sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Seurakoulukisat 8.9, Konstanze + video!

Eilen lähdettiin Minna ja Pilke kyydissä Uuraisille seurakoulukisoihin. Ensin en ajatellut ollenkaan lähteä näihin kisoihin, mutta koska seuranmestaruus mitalit olivat taas jaossa, tällä kertaa vaan koulupuolella, niin päätettiin sitten kuitenkin osallistua. Menin ensin helppo C -radan ikäänkuin verryttelynä, koska halusin että veera tottuu maneesin peileihin ja muuhun ennen B:tä joka meilä oli mestaruusluokkana. Verkassa kentällä Vera oli ihan ok, ei hirmu hyvä muttei huonokaan, lähdettiin kuitenkin ihan hyvillä mielin suorittamaan rataa maneesiin. Alkuun vera oli hieman jännittynyt, mutta sain sen kuitenkin keskittymään ennen varsinaista suoritusta. Rata oli melko hyvä ihan viimeisimpään neljännekseen asti. Ensinnäkään oikea laukka ei meinannut nousta millään, laukka oli vetelää, päädyssä jossa pohja oli tosin hieman epätasainen tuli ainakin kolme raviinsiirtymistä, joista ainakin yksi vastalaukalle. Ärsytti todella paljon ja piti oikein väkisin yrittää taputtaa veeraa, vaikkei yhtään olisi huvittanut :D No prosentteja tästä esityksesta tuli 55,682%. Ajattelin siis että noilla pisteillä ei minkäänlaista mahdollisuutta ole sijoitukseen, mutta ei sitten näköjään ollut mennyt muillakaan ihan putkeen koska meidät kutsuttiin palkintojen jakoon luokan toisina :D





Ehdin palkintojen jaon jälkeen nopeasti lukaista arvostelupöytäkirjan ennen seuraavaa verkkaa ja tuloksesta suivaantuneena päätin parantaa tulosta B:hen! Heti verkassa olin paljon tarkempi ja jos vera ei reagoinut pohkeeseen välittömästi, niin pieni näpäytys raipalla pohkeen taakse. Ensin veraa ärsytti tuo huomauttelu, hän kun ei mielestään olisi ansainnut sitä ja sainkin osakseni aika mojovan pukituksen, mutta pysyin kuitenkin kyydissä ja Vera alkoi heti toimia kun sain sen hetkellisesti ajettua pois tuolta mukavuusalueeltaan ja työskentelemään. Myös maneesissa vera oli hyvin terävä ja olin hirmu tyytyväinen poistuessamme radalta! Prosentteja tulikin 57,391, oltiin johdossa aivan viimeiseen ratsukkoon asti joka kuitenkin sitten kiilasi ohitsemme ja tipuimme luokassa toisiksi. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen vaikka tiputtiin ykköspaikalta, mutta sijoituttiin siis luokassa toisiksi sekä myös mestaruudessa hopealle!





Kunnon prinsessat :D


 
Tein muuten pienen videon Verasta pari päivää sitten, ideana oli kuvata vähän meidän kehitystä alun epäonnistumisista ihan näihin päiviin saakka. Kommenttia saa heitää sekä tänne että youtuben puolelle jos sieltä kanava sattuu löytymään!:)
 

6 kommenttia:

  1. no helpollapa siellä päin sitten noita sijoituksia isketään:D ei täällä saa sijoitusta ellei ole se yli 60, yleensä edes C:ssä.. esteilläkin pitää aina olla nollat että sijoittuu. (ellei kyseessä ole jotkut erikoiseste luokat, joissa onkin haastavammat esteet hevosille.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo seuratasolla lähtee kyllä helposti ruusukkeet kotiin, mutta tän alueen ns. kovat nimet kilpailee sitten pelkästään alueella ja siitä ylös päin, joten siellä pitää kyllä olla yli 60% jos haluaapi sijoittua :) Mutta täytyy kuitenkin muistaa että kaikkien tuomareiden arvosteluskaala ei ole samanlainen, ja jotkut antavat sitten helpommin pisteitä. Kerrankin eräs itä-suomalainen tuomari antoi aluekilpailuiden yhteydessä olleessa seuraluokassa minulle ja ratsastuskoulun rautakanki-suokille reilu 67% ja olen aivan varma että suoritus ei ollut niin paljon parempi kuin mitä olemme veran kanssa tehneet, kyse on siis hyvin paljon tuomarista :) Täällä K-S alueella on kuitenkin useimmiten todella tarkat tuomarit ja meidänkin seuratason tulokset ovat vastanneet täysin alueelta saamiamme. Esteissä täällä on kyllä mielestäni todella kova taso ja esimerkiksi minun ja veran puhdas rata on monta kertaa jäänyt palkitsematta aluetason kilpailuissa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No kiitoksia, me oltais jopa sijoituttu (tosin vaan kolmanneksi) vaikka sinä ja cherppa olisittekin olleet mukana :D

      Poista
  3. Onnee tosta hopeesta! Ihana video ja noi hidastukset oli ihanat ♥! Loppu oli bellissimo! :DD Mikä kamera sulla on, ihan vain uteliaisuudestani kysyn :)
    Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei kiitti!:D Mulla on Canon eos 500D järkkäri jolla kaikki kuvat on otettu, mutta noi videot kuvataan aina iskän videokameralla joka on merkiltään sony (tarkempaa mallia en muista)

      Poista