maanantai 3. syyskuuta 2012

Aluekenttikset 2.9, Keuruu

Eilen lähdettiin Keuruulle meidän toisiin kenttäkisoihin, tällä kertaa lähtö ei ollut niin aikainen kuin viimeksi sillä toinen radannäyttö oli vasta klo 12. Ei tosin ollut varmaa että ehtisinkö siihen koska meidän koulustartti oli merkitty alkavaksi 11.45, melko kiire aikataulu siis :D En kuitenkaan ottanut stressiä radannäytöstä, koska ollaan käyty hyppimässä Keuruulla aiemminkin ja suurinosa esteistä oli ennestään tuttuja.
 
Ensimmäisenä ratsastettiin siis kouluosuus, meinasi tulla vähän kiire (okei aika paljon kiire, kerkesin ratsastaa verkkakentän noin viisi kertaa ympäri ennen kuin meiät kutsuttiin maneesiin odottelemaan :D) Iskä oli kuitenkin talutellut veraa ennen verkkaa jo vartin joten pystyin ottamaan suoraan ohjat käteen. Heppa oli onneksi hyvin avuilla heti siitä lähtien kun keräsin ohjat käteen, lauantain koulutreeni taisi olla sittenkin ihan hyvästä vaikka silloin vera tuntui ihan kamalalta ja kyttäsi vaan puskia eikä keskittynyt ollenkaan. Maneesissa yritin vielä taivutella veraa ja muutenkin pitää sen avuilla, odotusalue oli vaan noin viisi metriä leveä mutta kyllä siinä vähän jotain pystyi tekemään. Päästiin aika nopsaan aitojen sisään, luokka oli ollut viisi minuuttia edellä joten sain sitten vielä verkata maneesin hyvällä pohjalla ja vera muuttuikin paljon paremmaksi.

Itse rata meni mielestäni aika hyvin, joitain pikkuvikoja oli mutta vera teki kuitenkin mielestäni ihan hyvin töitä :) Prosentteja tuli 58, mielestäni ois voinu tulla paremmatkin pisteet, mutta positiivista oli ainakin se että en oo ikinä ennen saanu istunnasta kutosta parempaa veran kanssa ja nyt se oli jo 6,5! Meiän ekoissa kisoissa mun istunta oli toiselta tuomarilta 5 ja toiselta 5,5 tosi hyvä siis että siinäkin on tapahtunut muutosta!



Ehdin kouluradan jälkeen vielä hyvin maastoradannäyttöön, saatiin laittaa veera siksi aikaa ekun seuraksi tarhaan jonka Ansku ja Anne olivat varanneet, kiitokset heille :) Rata oli ihan perus, siellä oli vaan yksi este jota ei olla aiemmin hypätty. Vedelle tosin oli tuotu soutuvene pelotteeksi, arvelin että veera vähän katselee sitä vaikkei se hypättäväksi ollutkaan, koska niitä veera on aiemminkin vähän katsellut maastolenkeillä.

Radannäytön jälkeen mentiin takaisin tallille ja käytiin Anskun kanssa tutustumassa rataesteisiin. Rataesteissä ei ollut mitään kovin erikoista, pari vähän tiukempaa kurvia mutta veera kääntyy kyllä vaikka pennin päällä joten en arvellut sen tuottavan ongelmia ongelmia :) Ainoa vähän huonompi juttu oli se että esteet kun olivat kentälllä ja yöllä oli satanut niin kenttä oli osittain melko huonossa kunnossa, linjat ennen esteitä olivat kuitenkin onneksi ihan hyvässä kunnossa.

Esteille ehdin verkata hyvin, verryttelyssä vera oli tosin vähän huolimaton jaloistaan eivätkä ponnistuspaikatkaan meinanneet oikein osua kohdilleen. Radalla vera oli kuitenkin tosi hyvä ja tarkka jaloistaan, joten saatiin pitkästä aikaa nollatulos! Alkoi jo vähän tympäisemään noi pudotukset :D

Tarkkana kuin porkkanat :D
Rataesteiden ja maaston välillä olikin sitten vähän pitempi väli joten viskattiin taas hepat tarhaan ja lähin iskän kanssa kattomaan tuttarin maastoa. Käveltiin vielä kerran harrasteen maasto ja sitten käytiin vielä tsekkaamassa tuttarin rata ihan vaan mielenkiinnosta. Tuttarinkaan esteet eivät näyttäneet kovin pahoilta ja osa niistä ollaankin hypätty veran kanssa, mutta oli siellä kaksi aikamoista hirvitystä eli jättimäinen alashyppy ja vielä alamäkeen sekä iso nuolenpää-este. Osallistuttiin siis ihan tyytyväisenä vielä tuohon harrasteeseen, vaikkei mestaruutta voitukkaan nyt tavoitella :D

