sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pakkaspäivän kuvia ja tonttuilua

 
Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia ja tontut ovat liikkeellä myös tallilla tarkkailemassa kilttejä hevosia ja niiden omistajia... Veraan joulunajan kiltteys ja rauhallisuus eivät tosin ole tarttuneet, vaan rapsakkaat pakkaset ovat saaneet Veran välillä kirjaimellisestikin takajaloilleen lähipäivien maastoreissuilla. No mutta minkäs sille pieni hevonen kuitenkaan voi jos hän suurilla silmillään ja korvillaan huomaa myös sellaisia jäämörköjä mitä me ihmiset emme! Luulen että minun tulisi siis olla kiitollinen siitä, että Veera on minua varoittamassa kummajaisista, joten ei nyt sentään leimata tammaparkaa aivan tuhmaksi ;) Veera onkin aivan varmasti ansainnut lahjansa pukinkontista, sillä on se niin hyvä heppa ollut! Tänään pakkaset kipusivat -25 asteen tienoille joten kävimme vain pienellä kävelyllä rannassa, sekä otimme tonttukuvia ja koristelimme tallin lopulliseen joulukuntoon pipareilla ja omenoilla. Laitan tähän alle nyt paljon kuvia, kertokaahan mikä on teidän suosikkinne?:)
 
 




Tallin syötävät joulukoristeet


Vera jaksaa aina hymyilyttää olemassaolollaan, oli olosuhteet mitkä tahansa :)


Ihana kuuraparta!

Rakastan tuota maisemaa! Kuvan nappasin puhelimella reitin varrelta





 
 Huomenaamuna olisikin sitten tarkoitus käydä reippaassa joulumaastossa, jos pakkastilanne sen vaan sallii! Onko teillä jotain perinteitä hevostenne kanssa jouluna?
 

9 kommenttia:

  1. Oi, miten ihania kuvia!
    Meillä ainakin jouluaattoon kuuluu aina joulumaasto ilman satulaa, oli sää sitten mikä tahansa :D Voi kun olisikin pikkusen lyhyempi matka sinne, niin napattais teijät mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:)
      Jep, toi maasto ilman satulaa on kyllä ihan pakollinen varsinkin kun siitä on aina kakarasta asti haaveillu... Ja niimpä, porukalla ois varmasti vielä hauskempaa!!

      Poista
  2. Ihania kuvia ! :)
    Hyviä jouluja sinne teille !! (;

    VastaaPoista
  3. Oii mä sulan jokaiselle kuvalle :3 Ootte kyllä niin täydellisiä! :') Ihanaa joulua <3

    -Ella

    VastaaPoista
  4. Meidän pojat Speedy ja Pancho toivottavat porkkanantäyteistä joulua Veralle! :)

    VastaaPoista