perjantai 2. joulukuuta 2016

Vanha tamma vie kuskia kuin märkää rättiä


Tällä hetkellä Veera on pienellä rokotuslomalla, mutta sitä ennen ehdittiin käydä hurjastelemassa pellolla. Otsikosta voinee jo päätellä, että kyse ei ollut kaikista rauhallisimmasta päiväkävelystä, sillä Veera ei ottanut edessä aukeavaa peltoa kovin tyynesti. Loppujen lopuksi päädyttiin siis laukkaamaan ristiin rastiin ympäri peltoa monta minuuttia ilman jarruja :D Ohjaus pelitti melko laajan kääntösäteen turvin, mutta jarrujen tehossa olisi ollut melkoisesti parantamisen varaa, kun kaikki pidätteet paksulla kolmipalalla menivät kuuroille korville. Ei ois menny katsastuksesta läpi, vaan autotermein oltaisiin tarvittu oikeita mörköjarruja... Veera sen sijaan oli hyvinkin tyytyväinen itseensä eikä varmasti nähnyt toiminnassaan mitään kyseenalaista!

Tiedän, että Veera olisi pysähtynyt, jos olisin oikeasti sitä vaatinut, mutta päätin sitten antaa vanhan rouvan pitää huvinsa, kun se käyttäytyi niin asiallisesti. Se kun yleensä tuppaa pomppimaan kahta kauheammin vastaan, mitä enemmän yrittää kontrolloida. Sama juttu maastossa, jos Veera on jonossa jäänyt jälkeen tai laukkasuora aukeaa eikä pitkät ohjat tehoa niin ainoat vaihtoehdot on joko se, että antaa Veeralle luvan mennä tai sitten Veera keulii ja pomppii niin kauan, että menee väkisin. Vanha tamma on oppinut tapansa jo niin kauan sitten ja saa välillä hieman erityisvapauksia, kun luotto siihen on niin kova, mutta ipana täytyy siten opettaa pysymään paremmin kurissa :D Muistan ihmetelleeni silloin, kun Veera oli vasta tullut meille, että miksi sillä on käytetty pessoaa ja martingaalia tai vaihtoehtoisesti kankia maastossa, mutta täytyy sanoa, että en ihmetellyt kauaa... Vaikkakin vahvin kuolain mitä sillä meidän aikana on ollut suussa on tavallinen paksu nivel, koska tottelee se silläkin, jos pientä viivettä ei oteta huomioon, ymmärrän kyllä jos joku muu arvostaa vähän tehokkaampia jarruja.


Jonkun muun selässä olisi jo voinut pelottaa, mutta koska alla oli Veera, lähinnä hihittelin hysteerisesti ja karjuin vuorotellen käskyjä "EII!!" tai "HIDASTA...!!!", mutta vaikutus oli melko lailla olematon. Tällä kertaa Veera jätti kuitenkin onnekseni välistä pukkisarjat ja keulakin pysyi maltillisessa kulmassa, toisin kuin yleensä talvipakkasten peltoilussa. Omat kipeät polveni eivät olisi ainakaan helpottaneet kyydissä pysymistä, kun selässä oli jotenkin todella tönkkö olo ja polvia vihlaisi jokaisella kevennetyllä askeleella. Myös pohkeella puristaminen tekee kipeää, joten häiritsee aika lailla tekemistä etenkin hitaampien ratsujen kanssa. Veerasta nyt varmaan jo videota katselemalla huomasi, että se ei paljoa patistelua vaadi, mutta jotkut hevosista vaatii vähän enemmän tukea jalalla. Onko kellään muulla ollut tällaisia "vanhuuden oireita" näin nuorella iällä? :D Olen pohdiskellut auttaisivatkohan Back On Trackin suojat myös minulle, kun tamma niitä on käyttänyt jo vuosia ja säilynyt vetreänä.


 
Oli kauhea työ ja etsiminen päättää kappaletta videoon, ja nyt kauhean vaivan jälkeen video ei välttämättä edes toimi kaikissa puhelimissa juuri sen musiikin vuoksi :D Kuuntelen itse vähän ns. melankolisempaa ja rauhallisempaa musiikkia, joten kappaleiden löytäminen näihin vauhdikkaampiin videoihin on aina työn ja tuskan takana. Kaiken järjen mukaan blogi-ikkunasta katsomalla videon pitäisi näkyä ihan normaalisti, mutta kertokaa jos ei kuitenkaan toimi niin korjaan asian!  


Tamma liikkui aika kauniisti!
Anteeksi näistä videoräpsyistä, laatu on sen mukainen :D
 

2 kommenttia:

  1. Mulla on BOTin polvisuojat, eivät auta ainakaan mulla yhtään rasitusvammoihib eivätkä lämmitä ollenkaan :( aika pettymys, eivät pysy kunnolla paikoillaan ja valuvat. Lähinnä käytän niitä nykyään pakkasilla ratsastushousuilla, ei jähmety polvet niin pahasti kuin ilman - siihen hommaan kelpaisivat kyllä halvemmatkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää olikin hyvä tietää, kiitos kun sanoit niin ei tarvitse tuhlata rahojaan noihin! :) Täytyy sit varmaan kääräistä vaan jotkut rätit tallista jalkoihin tai lotrata linimentillä ja toivoa että auttaa :'D

      Poista