lauantai 2. helmikuuta 2013

Treeniselostusta

 
Tänään käytiin taas ahkeroimassa maneesilla ja vuorossa oli jälleen kerran koulutuuppailua! Veera vaikutti välillä hieman turhankin pirtsakalta, enkä olisi yllättynyt lainkaan mikäli olisin löytänyt itseni maneesin hiekkaa maistelemasta. Tammaa ei kuitenkaan tänään huvittanut karistaa minua selästään ja se toimi loppua kohden oikein hyvin, ajoittaisia virtapiikkejä huomioimatta. Maneesiin oli myös ripoteltu muutamia pikkuesteitä, jotka selvästi kiinnostivat veraa aivan suunnattomasti! Meidän laukkaympyrämme meinasivatkin mennä koko ajan pilalle, koska vera meinasi väkisin punkea vieressä olevalle esteelle aina sen ohittaessamme. No mutta se on hyvä että innostusta löytyy! Täytyy varmaan myös tulevalla viikolla ratsastaa puomeja, aiemmin tällä viikolla veera repi jo melkein pelipöksynsä kun pääsi laukkapuomeille, jotka olin virittänyt kentälle. Siitä tuli silloin aivan villi :D
 
Palatakseni vielä asiaan, tänään saatiin oikea laukka pyörimään ihan tosi hyvin! Eikä muuten vasenkaan sen hassumpi ollut, vaati vain hieman työstöä. Luulempa että Veera ei ole laukannut ikinä ennen noin hyvin minun allani muualla kuin maastossa ja laukan jälkeen myös ravi toimi hienosti. Mahtava aasi! Kiljun riemusta jos se sitä laukkaa erehtyy esittämääm myös sitten joskus kouluradalla.
 




 
 
 
Huomenna olisikin sitten vuorossa peltoilua hangessa, toivottavasti saadaan kuvaaja paikalle! Tulisi vähän piristystä myös tänne blogin puolelle ankeiden maneesikuvien sijaan :-)
  

6 kommenttia:

  1. Ootte kyllä edistyny valtavasti :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Milloin aloitatte hyppäämään?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kyllä me hypätään aina välillä, mutta suurimmaksi osaksi kisoissa. Nyt ei ole vielä kisojakaan, joten hyppääminen on jätetty tarkoituksella vähemmälle :) Sano jos ymmärsin kysymyksesi väärin!

      Poista
    2. Ymmärsit (kai) oikein,tarkoitin siis kun talvisin on usein taukoA:)

      Poista