lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kisakauden avaus

No niin nyt on sitten tämän vuoden ensimmäiset kisat takana. Kyseessä oli tasaisen surkea suoritus, jossa oli tosin aika hieno lopputervehdys. Ei paljoa naurattanut radalta poistuttaessa ja painuttiinkin suoraan maneesista metsään. Siellä sompaillessa mietin rataa ja totesin raviohjelman olleen huono, mutta laukassa oli tapahtunut hyvää muutosta verraten viime syksyn nelitahtiseen räpellykseen. Veera jännitti tosi paljon tuomareita sekä kaikkea mahdollista hattivateista hiekanjyviin ja oli sen takia koko radan pohkeen takana, enkä saanut sitä täysin kuulolle.
 
Kun tultiin takaisin metsästä saatiin kuulla prosentit, jotka olivat ihan ällistyttävän paljon paremmat kuin osasin odottaa, koska rata oli todellakin mennyt huonosti. Prosentteja tuli siis 58,600. Pakattiin Veera koppiin ja päätettiin tulla hakemaan pöytäkirja vasta myöhemmin, koska luokan loppuun oli vielä pitkästi aikaa. Tallilla hoidettiin Veera kuntoon ja lähdettiin sitten ajamaan takaisin kisapaikalle, jossa saatiin nähdä koko luokan tulokset ja pöytäkirja. Oltiin ensimmäisiä ei sijoittuneita 0,2 prosentin erolla meitä edellä olevaan ja olin ihan ällistynyt siitä, kuinka huonolla suorituksella oltiin noinkin lähellä sijoja. Katsoin radan videolta, eikä se kyllä ihan niin huonolta näyttänyt kuin mitä oli tuntunut, mutta koska veera on ollut vaan niin hyvä kotosalla tuollainen rata tuntui ihan surkealta. Siitäpä lähdinkin ajattelemaan, että mitäpä jos veera näyttäisi joskus edes pienen ripauksen siitä mitä se on nyt kotona esittänyt niin kuinkahan hyvät prosentit meille sitten mahtaisi siunaantua! Aika maukkaat luulisin.
 
Tästä on nyt sitten hyvä jatkaa tuleviin kisoihin, toivottavasti vähän paremmalla menestyksellä :)
 

 





Ai niin Veera oli tänään tosi söpö ja kuolas mun valkoiset housut kauniin vihertäviksi, koska se halusi rapsuttaa takaisin. En tohtinut kieltää... Ehkä tarvitsen uudet kisahousut?
 

4 kommenttia:

  1. Ihana tuo tokakuva, molempin nenäst tulee höyryy(mitäonkaaneimitäänväliä) :D Ja hei,eiköhän teillä iha jees oo mennyt, kaikki ei aina mene hyvin! En mää ny osaa muuta kirjoittaa..hyvää kevättä.sinne (kunhan se nyt edes tulisi...) J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on lohikäärmevoimaa ;) Jep näin on annettakoon vielä vähän armoa kun nää oli kauden eka kisat, siihen nähden ihan hyvin tai sanotaanko näin että huonomminkin olisi voinut mennä! Kiitos samoin, kevään tuloa odotellessa!:)

      Poista
  2. Kylläpä savuttaa!mutta väärästä päästä,meinaan toi toinen kuva.Tokavika on myös hyvä kuva,Vera ylväästi katselee.Nähnyt jotain mielenkiintoista???Hyvinhän se kisa teiltä on mennyt,eihän sitä aina tarvii voittaa jää tavoitetta seuraaviin kisoihin.Kyllä niitä voittoja tulee kun on asettanut tavoitteita ja tekee hurjasti töitä sen eteen.Mutta se siitä,hyvää pääsiäistä sulle ja Veralle...........
    T.RIMA..DONNA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jotain mielenkiintoista veera kyllä näki kuvanottohetkellä!
      Ja juuri noinhan se on, täytyy vaan tehdä entistä enemmän töitä :) Kiitos kommentistasi ja hyvää pääsiäistä myös Sinulle!

      Poista