Kaksin karkuteillä

 

Näiden kahden edesottamuksista saisi kyllä varmasti myös elokuvan, Veeran ja Nikan seikkailut; Kaksisarvisten salaisuus! Toissapäivänä he olivat päättäneet lyödä viisaat päänsä yhteen ja saaneet kuningasidean ottaa hatkat tarhastaan. Tiedä sitten kumman älynväläys oli alkuperäinen pakosuunnitelma, vahva veikkaukseni olisi, että itse äitihevonen on näyttänyt Nikalle tien vapauteen. Siitä olen kuitenkin varma, että nimenomaan varsan idea oli lähteä juoksemaan pitkin maita ja mantuja ympäri tiluksia häntä pystyssä. Veera on joskus aikaisemminkin talvella päättänyt poistua tarhastaan - tiedättehän aidalla on niin kiva roikkua -, mutta se on aina vain suunnistanut kiusaamaan lähintä tarhanaapuria eikä lähtenyt rellestämään ympäri kyliä.

 

Kun tulin päivällä tallille molemmat hevoset löytyivät siis tallista, jonne ne oli laitettu arestiin miettimään tekosiaan. En tiedä kuinka kauan ne olivat juoksennelleet vapaina, sillä kukaan ei nähnyt niiden pakoa, mutta olivat kuulemma molemmat menneet aikamoista kyytiä ja puhaltaneet, kun olivat jääneet nalkkiin juostuaan umpikujaan tarhojen väliin. Olen varmaankin kummallisin hevosenomistaja jonka tiedän, sillä ensimmäinen ajatus kun kuulin niiden karanneen oli, että niillä on varmaan ollut tosi hauskaa! Molemmilla näytti olevan kaikki jalat tallella ja Veerakin oli valmiiksi hyvin verrytelty, kun kävin ratsastamassa sen maneesissa ;)

 

Koulussa on ollut tosi kiireistä, kun on kaikki viimeiset kokeet ja lisäksi tallilla on mennyt jotenkin poikkeuksellisen paljon aikaa, niin vapaita tunteja ei ole riittänyt blogin kirjoittamiseen. Ei minulla muistaakseni ennen ole mennyt jokaisella tallireissulla vähintään viittä tuntia, mutta nyt tuollainen päivä on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus... En ymmärrä kuinka jotkut voivat selvitä tallireissustaan tunnissa tai parissa, minulla menee pelkästään rehujen ja varsan vesien laittoon sen aikaa :D Asiaan varmaan vaikuttaa nyt myös se, kun olen itse ratsastanut Veeran joka päivä ja lisäksi puuhaillut varsan ja mustan kanssa. Veera tarvitsee nyt erityisen paljon nimenomaan oikeanlaista liikettä, sillä se on meinannut tulla aika jäykäksi ilman kenkiä. Olen pyrkinyt ratsastamaan tammalla pellolla useamman kerran viikossa, sillä se on ainoa paikka maneesin lisäksi missä se ei liukastele. En tajua miksi Veeran tassut luistaa koko ajan, mutta Nikalla ei ole mitään ongelmaa?! Onhan se joo nuorempi ja tottunut siihen, mutta luulisi että sen kavioaines on ihan yhtä pitävää/liukasta lumella kuin Verankin :D

 

Tästä kuvasta näkee hyvin Veeran innostuksen määrän :D
Täällä on muuten jo aika paljon lunta, mutta pellon reunassa menee kaistale, jossa sitä on vähän vähemmän, niin ollaan sitten Veeran kanssa menty siinä ees taas. Ei ole niin raskasta kuin hangessa tarpominen, ei nimittäin ole tarkoitus ratsastaa tammalla hankitreeniä kolmea neljää kertaa viikossa vaan päästä ratsastamaan hyvällä pohjalla pitkää suoraa, jossa tamma pääsee vertymään ja liikkumaan rennosti eteen

G

Veera ja sen tämän hetkinen poikaystävä musti lenkillä

 

Kolmen jälkeen on jo näin pimeää, täytyy varmaan toivoa joululahjaksi joko valovoimaisempaa objektiivia tai auringon paistetta :D

Yksi aikaa vievä asia tallilla on myös se, että kuskaan niille aina itse heinää ja heittelen kymmeneen eri kasaan eri puolille tarhaa



Kuvapostaus: Kouluratsun talvihuvit

Pikaiset kuvakuulumiset mustan kanssa touhuilusta, ettei herra aivan pääse unhoittumaan täällä blogissa! Meidän treenit on edenneet nousujohteisesti syksyn ja tämän alkutalven ajan, ja pikku hiljaa olen alkanut saada vähän otetta ruunaan myös itsenäisesti ratsastaessa. Vielä kesällä olin vähän hukassa ruunan kanssa, enkä osannut ratsastaa sitä samalla tavalla ilman valmentajan apua, vaan se tekeminen oli ehkä enemmänkin seilailua pitkin kenttää. Nykyään kyse ei ole enää vain tuurista, että millainen päivä nyt sattuu olemaan enkä vain matkustele kyydissä. Voin vaikuttaa heppaan (joka tosin kyllä tietää olevansa yhä fiksumpi kuin minä näissä jutuissa!) ja olen oppinut vähän pyytämään siltä.