Oltiin hyvissä ajoin takaisin tallilla, vaikka lähes kaikkien muiden mielestä olikin jo kiire, mutta ehdittiin vielä veran kanssa oikein hyvin maastoon ja ylimääräistä aikaa jäi vielä ihan reilusti. Vera oli verkassa kiva, hyppäsin vaan kaksi kertaa verryttelyesteen etten väsyttäisi sitä. No virtaa oli kyllä sit tosiaan ihan riittämiin ja heti kun annoin laukka-avut lähtöalueella veera pinkaisi matkaan eikä ainakaan tarvinnu kahta kertaa käskeä! Maasto meni tosi hyvin, mitä nyt meinattiin ottaa yks mänty mukaan kurvissa kun veeralla on vähän tapana oikoa kaarteessa... :D Yleisöä ja tuomareita sekä sitä kauheaa venettä piti tietenkin vähän matkan aikana katsella, mutta hypyt oli tosi hyviä ja laukka pyöri. Minna tuli radan jälkeen taputtamaan veera ja sanoi että mentiin aika lujaa ja että meidän aika oli 17 sekuntia nopeampi kuin olisi ollut tarvis! Viimeks Alavudella meillä meni kahdeksan sekunttia  yli ihanneajan, mutta nyt ei ainakaan sitä ongelmaa ollut :D Noo pitäis ehkä alkaa hyödyntämään tota kelloa nyt sit siihen ettei mennä liian lujaa, mutta päästiin siis kuitenkin nyt toi maasto nollilla ja olin taas tosi tyytyväinen! Parannettiin myös meiän pistetulosta viimekerrasta ja virheisteitä oli nyt sen 63 tasan kun viimeksi saatiin 68,1. Hyvä parannus siis ja oltiin tuolla tuloksella seitsemänsiä eli toisia ei sijoittuneita, ja meitähän oli luokassa siis sen 19 lähtijää.



Ja sit vielä videota maastosta, vetäähän se veera joo aika lujaa :D
 

8 kommenttia:

  1. Onhan tuo Vera aikamoinen kenttäheppa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No entäs Eggu-poeka sitte?!?:D Mut joo haha kyl meilt noi maastoesteet nyt sujuu mut koulus ja esteilläkin ois kyllä vielä vähän petraamista :D

      Poista
  2. Onnee teille :) Mä tykkään lukea näitä postauksia tosi paljon, samoin kuin muiden ihmsisten heppablogeja, näin kivasti sanottuna :D On toi Vera kyllä kova menijä + söde + hieno heppa :DD
    -Ella

    VastaaPoista
  3. Pirita!!! ei hylätä maaston aliajasta!!! vaan siitä saa miinuksia!!! (kannattaa lukea ne säännöt, en mä sinua hylätä uhannut!!)
    t.minna arg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa kitti huomautuksesta, mistäköhän oon tuonkin käsityksen saanut... :) Olen kyllä lukenut ne säännöt vähintään kuus kertaa alusta loppuun, mutta kaikkea ei ilmeisesti ole vaan voinut sisäistää vaikka aika hyvä muisti mulla onkin!

      Poista
  4. kivat noi sun ,kädet. ja potkiminen alussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sitten yhtään vanhempaa videota löytänyt haukuttavaksi, näitä ongelmia ei enää ole koska hevoseni liikkuu nykyään omaehtoisesti ja innokkaasti eteenpäin :D Eivät nuo kädet hevosta hirveästi häiritse, koska en kisko tai revi, päinvastoin annan ohjaa ja yritän kannustaa hevosta. On varmasti ihan ymmärrettävää, että kisoissa maastoesteillä kun jo maali häämöttää niin ratsastus ei varmastikaan ole samalla tasolla kuin vaikkapa tavallisilla rataesteillä.

      Uskon todella että hevonen ei vahingoittunut, siitä kun laitoin sen liikkeelle reippaammilla pohjeavuilla. Sen sijaan kaatuminen kiinteälle maastoesteelle olisi voinut vaikka tappaa, hitaan vauhdin, ylämäen ja pehmeän hiekan seurauksena. Ratkaisuni oli siis aivan varmasti parempi vaihtoehto kun hevonen meinasi jäädä junnaamaan paikalleen hitaaseen laukkaan.

      Poista