tiistai 15. lokakuuta 2013

Selostusta koulutreeneistä


Sunnuntaina treenattiin Veeran kanssa pitkästä aikaa enemmän koulua ja tehtiin myös vähän "temppuja" eli haastavampia juttuja ja liikkeitä. Käynnissä verryteltiin väistöillä ja avotaivutuksilla, joilla tarkistin että hevonen taipuu, asettuu ja on yhtä notkea tasaisesti molempiin suuntiin. Lisäksi teimme pieniä siirtymisiä askellajin sisällä, joilla sain Veeran heti nopeaksi ja reagoimaan pohkeeseen ja istuntaan. Ravissa aloiteltiin eteen-alas muodossa ympyröitä ja laajoja kaaria kevennellen sekä loivia väistöjä ratsastaen. Sitten ohjat paremmin tuntumalle, kevenneltiin vielä hetki tehden siirtymisiä ja taivutellen, jonka jälkeen annoin Veeran kävellä pitkin ohjin.

Tauon jälkeen jatkettiin vielä vähän aikaa käynnissä ja ravissa taivuttelua sekä hieman kokoamista lyhyissä pätkissä ja eteen ratsastusta, josta siirryttiin laukkaan. Tavalliseen tapaan mentiin ensin muutama kierros kevyessä istunnassa molempiin suuntiin, josta sitten jatkettiin sivistyneempään touhuiluun. Harjoiteltiin vaihtoja, vastalaukkaa ja tehtiin molempiin suuntiin kerran takaosakäännöstyyppisesti laukkavoltit eli siis periaatteessa vähän "piruettilaukan" alkeita. Laukan jälkeen tehtiin vielä pari askelta polvennostojumppaa eli kasasin painon takaosalle, jolloin etuosa keveni, sitten muutama askel eteen ja tammasta irtosi kyllä ihan tosi hieno liike!

Suurimman osan ajasta ratsastin Veeraa rennossa muodossa ja kokoamiset yms. tein tosi pienissä pätkissä, niin ettei tamma väsy ja kipeenny yhtäkkisestä treenistä. Lisäksi Veera sai monta kävelytaukoa ja kaikki tehtävien välit ratsastin kevyessä eteen-alas muodossa ja heppa jaksoikin hienosti koko tunnin ajan väsymättä yhtään. Yleensä en tee ollenkaan tällaisia juttuja ratsastaessa, koska mm. lisäykset, vaihdot, pienet käännökset, voltit ja kaikki pitkäkestoinen rasitus syö aina hevosesta kilometrejä. Molemmat meistä kuitenkin osaa nämä temput, joten niitä on turha treenata sen enempää, koska Veera on pysynyt ihan perusratsastuksella todella hyvässä kunnossa. Nyt kuitenkin päätettiin mielenvirkistykseksi leikkiä vähän dressage ratsukkoa ja Veera suorittikin kaiken mielellään hyvällä, reippaalla, iloisella ja innokkaalla asenteella!












 












 
Hihi, söpö ojennus :D


Oli ilmeisen raskasta :D
Ei kai kukaan nyt oikeasti ohjia tarvitse?



IHANA!!!♥
Kirjaimellisesti jälkeenjäänyt kuski :D


"Hui saakeli! Näitteks te?" Joo siellä oli ihminen Veera ♥:'DD





Pallo ♥











Tyyli vaihtaa on jokseenkin omalaatuinen, mutta ihan toimiva



 

4 kommenttia:

  1. Katse ylös, kädet pois seltä harjasta ja yläselkä suoraks! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiedostan nämä jutut, mutten valita niistä tai ajattele niitä maailmaa kaatavina ongelmina :) Koko ajan ei vaan pysty vielä istumaan kunnolla jos keskittyminen herpaantuu! Myönnän että olisin voinut kyllä vähän aktiivisemminkin yrittää kehittää itseäni, mutta meidän tekemisen luonteen laatu on muuttunut toiseen suuntaan tänä kesänä. Nyt voisi tosin olla ihan hyvä sauma keskittyä juurikin istuntaan, kun ei ole kisoja tmv. eli taidan alkaa panostamaan siihen. Kiitos siis inspiraatiosta ja siitä että esitit näkemyksesi asiallisesti :)

      Poista
  2. eikö tuon ratsastusloimen etutarran pitäisi mennä satulan alle, eikä sinun lantiolle/jalkaan kiinni? se on vaarallista jos satut tippumaan selästä, - saatat sotkeutua tuon loimen kanssa hevosen jalkoihin tai hevonen voi säikähtää ja saattaa vaikka latasta sinua. :)
    niin meillä päin ainakin ratsastetaan että tuo loimi tulee satulan alle, ja niin se on kaikissa ratsastuskuvastoissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäisi, mutta tuo loimi on meille huonon mallinen eikä mahdu satulan alta kiinni :/ Olen siis pitänyt sitä nyt noin, samalla kyllä lämmittääkin kivasti jalkoja. Maastossa meillä on sellainen jäpäkämpää kangasta oleva loimi, joka ei myöskään mene kunnolla kiinni ja sen kanssa olen itseasiassa tullutkin kerran alas. Silloin löysin itseni siististi istumasta kinoksessa loimi edelleen mukana kun heppa kaatui, varmasti mukana oli tosin tuuriakin :) Mutta hyvä pointti, ei tuo minun tyylini siis missään nimessä ole tarkoituksenmukaisin!

      Poista