Kyseinen ote oli tosin vähän hukassa eilen, sillä niin oli myös ohjat :D Vihaan ratsastaa kangilla talvella, koska siis miten ne ohjat olisi tarkoitus saada pysymään käsissä?! Koko ajan sai olla korjaamassa, ettei kankiohja kiristy samalla kun keräilee bridongia, sillä toppahanskat on jotenkin niin paksut, että väkisin molemmat ohjat kiristyy, vaikka yrittää vain palauttaa kadonnutta tuntumaa, kun ohjat liukuu kädestä vääjäämättä sentti sentiltä. Kuskilla oli ihan riittävästi töitä pelkästään siinä, että pystyi istumaan noissa askeleissa ja yritti saada ohjat pysymään käsissä, mutta hevoselle ei tullut edes kunnolla hiki tuolla hangessa ja seuraavanakin päivänä oli aivan vetreä. Ruuna lienee rautaisemmassa kunnossa kuin minä, sillä kutakuinkin joka ikistä lihastani kolotti seuraavana päivänä... En muuten ymmärrä, miten onnistun näyttämään noin tasapainoiselta melkein kaikissa kuvissa - ilmeisesti treeni on tuottanut tulosta, mutta muistan miten kauhea perunasäkki olin tuon hevosen selässä vielä viime vuonna vastaavissa olosuhteissa :D

Pakko hehkuttaa, että aivan ihanaa kun on tullut talvi, tämän ansiosta sitä muistaa miksi Suomessa on sittenkin ihan kiva asua! Gotta love this weather, seuraavan kerran tahtoisin nähdä paljasta maata maalis-huhtikuussa, ei haittaa pakkasetkaan. Kivan talvisia myös nämä kuvat, täytyy muuten varmaan tehdä tänä jouluna poikkeus ja ottaa tonttukuvia myös tämän friisiherran kanssa. Sormet jo oikein syyhyää, että pääsisin laittamaan punaisella nauhalla koristeltua lettiä tuohon harjaan ja pukeutumaan tontuksi :D Ikuinen jouluintoilija kuittaa nyt, seuraavassa postauksessa sitten todennäköisesti ipanan puuhia, eikä mainita sanaa joulu!

Arvatkaas kuka yritti kiskoa mustia suitsista

No ipana tietysti!

Vanha tamma vie kuskia kuin märkää rättiä

Tällä hetkellä Veera on pienellä rokotuslomalla, mutta sitä ennen ehdittiin käydä hurjastelemassa pellolla. Otsikosta voinee jo päätellä, että kyse ei ollut kaikista rauhallisimmasta päiväkävelystä, sillä Veera ei ottanut edessä aukeavaa peltoa kovin tyynesti. Loppujen lopuksi päädyttiin siis laukkaamaan ristiin rastiin ympäri peltoa monta minuuttia ilman jarruja :D Ohjaus pelitti melko laajan kääntösäteen turvin, mutta jarrujen tehossa olisi ollut melkoisesti parantamisen varaa, kun kaikki pidätteet paksulla kolmipalalla menivät kuuroille korville. Ei ois menny katsastuksesta läpi, vaan autotermein oltaisiin tarvittu oikeita mörköjarruja... Veera sen sijaan oli hyvinkin tyytyväinen itseensä eikä varmasti nähnyt toiminnassaan mitään kyseenalaista!

Tiedän, että Veera olisi pysähtynyt, jos olisin oikeasti sitä vaatinut, mutta päätin sitten antaa vanhan rouvan pitää huvinsa, kun se käyttäytyi niin asiallisesti. Se kun yleensä tuppaa pomppimaan kahta kauheammin vastaan, mitä enemmän yrittää kontrolloida. Sama juttu maastossa, jos Veera on jonossa jäänyt jälkeen tai laukkasuora aukeaa eikä pitkät ohjat tehoa niin ainoat vaihtoehdot on joko se, että antaa Veeralle luvan mennä tai sitten Veera keulii ja pomppii niin kauan, että menee väkisin. Vanha tamma on oppinut tapansa jo niin kauan sitten ja saa välillä hieman erityisvapauksia, kun luotto siihen on niin kova, mutta ipana täytyy siten opettaa pysymään paremmin kurissa :D Muistan ihmetelleeni silloin, kun Veera oli vasta tullut meille, että miksi sillä on käytetty pessoaa ja martingaalia tai vaihtoehtoisesti kankia maastossa, mutta täytyy sanoa, että en ihmetellyt kauaa... Vaikkakin vahvin kuolain mitä sillä meidän aikana on ollut suussa on tavallinen paksu nivel, koska tottelee se silläkin, jos pientä viivettä ei oteta huomioon, ymmärrän kyllä jos joku muu arvostaa vähän tehokkaampia jarruja.

