maanantai 25. helmikuuta 2013

Valmentautumista ja vieraileva tähtönen!

Nyt onkin tapahtunut aika paljon sitten viimekerran ja koitan parhaani mukaan muistaa mainita kaikki jutut, joista mun piti kirjoittaa ja samalla tiivistää ne vähän pienempään pakettiin!
 
Aloitetaanpa vaikka eilisen valmennuksesta, koska se on vielä tuoreessa muistissa. Tällä kertaa lähdettiin käymään Saarijärven maneesilla, kun paikat missä valmentautua alkaa olla aika vähissä. Tällä kertaa harjoiteltiin vastalaukkaa, väistöjä ja mukana oli myös aika paljon siirtymisiä. Veera oli taas tosi kiva alusta asti, mutta siinä puolenvälin tuntumilla välikäyntien jälkeen tamma alkoi pakertaa ihan uudella vaihteella! Silloin tajusin mikä sen ravin ja hevosen eteenpäin pyrkimyksen pitää oikeasti olla. Vasen laukka toimi taas niin paljon paremmin kuin edellisellä kerralla, vaikka ei oltukaan laukattu viime vklp jälkeen kuin kerran meidän kentällä. Myös oikealla laukka toimi hyvin ja on se veera kyllä vaan niin hieno!
 
Käyntityöskentely ja jumppaaminen toimii kyllä vähintään aivan yhtä hyvin tuossa laukan parantamisessa kuin itse laukkaaminenkin, koska joka viikko se on vaan parempi vaikka ei oltaisi laukattu askeltakaan. Veera on myös suoristunut aivan hurjasti ja nyt pieni vinous näkyy vain siinä, että vera yrittää mieluusti olla kiinni vasemmassa ohjassa. Lihaksiin on tullut todella paljon lisää elastisuutta ja yksi päivä oikein säikähdin kun Veeran takakoivet venyivät ihan hurjan pitkälle mahan alle. Luulin jo että siltä on jalka katkennut kun se venyy niin hienosti :D Ollaan siis treenattu nyt tosi paljon käynnissä ja välillä pienessä hangessa kahlaillen, eikä tuo otus missään nimessä ole siitä ainakaan kärsinyt! Pieni huoli kuitenkin on nyt siitä, että Veera on jatkanut viime lauantain jälkeen köhimistä satunnaisesti. Ihan vaan muutamia kertoja päivässä ja joskus ei olleenkaan, mutta jos tuo ei nyt ohi mene tai pahenee niin raijataan heppa klinikalle tähystettäväksi.
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Tällainen kaveri!

 
Ja kuten otsikossa jo lupailinkin niin blogissa tulee lähipäivinä esiintymään myös vieraileva tähti! Kyseessä on tallikaverimme poni Boke, jota lupauduimme ilomielin hoitamaan kahden viikon ajan omistajan lähtiessä reissuun. Viime torstaista lähtien heppa on ollut hoidettavanamme ja ollaankin jo ehditty tekemään tuttavuutta uuden hoidokin kanssa. B on tosi hauska tyyppi ja hyvin persoonallinen eestinheppa. Toimii aivan eri säädöillä kuin Veera, mutta mikäs sen opettavaisempaa kuin ratsastaa erilaisia hevosia! Ratsastusmateriaalia minulla ei ponista vielä ole, mutta jos saadaan taltioitua kameralle jotain julkaisukelpoista niin juttua ponista on luvassa lähipäivinä!
 
 
   Nyt jäi kyllä vielä paljon mainitsematta, mutta säästetään ne toiseen kertaan!

3 kommenttia:

  1. Uih, Boke on ihan älyttömän söpö! Ja nuo kuvat, neon tosi ihania! Kiva kun saat kuvaajaan aika usein, ja kuvat on laadukkaita, postauksia on aina kivempi lukea;)

    VastaaPoista