perjantai 8. syyskuuta 2017

YO-kuvat hevosen kanssa


Minulle on ollut niin kauan kuin jaksan muistaa päivänselvää se, että YO-kuvissani tulee poseeraamaan myös hevonen! Alun perin näitä kuvauksia suunnitellessani haaveilin siitä, että Veera ja Nika olisivat molemmat olleet mukana. Kaksi toistensa kloonia kun olisi ollut myös paljon näyttävämpää, sillä yksi hevonen taas on vielä aika tavanomainen "rekvisiitta" kuvissa. Tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että jos haluan mekkoni olevan käyttökelpoinen vielä kuvausten jälkeen, olisi syytä jättää toinen ruohoturpa pois kuvista (ja ei Nikan yksi monista lempinimistä myöskään aivan aiheetta ole Napsi...). Olisin myös halunnut palkata oikean ammattilaisen ottamaan kuvat, mutta käytännönjärjestelyjen ja kustannusten vuoksi päädyimme Jaakon kanssa ottamaan ne itse.

Suomi 100 -juhlavuoden innoittamana keksin, että Jaakko voisi puolestaan ottaa kuviinsa mukaan kotitallimme oman suomenhevoskasvatin. Oikeaa vanhan Suomi-filmin tuntua siis! Jaakon kuvissa esiintyy maailman fiksuin nelivuotias, Tuhti-Jätkä,  joka on saanut minutkin haaveilemaan omasta suomenhevosprojektista. On ne vaan niin viisaita ja mutkattomia hevosia. Siinä vaiheessa, kun helpompi elämä alkaa houkuttaa, niin hankin kyllä yhden kappaleen talliin kasvamaan ja koulutettavaksi itselleni.




Jätkä on tosi iso suomenhevoseksi (vain joitain senttejä matalampi kuin Nika!), mutta näyttää silti melko pieneltä Jaakon vieressä, kun lähinnä torkkui pää alhaalla :D Se otti kaiken niin lungisti ja aina kun sen asetteli johonkin paikkaan, niin ei ilmekään värähtänyt ennen kuin lähdettiin uudestaan liikkeelle
Soitin puhelimesta hevosen hirnuntaa niin pää nousi ehkä kymmenen senttiä, mutta jalansijat edelleen täysin samat. Veera sen sijaan  tuli aivan hulluksi, kun tehtiin  sille sama temppu :'D


Prinsessa Veera

Yleensä tällaisissa kuvissa naru varmaan photoshopataan vain näkyvistä, mutta minä heitin sen oikeasti pois kuvatessa :D 


Mikä oli kaikista onnistunein otos teidän mielestä?
Jaakkokin teki mielestäni hyvää työtä, ottaen huomioon, että kun ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten annoin hänelle kameran käteen, tämä ei osannut käyttää edes zoomia! :)

7 kommenttia:

  1. Oii, ihania kuvia! :D Kaikki on niin nättejä! Kyllä se hevonen vaan siihen yo-kuvaan kuuluu. Mä kun en koskaan oikein osaa yksin poseerata kuvissa, niin helpotti kummasti kun sai hevosen kanssa olla :) Ja lopputulos on aina paljon kivempi kun on heppa mukana!

    -Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos!! Olet kyllä ihan oikeassa, ei tullut pieneen mieleenikään edes sellainen vaihtoehto, että olisi ottanut vain "normaalin" pönötyskuvan :D Paljon helpompi asetella hevonen kivaan asentoon ja yrittää olla siinä vaan mukana, kun yksin poseeratessa se fiilis on aina vähän awkward, kun ei ole tottunut olemaan kameran sillä puolella kohteena... Ja silloin jos hevonen on mukana niin voi antaa itselleen vähän armoa ja yrittää uskotella, että ei kukaan omaa ilmettäni kuitenkaan katso ja pienet virheet jää vähän enemmän sivuosaan ':D

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Olisi itsekkin kiva ottaa rippikuvat hevosen kanssa mutta ku noita halukkaita kuvaajia ei tunnu kasvavan puussa :D

    kavioidentahtiin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Koitat värvätä vaikka toisen vanhemmista tai jonkun kaverin kuvaamaan ja lupaat karkkipussin vaivanpalkaksi ;)

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia! Olisi itsekkin kiva ottaa rippikuvat hevosen kanssa mutta ku noita halukkaita kuvaajia ei tunnu kasvavan puussa :D

    kavioidentahtiin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia kaikki jälleen kerran. Niin sinun kuin kaverisikin ottamat. Suosikkikuvia on kaksi: 1. ja 3. Lisäksi toiseksi viimeisessä kuvassa sinun ja Veeran välinen kontakti on hellyttävä.

    Olisi kiva, jos päivittäisit välillä noita yleistekstejäkin, vaikka niitä harvemmin tulee luettua. Siellä lukee esim. että Veera astutettiin viime kesänä ja Nikasta on vain "vauva-ajan" kuvia. Olisi hienoa, jos siellä olisi vaikka vuosittain kuva Nikasta (ja vaikka kokotietoa tms.), niin näkisi, miten paljon varsa muuttuu ensimmäisten vuosien aikana :) Ja olisihan mielenkiintoista lukea vaikka oma postaus varsan kehityksestä karvavaihtoineen jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kommentistasi! Erittäin hyviä ideoita, täytyy ottaa nyt ihan asiakseen laittaa nuo sivut kuntoon :) Tuo postausideakin kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta ja oikeinkin toteuttamiskelpoiselta, jos vaan saan kaiken materiaalin haalittua kasaan... Kaikki kuvat nimittäin poistui yhdessä vaiheessa koneelta ja kun ne palautettiin jäljelle jäi melkein 200 000 kuvaa ilman kansioita ja aivan sikin sokin(...:D), mutta toisaalta senkin vyyhdin selvittely on tässä odottanut jo pitemmän aikaa tulevana projektina eli samalla voisin kaivaa sieltä ne ipanan kuvat postausta varten, kun ne tulee kuitenkin siinä käytyä läpi!

      Poista