Jonkun muun selässä olisi jo voinut pelottaa, mutta koska alla oli Veera, lähinnä hihittelin hysteerisesti ja karjuin vuorotellen käskyjä "EII!!" tai "HIDASTA...!!!", mutta vaikutus oli melko lailla olematon. Tällä kertaa Veera jätti kuitenkin onnekseni välistä pukkisarjat ja keulakin pysyi maltillisessa kulmassa, toisin kuin yleensä talvipakkasten peltoilussa. Omat kipeät polveni eivät olisi ainakaan helpottaneet kyydissä pysymistä, kun selässä oli jotenkin todella tönkkö olo ja polvia vihlaisi jokaisella kevennetyllä askeleella. Myös pohkeella puristaminen tekee kipeää, joten häiritsee aika lailla tekemistä etenkin hitaampien ratsujen kanssa. Veerasta nyt varmaan jo videota katselemalla huomasi, että se ei paljoa patistelua vaadi, mutta jotkut hevosista vaatii vähän enemmän tukea jalalla. Onko kellään muulla ollut tällaisia "vanhuuden oireita" näin nuorella iällä? :D Olen pohdiskellut auttaisivatkohan Back On Trackin suojat myös minulle, kun tamma niitä on käyttänyt jo vuosia ja säilynyt vetreänä.

 

Oli kauhea työ ja etsiminen päättää kappaletta videoon, ja nyt kauhean vaivan jälkeen video ei välttämättä edes toimi kaikissa puhelimissa juuri sen musiikin vuoksi :D Kuuntelen itse vähän ns. melankolisempaa ja rauhallisempaa musiikkia, joten kappaleiden löytäminen näihin vauhdikkaampiin videoihin on aina työn ja tuskan takana. Kaiken järjen mukaan blogi-ikkunasta katsomalla videon pitäisi näkyä ihan normaalisti, mutta kertokaa jos ei kuitenkaan toimi niin korjaan asian!  

Tamma liikkui aika kauniisti!
Anteeksi näistä videoräpsyistä, laatu on sen mukainen :D

 

Shoppailu on rankkaa

Viime viikon black friday oli ja meni ja vaikka koko päivän kyttäsin eri paikoista ulkomaita myöten muutamaa juttua, sekä myös soitin pariin kivijalkamyymälään, ei niitä ilmestynyt alennukseen missään. Laatu säilyttää arvonsa oli mikä päivä, vuosi, maa tai valuutta tahansa... Kaikkea muuta olisi kyllä ollut tarjolla, ja itseasiassa sunnuntaiyönä klo 23.41 päädyin ostamaan saappaat ja samaan aikaan Jaakko löysi torista käytettynä juuri mittoihini sopivan Tipperaryn turvaliivin eli maanantaina sekin lisättiin ostosten joukkoon... Molemmat ovat jo kotiutuneet ja etenkin tuo Tipperaryn turvaliivi on kyllä ihan omaa luokkaansa. Aika uskomatonta, että suurin piirtein koko internetin ainoa myytävä Tipperary Suomessa oli juuri minun kokoa sekä istui kuin valettu, ja löytyi vieläpä oikeastaan vahingossa :D

Olen tullut siihen tulokseen, että päädyn konkurssiin mikäli päätän olla itse se, joka kiipeää ipanan selkään ensimmäisenä. Tarkoitan nimittäin sitä turvavarusteiden määrää... Samalla summalla laittaisi sen ratsuttajalle pariksi kuukaudeksi, mutta toisaalta on ne nuoret vikkeliä liikkeistään vielä monta vuotta! Voisikohan vakuutusyhtiöltä pyytää tällaista ennaltaehkäisevää rahoitusta? Uusi kypärä, freejumpit, kylkisuoja Nikalle, saappaat ja turvaliivi kuuluvat ainakin tähän kastiin, onneksi kaksi jälkimmäisenä mainittua voi jo vetää hankintalistalta yli. Ja joo uskokaa tai älkää myös saappailla on merkitystä, sillä jos varsan selässä jalka heilahtaa, on mennyt mies :D Tässä kohtaa taas kylkisuoja auttaa, kun se hieman "vaimentaa" jalan liikettä, vaikkei sitä siihen tarkoitukseen alun perin ole suunniteltukaan.  Tämä siis olisi hyvä siinäkin mielessä, että tahdon nokasta (niin siis Nikasta. Kiitos autocorrect. Tämän siitä saa kun yrittää valmistella postausta jo puhelimella.) mahdollisimman herkän, ja se kun liikkuu aika isosti niin saattaa olla, että omat jalkani vispaavat hieman ylimääräistä alkuun ihan tahtomatta etenkin pompuissa.

