tiistai 22. lokakuuta 2013

Lomaviikon kuulumiset

IMG_1167
 
Tänä vuonna HIHS jäi valitettavasti meiltä välistä, mutta muuten tekemistä on kyllä riittänyt! Pidin jopa yhden kokonaan hevosvapaan päivän shoppailemassa ja näkemässä ystäviä Kuopion suunnalla (milloinkohan viimeksi näin onkaan päässyt käymään?). Muuten kaikki aika menikin sitten pääasiassa tallilla, sillä hepat oli taas keskiviikkoon asti kokonaan meidän hoidettavana tallin omistajan ollessa reissussa. Tiistaina Veeralla oli hieroja, josta se saikin vain nautiskella huuli lerpattaen, sillä jumeja ei löytynyt. Keskiviikkona Bokella kävi satulansovittaja ja tällä kertaa selvittiin pelkästään pienellä hienosäädöllä ja uudella satulavyöllä. Eeva-Liisa tykästyi poniin tosi paljon ja kehui sen kanssa tehtyä työtä + sanoi jäävänsä seuraamaan meidän tuloksia ja kehitystä kipasta, mahtavaa!
 
 
1. Kuopio-city!  2.  Matkuksessa oli tollanen aivan ihana pehmohyypiö, jonkun lastenvaatekaupan edessä ♥
3. Siilissä oli vähän enemmän lunta kuin meillä Keski-Suomessa 4. Käytiin kurkkaamassa myös Suitsisoppi, mutta sieltä ei tarttunut matkaan mitään, koska yleensä jos ostetaan jotain niin halutaan tukea meidän lempparikauppiasta Jyväskylästä :)
IMG_22
1. Veerulaisen kanssa lenkillä  2.&3.  Auringonlaskun aikaan hiekkakuopilla ja tällä kertaa hepan selässä 4.  Veera ei ollutkaan metsän ainoa heppa ja järkyttyi syvästi! Voitteko uskoa, naapuritallin väki tunkeutui Veeran metsään!
IMG_23
1. Hihi 2. Veera löysi uuden tavan bodata kaulaansa :D 3.&4. Ahkerat oppilaat kuun valossa treenaamassa!

IMG_0904
Tässä kuvassa ponyllä testauksessa Veeran luurankoaikojen koulupenkki, liian kapea kuten arvata saattoi!

Torstaina meille satoi lumet maahan, joten Veerulainen joutui viettämään pakkolomaa keskiviikosta sunnuntai-iltaan asti, koska se keräsi niin suuret tilsat kavioihinsa. Sunnuntaina napattiin sitten kengät kokonaan pois jaloista ja Veera on siis tällä hetkellä hippiheppa! (Vielä kun ei ole mitään järkeä lyödä talvikenkiä jalkaan ja laittaa tilsakumeja, sillä lumet sulaa kuitenkin pois ja kaikilla  pohjallisilla on omat haittansa). Saattaa olla että vaihdetaan nyt kokonaan kengättömään ratkaisuun, eikä laiteta enää ollenkaan popoja jalkaan, sillä ainakin ensivaikutelma on ollut tosi hyvä. Kaviomekanismi pääsee toimimaan oikein + töppönen on pitänyt reippaammassakin vauhdissa ja silloinkin kun meno on ollut kaukana asiallisesta aikuisen hevosen käytöksestä...
 
Veera on siis ollut aivan villi viime päivinä ja sekä sunnuntaina että eilen maanantaina sain sinnittellä parhaani mukaan pukittavan, pomppivan ja keulivan heppani kyydissä. Vapaat, lumi, pakkaset ja uusi ympäristö (kentän pohja ei ole ideaali tällä hetkellä, joten olen ratsastanut laitumella) oli siis melkoisen mielenkiintoinen yhdistelmä! Joka kerta kun annoin laukka-avut Veera teki jonkun hassun äänen, loikkasi ilmaan ja jatkoi pomppulaukkaa siihen asti kunnes annoin vähänkään ohjaa. Sitten kun hellitin Veerulainen kiihdytti, pukitti ja esitti muita epämääräisiä ninjaloikkia tyylikkäissä sarjoissa, minun nauraessa ja roikkuessa epätoivoisesti kyydissä. Lisäksi Veera esitti varmaan mageimmat lisätyt ravit ikinä, huh ja vau mikä liike siitä lähtee! Myös tänään olisi tarkoitus suunnata laitumelle ratsastamaan, saas nähdä minkälaisen esityksen tamma tällä kertaa pistää pystyyn :)

 IMG_1135
IMG_1151

6 kommenttia:

  1. Meinaatko tuolla ilmauksellasi "luurankoaikojen koulupenkki" sitä, että kun hevonen on normaalipainoinen niin satula on luurankoajoilta? