sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Erikoispostaus: Veran päivittäinen hoito

Ajattelin kirjoittaa nyt vähän siitä miten hoidan Veran päivittäin, sillä siihen liittyen on tullut aika paljon kysymyksiä. Pidän itseäni hyvänä hevosenomistajana, teen aina parhaani hevoseni eteen ja myös muut meidän touhuja seurailleet ovat huomanneet minun huolehtivan hyvin Verasta. Aamulla ja päivällä tallinomistaja hoitaa hevoset itse, me taas teemme sitten vastaavasti iltatallin. Yleensä tallilla meneekin noin kolme tuntia + matkat.

 
Veran päivä alkaa aamuheinillä, jonka jälkeen se saa kaurat ja melassin. Tallillamme hevoset menevät ulos noin aamuseitsemältä ja myös ulos Vera saa heinää mussutettavaksi. Entisellä tallillamme Vera oli vapaalla heinällä, mutta silloin se ei tehnyt muuta kuin törötti heinäpaalilla, joten nyt olemmme päätyneet säännösteltyyn heinän syöttöön. Vera tarhaa tällä hetkellä yksin hokkikenkien vuoksi, mutta sillä on kokoajan viereisessä tarhassa heppakaveri jonka kanssa se on kosketusetäisyydellä. Vera onkin hyvin sosiaalinen hevonen ja seurustelee mielellään kaverinsa kanssa tarhan aitojen yli kurkottelemalla.

 
Päivällä Vera saa uuden heinäannoksen ja on tarhassa vähintään iltakuuteen asti, jolloin tulemme hoitamaan hevoset ja ottamaan ne sisään. Yleensä siivoamme ensiksi karsinan jonka jälkeen otamme hepat sisään tai vaihtoehtoisesti äiti siivoaa sen sillä aikaa kun olen ratsastamassa. Hoidan Veran lähes poikkeuksetta käytävässä, jossa se saa samalla mutustella heiniä ennen ratsastusta. Siten vera pysyy rauhallisena ollessaan yksin tallissa ja mahan pH taso neutralisoituu. Suosin hevosen käytävällä kuntoon laittamista, koska karsina on hevosen koti ja mielestäni sen tulee saada olla siellä rauhassa. Harjaan Veran ennen ratsastusta läpikotaisin ja kylmemmillä ilmoilla laitan viltin selkään lämmittämään. Tarkistan myös jalat ja teen muita havaintoja, niin että huomaan mikäli jotain poikkeavaa ilmaantuu. Käytän Veralla joko tavallisia jännesuojia tai pinteleitä, riippuen siitä mitä jalat tuntuvat. Jos jaloissa on nestettä laitan pintelit, jalkojen tuntuessa kuivilta käytän suojia. Takajalat keräävät Veralla nestettä ja ne eivät oikeastaan koskaan ole ihan kuivat, joten ne tulee pintelöityä usein. Kyse ei kuitenkaan ole mistään muusta kuin ulkonäköhaitasta, eläinlääkäri on tutkinut jalat ja ne vaan sattuvat keräämään nestettä mikä tosin on hyvinkin yleistä. Etuset veralla ovat yleensä kuivat ja niissä käytän tavallisesti jännesuojia. Yritän myös muistaa herätellä Veran lihaksia ennen ratsastusta taputtelemalla niitä, mutta se meinaa unohtua välillä koska se on kuulunut hoitorytmiimme vasta vähän aikaa. Satulointi ja suitsitus sujuu normaalin rutiinin mukaan ja kuolaimet lämmitän ennen niiden suuhun laittamista.


Ratsastaessa teen aina huolelliset alku- ja loppuverryttelyt, joidenka aikana veralla on pakkaskeleillä viltti lämmittämässä lihaksia. Ratsastan aina vähintään 10 minuuttia alkuun käyntiä, ensiksi pitkin ohjin ja sitten taivutellen, niin että nivelnesteet lähtevät liikkeelle. Sen jälkeen keventelen 5-10 minuuttia, otan vähän laukkaa, ja alan pikkuhiljaa työstämään ravia. Ratsastan sen aikaa kun on tarvis eli niin kauan kunnnes hevonen toimii, välillä siihen menee viisi minuuttia, joskus taas tunti. Myös loppuun teen kymmenisen minuuttia ravia pidemmässä muodossa ja huolelliset loppukäynnit joko selästä tai maasta käsin kävelyttäen.

