllä Nika kuitenkin suurimman osan ajasta antaa Veeran olla ihan rauhassa, mietin jo, että pitääkö Veeran edun vuoksi erottaa ne, mutta ei onneksi taida olla tarpeen. Ipana on siitä hassu, että se nakuttaa edelleen hampaitaan veeralle eli alistuu, mutta sitten kun Veera tavallaan hyväksyy sen käytöksen kiltteydellä niin varsa ajattelee sitä vain leikkinä ja jatkaa sitä, vaikka tamman näkökulmasta se on lienee kiusaamista :D

      Poista