maanantai 4. helmikuuta 2013

Peltoilua hangessa

Iloinen kuski ja hevonen :)

Nyt saattekin katsella jo lauantaina lupailemiani kuvia eilisen hangessa porskutteluista! Alkuun kuitenkin pienet selostukset, eli Veera oli oikein leppoisa kaveri ja päivän ainoa vaatimus oli, että pysytään pystyssä melko korkeassa hangessa. Tavoite saavutettiin ja Veera porskutti oikein tyytyväisen oloisena hangessa kunhan oltiin saatu tehtyä sinne ura jota pitkin juosta. Veera nosteli jalkojaan hirmu korkealle ja ensimmäisellä ravipätkällä huojuinkin kyydissä kuin aloittelija estesatulan ja poikkeuksellisen korkean askelluksen johdosta. Äiti sanoi että veera näytti aivan sammakolta (+siltä se vähän tuntuikin) ja tuumimme että tallin noitakissa on taikonut veeran sylkäisemällä sen päälle, jolloin veerasta tuli sammakko :D Sitten kun opin mukautumaan liikkeeseen askel tuntui tosi hyvältä ja raviin tuli oikein hieno liitovaihe. Täytyy mennä joku päivä ratsastamaan pellolle koulupenkin kanssa ja ottaa vähän työskentelyä, niin että tulee vähän tehoa treeniin!
Loppuun käytiin vielä vähän laukkaamassa tallin lähimaastoissa, koska pellolla veera ei oikein päässyt juoksemaan kunnolla.


Huomasin muuten että meidän satula meinasi valua liian taakse, kun käytössä oli eri vyö ja huopa.
Täytyy siis varmaan hankkia rintaremmi seuraavan kerran kun käydään Mikolla Pollenpotkussa.
Mutta nyt sitten niiden kuvien pariin!



















tui tui :3

6 kommenttia:

  1. Voi, toi on niin ihanaa :D Katoin, et Veran jalka oli katki polven kohdalta tuossa yhdessä kuvassa, mut toi valkonen pinteli sulautuikin vaan liian hyvin taustaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Voisi olla että jäisi ratsastukset vähän vähemmälle siinä tapauksessa :D No mutta ymmärrämpähän nyt laittaa eri väriset pintelit seuraavalla kerralla!

      Poista
  2. Sulle olis haaste mun blogissa! :)

    http://team-puskailijat.blogspot.fi/2013/02/haaste-kipeena.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps niin huomasinkin, täytyy yrittää ehtiä tehdä se joku päivä :-)

      Poista
  3. Onnistuneita kuvia ja taas kiva postaus!

    VastaaPoista