 

Nikan varusteet on onneksi jo suurilta osin valmiina, sillä Veera suostuu varmasti mielellään lainaamaan ipanalle omiaan, mikäli tämä lupaa olla hajottamatta niitä. Veeraa ja Nikaa molempia yhdistää melko kallis maku ja viehtymys laatuun, mutta valitettavasti kumpikaan heistä ei käy töissä, joten kustannukset jäävät omistajan kontolle ;)

 

Ipanan edustushuovatkin ovat jo valmiina, vaikka koko varsa ei ole vielä edes nähnyt satulaa :D

Freejump case näyttäisi pysyvän ratkaisematta vielä jonkun aikaa, sillä en millään pysty päättämään minkä väriset olisi hyvät. Ehdokkaina ovat tuiki tavallinen musta, punainen, jonka yhdistäminen tosin muihin varusteihin vähän mietityttää sekä creme, joka näyttää yllättävän kivalta luonnossa ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi itse freejumpin myyntikuvissa. Käytettyinä tosin näitäkin metsästän, joten ehkä ne kotiutuu joista löytyy halvin hinta ja se ratkaissee ongelman puolestani.

 

Onko teillä jotain ehdotonta suosikkia tai vaihtoehtoisesti inhokkia noista edellä mainituista väreistä?

 

 

Yhden pojankoltiaisen tuhoyksikkö

Vanha tamma alkaa olla aika kyllästynyt varsan metkuihin, enkä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa tuon ipanan kolttosille :D Varsa nimittäin on aikamoinen kiusankappale ja eilen se onnistui potkaisemaan Veeraa vahingossa päähän, kun molemmat olivat maneesissa vapaana.

 

Voin vaan kuvitella, kuinka Veera tunsi elämänsä vilahtavan silmiensä edestä, kun varsan kavio viuhahti kohti sen otsaa. Veera oli piehtaroimassa kiltisti rauhassa, kun kerrankin varsan silmä vältti ja tämä oli toisella puolella maneesia, mutta tietysti ipana huomasi ja lähti täyttä laukkaa kohti Veeran kauhistukseksi. Veera säntäsi niin nopeasti ylös, että kun muuten varsan kavio olisi mennyt vain yli ja ohi niin se tavallaan siirsi päänsä juuri siihen kohdalle ja ipanan kavio osui sitä otsaan. Vähän Veera pudisteli päätään, kun pääsi ylös, mutta näytti kuitenkin onneksi voivan ihan hyvin olosuhteisiin nähden... Annoin ipanan riekkua vielä hetken, ja vasta kun aloin ottamaan hevosia kiinni huomasin, että Veeran otsapanta oli säpäleinä ja helmet lennelleet pitkin maneesia. Vietiin ensin hepat sisään, jonka jälkeen lähdin urheasti metsästämään kadonneita helmiä ja onnistuin itseasiassa jopa löytämään kaikki nopeasti, vaikka ne olivatkin lentäneet kymmenen metrin säteelle pitkin poikin. En ole kovin luottavaisin mielin otsapannan korjaamisen suhteen, mutta onneksi kyseessä ei sentään olleet Veeran hienoimmat kristallikorut!

 

 

Tein myös videokoosteen tuon illan touhuista, siinä näkyy vähän tallissa kuvattua materiaalia, mutta myös Nika liikkeessä maneesissa. Viimeksi olen tainnut laittaa blogiin videota varsan liikkumisesta, kun se oli alle yksivuotias, mutta nyt pääsette taas näkemään muutaman pätkän!

Varsalla on nyt alkamassa eräänlainen "tehojakso" sen kanssa puuhailussa ja tarkoitus olisi opetella liinassa juoksutus tutuksi lähiviikkojen aikana. Myös irtohypytystä on luvassa ja sitä varten varsa testailikin jo suojiaan eilen. Olin olettanut, että ipana hyppisi kuin sammakko ensimmäistä kertaa suojat jalassa, ja sellaista reaktiota odoteltiinkin kamerat valmiina, mutta se hipsikin niitten kanssa kuin vanha tekijä, eikä siis tuumannut oikeastaan yhtään mitään. Maneesissa tutustuttiin myös vesimattoon ensimmäistä kertaa ja varsan reaktio oli kutakuinkin "Nastaa, voiks tän syödä!!" "Ai ei, no ok mä sit vaan hypin sen päällä!". Että sellainen kauhistus, itseasiassa jouduin takavarikoimaan sen pois lapselta, ettei se tuhoa sitä.

 

 

Näitä kelejä odottelen kaiholla takaisin!