Veran viikko-ohjelmaan kuuluu vähintään kerran viikossa maastoilua, silloin otamme joko reippaita laukkapätkiä tai vaihtoehtoisesti käymme vain köpöttelemässä ja kiipeilemässä hiekkakuopilla. Joskus saatan myös juoksuttaa Veran joka taas on tamman mielestä aivan hurjan hauskaa! Kerran viikkoon ratsastan ilman satulaa tai tehdään jotain muuta hölmöä, kuten humputellaan ilman suitsia tai kesäisin uidaan. Kouluvalmennuksissa pyritään käymään vähintään kerran viikossa, niin että opin vielä joku kaunis päivä ratsastamaan "oikein". Esteitä taas hypätään hyvin, hyvin säästeliäästi kotona, koska kisoissa tulee hypättyä kuitenkin ihan jonkun verran. Puomityöskentelyä pyritään kuitenkin tekemään noin kerta viikkoon joko kouluratsastustyyppisesti tai esimerkiksi erilaisia linjoja ja muuta esteratsastukseen liittyvää. Yhtenä päivänä viikosta Vera saa pitää vapaata, mutta useimmiten käydään kuitenkin pienellä kävelyllä maasta käsin myös vapaapäivinä. Pyrin tällä tavoin pitämään veran liikutuksen mahdollisimman vaihtelevana ettei tamma pääse tympääntymään.

Esimerkki Veran viikko-ohjelmasta:
   Maanantai: Kouluvalmennus
   Tiistai: Kevyt liikutus, esim. juoksutus tai palautteleva ratsastus
   Keskiviikko: Vapaapäivä, mahdollisesti kuitenkin pieni käyntilenkki tms.
   Torstai: Koulua kentällä
   Perjantai: Puomeja
   Lauantai: Maasto
   Sunnuntai: Omatoimista tuuppailua tai jotain hauskaa tekemistä kentällä mielialasta riippuen

 
Ratsastuksen jälkeen otan ensimmäiseksi varusteet pois, harjaan Veran, tarjoan vettä ja laitan viltin selkään. Kovemman treenin jälkeen annan hevoselle melassivettä johon on sekoitettu merisuolaa.  Sitten venyttelen koivet johon menee aikaa noin kymmenisen minuuttia ja joskus teen lisäksi myös porkkanavenytykset. Venytyksien jälkeen Vera saa taas heinää eteensä ja kylmään jalat jos ollaan tehty vähän enemmän töitä. Talvisin kylmään koivet usein lumella tai vaihtoehtoisesti kylmäyssuojilla, vedellä, linimentillä tai savella, kylmäyksen vaikutusta tehostamaan käärin jalkoihin useasti vielä lämpöpintelit tai BOT-suojat yöksi. Sitten Vera pääseekin jo karsinaansa syömään iltaruokiaan, hevosten syödessä siivotaan talli ja laitetaan tavarat oikeille paikoilleen. Yöksi vaihdan Veralle vielä talliloimen päälle, annan heinää ja porkkanan sekä toivotan hyvät yöt ja sammuttelen tallin valot.


Mitäs tykkäsitte tällaisesta vähän erilaisesta postauksesta? Onko jotain mistä haluaisitte minun kirjoittavan?
 

8 kommenttia:

  1. tykkäsin!! :) ja voisitko tehdä videopostauksen koska niitä et ole tehnyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan piristävästä kommentista! Kiva huomata että löytyy myös teitä mukavia anonyymejä!!:) Täytyy yrittää toteuttaa videopostaus joululoman aikana, hyvä että sellaiselle löytyy kiinnostusta :)

      Poista
  2. tosi kiva postaus :-) ois kiva semmonen missä kertosit teidän tavotteita ens kaudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tykkäsit! Hyvä ehdotus, toteutan sen varmasti ennen uutta vuotta :)

      Poista
  3. Oi mahtavaa Pirita!
    Tosi ihanan perusteellinen ja selkeä postaus, kerroit tosi kivasti ja ++ ERITTÄIN hauska kuulla miten hyvin hoidat veeraa :) En varmaan itsekkään pystyis noin hyvään rutiiniin :D Tykkään tosi paljon & voisitko joskus tehä videopostauksen sun ja veran talvitouhuista tai sitten kisapäivästä?

    - Ella
    Ps. Mä oonki niitä ideoita antanu jo :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tosi kiva kun tykkäsit!:-) Täytyy nyt sit varmaan toteuttaa toi videopostaus tässä loman aikana, kun sitä kerta niin toivotaan :) Jeps, niin ootkin, ne ehdotukset on mulla kyllä yläällä!

      Poista
  4. Minkä takia laitat melassiveden joukkoon suolaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hevonen hikoaa antamani suola vastaa elektrolyyttejä, joita hevonen tarvitsee aina hiotessaan :)

      Poista