Eilen perjantaina ja tänään lauantaina meillä oli taas kenttäpuolen aluevalmennukset. Ensimmäisenä päivänä tehtiin taas töitä puomeilla ja parilla kavaletilla jumpaten hevosia, tehtäviin kuului myös paljon väistöjä. Vera oli oikeastaan koko tunnin aika vahva, enkä oikein saanut sitä kuuntelemaan apujani niin kuin olisin halunnut. Se kiukutteli laukanvaihdoissa pukittamalla ja protestoi nostoissa erityisesti oikeaan kierokseen. Täytyy vähän miettiä mistä se johtuu, mutta todennäköisesti sitä ärsyttää pieni jumi selässä vasemmalla puolella sään lähellä lavan takana. Jostain se on vetänyt sen paikan pikkuiseen jumiin, mutta nyt ensimmäistä kertaa varsinaisesti näytti sen ratsastaessa.

Perjantain päätehtävä meni näin:
Ravissa sisään tehtävään joka alkaa oikeassa kierroksessa väistöllä uralta puomeille, puomien jälkeen takaisin uralle väistäen ja päädyssä laukannosto sekä laukkapuomit ympyrällä. Matka jatkuu lävistäjälle jossa ylitetään yhden laukka-askeleen välein puomi-ristikko-puomi linja. Lävistäjältä vasemmalle, laukkapuomit ympyrällä, siirtyminen raviin, väistö ja ravipuomit, väistö takaisin uralle.

Oon ollu ihan älynlaiska kommentoimaan,kännykällä ei aina vaan innosta!:D Taas tosi ihana postaus,tykkään niiiin sun kirjoitustyylistä!!:)
VastaaPoistaporroturpia.blogspot.com
Kiitti Aada :) Ahkerahan sä oot ollu :D Itekkin oikeastaan vaan kirjotan postaukset koneella, muuten surffailen puhelimella (kuten nytkin)
Poista