Löytyykö valistuneita arvauksia kumpi onkaan kumpi?
Keskiviikkona oli aika lastata ensimmäistä kertaa sitten pikkuvarsa-aikojen, molemmat omat hevoset samaan koppiin. Tämäkin tuntuu tietyllä lailla virstanpylväältä, jota olen odottanut jo kauan - aina yhtä ihanaa huomata kuinka varsa kasvaa ja viisastuu. Tällä kertaa matkassa ei ollut kyse sen kummemmasta, kuin vain Veran kengityksestä ja Nikan vuolusta. Molemmat hepat matkasivat sitä varten Saarijärvelle meidän kotitallille ja Nikalle se oli aivan uusi paikka, mutta samalla sen tuleva koti. Matka meni hyvin ja heti kopista asteltuaan Nika asettuikin taloksi Veeran karsinaan ja mussutti siellä tyytyväisenä heinää, sekä ihmetteli hänen mielestään kummallista ääntä pitävää uimurikuppia. Suurin osa tallikavereista on jo aikaisemmin kysellyt milloin varsa muuttaa sinne tai tulee edes näytille, ja laskinkin, että meitä oli parhaillaan siinä Nikan ja Veeran ympärillä yhtä aikaa yhdeksän silmäparia, kun kaikki tahtoivat nähdä tallin tulevan asukin :D
Molemmat hepat saivat kehuja, mutta erityisen vuolaasti varsa fiksuudestaan. Käyttäytyy kuulemma kuin vanha hevonen ja huomautuksena vielä, että sehän on tosiaan pelkästään hyvä asia! Kengittäjä kertoi että Nika on todennäköisesti ns. "oikeajalkainen" (vrt. ihmisten oikea- ja vasenkätisyys) eli vasemman takajalan kavio oli aavistuksen pienempi, koska se ei käytä sitä niin paljon. Kaikilla hevosillahan on luontainen puoliero, mutta kun sitä heikompaa puolta lähtee vahvistamaan heti kun treenit alkavat, syntyy suora hevonen jolle kumpikin suunta on yhtä vahva.
Nika meinasi asettua taloksi vähän turhankin hyvin, sillä se ei olisi jaksanut enää tulla takaisin koppiin paluumatkalle. Se ei ollut missään nimessä peloissaan vaan ennemminkin se kokeili "Onks pakko, väsyttää jo ja kotona oottaa paarmat ja yö ulkona?". En alkanut paineistamaan varsaa, koska eihän meillä ollut mihinkään kiirettä vaan rauhassa odottelin lastaussillalla, milloin poika kyllästyy. Niinhän se astelikin sisään traikkuun vartin odottelun jälkeen kiltisti ilman mitään hätää. En tykkää yhtään sellaisesta reuhaamisesta lastauksessa, jossa vuoroin ihmiset karjuu ja luudat heiluu, vaan itse tahdon tehdä asiat rauhasssa niin, että hevosella jää parempi muisto ja siten se kiipeää koppiin seuraavan kerran mielellään. Onhan tuollainen tunnin matka äkkiseltään aika raskas tottumattomalle varsalle (Nikan ehkä noin viides kerta trailerissa matkaten), joten en ihmettele yhtään, että se olisi mielummin jäänyt viileään talliin syömään tuoretta heinää. Täytyy siis aloittaa taas lastausharjoitukset ennen seuraavaa matkaa, jotta varsa on taas innoissaan juoksemassa koppiin niin kuin aikaisemmin. Ennenhän "ongelma" oli se että täytyi ehtiä itse alta karkuun kun Nika loikki niin innoissaan koppiin :D
Kivaa kuitenkin, että visiitti sujui noin hyvin ja odotan yhä enemmän syksyä, kun molemmat hepat siirretään Saarijärvelle ja pääsen taas harjoittelemaan enemmän ja näen molempia joka päivä!
 |
| Äiti ja poika kopissa. Veera oli ihana heti, kun Nika tuli sen viereen koppiin se alkoi nuolla sitä aivan kuin silloin, kun se oli varsa :D♥ |
 |
| Veera nautiskelemassa jalkahoidosta |
 |
| Nika hengaili sillä aikaa tamman karsinassa ja katseli kengitystä. |
 |
Nikan vuoro. Ipana oli kiltisti, vaikka oli hirveästi kaikkea uutta nähtävää ja kaikki oli kiinnostavaa!
(Jostain syystä en muuten meinaa tunnistaa itseäni tästä kuvasta :DD) |
 |
| Poika oli vähän väsynyt matkasta, kun talutin sitä takaisin laitumelle :D Huomaa, että varsoille on rankkoja tällaiset lyhyetkin reissut etenkin helteellä. |
 |
| Nika laitumella ilta-auringossa |
 |
| Sen silmien ilme on muuttunut jotenkin paljon rauhallisemmaksi ruunauksen jälkeen |
 |
| Nika nautiskelee rapsuttelusta |
 |
| Mun lempilapsi ♥ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti