perjantai 1. joulukuuta 2017

Nikan eka ratsastus!



Eilen oli aika nousta ensimmäistä kertaa ikinä tämän elämää suuremman lapsihevosen kyytiin ♥  Yli kolmen vuoden odotuksen jälkeen satulaan istuessa tuntui kuin olisi tullut kotiin. 

Kaikki meni juuri niin hyvin kuin ikinä voi. Ennen selkäännousua itseäni jännitti hieman, mutta heti kun pääsin satulaan, olo oli turvallinen. Nika seisoi rauhallisesti niillä jalansijoillaan ja istuin kyydissä rapsutellen ja kehuen hevosta, välillä se käänsi päätään ja katseli minua miettien "Ahaa, siellä se minun ihmiseni nyt istuu". Selässä vietetyn viisiminuuttisen loppupuolella se kokeili rennosti ottaa yhden askeleen eteenpäin etujaloilla, korjaten samalla painopistettään ja jäi sen jälkeen taas aloilleen. Myös alastulo sujui hienosti ja täytyy sanoa, että en olisi voinut mitenkään olla tämän ylpeämpi minun fiksusta pojastani. Tämä oli ensimmäinen kerta molemmille, sillä en ole koskaan aikaisemmin ollut sellaisen hevosen selässä, jolla ei ole ratsastettu ikinä ennen. Ja nyt sitten sain olla ensimmäisenä minun ensimmäisen oman kasvattini selässä  ♥

Selkäännousu ja sitä edeltävät harjoitukset ovat minulla myös videolla, joten pääsette myöhemmin näkemään kaiken ihan itse. Halusin vain kertoa nämä uutiset mahdollisimman pian!

Hienoin poika maailmassa

4 kommenttia:

  1. Onpa mukava kuulla, että olet löytänyt sopivan ratsuksi kouluttajan Nikalle :) Nika näyttää oikein fiksulle hänelle uudessa tilanteessa. Mukavia ratsastusharjoituksia teille ja hyvää joulun odotusta! Milloin Nikan on muuten tarkoitus palata kotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon paikan löytyminen oli kyllä aivan super hyvä juttu, en tiedä mitä olisin oikein tehnyt muuten! Ei olla tarkkaan sovittu milloin Nika muuttaa, alunperin kun vein sen sinne ajateltiin, että tulisi joskus vuoden lopussa jo takaisin. Mutta olen ollut nyt niin tyytyväinen, että jos kelit pysyvät hyvinä harjoituksia varten (=ei jäätikkökelejä) niin voisi olla pidempäänkin minun puolestani :) Kiitos paljon ja oikein mukavaa joulun odotusta myös sinne!

      Poista
  2. Oi super! Toi on kyllä ihan loistava tunne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun kävit kommentoimassa! :) Tuosta hurmioituneena ajattelin, että voisi sitä jopa kiivetä joskus toistekin jonkun muun hevosen kyytiin ensimmäisenä, jos olisi oikein hyvin valmisteltu ja fiksun oloinen :D Nyt tosin olen ehkä alkanut jo palata vähän järkiini siinä asiassa

      Poista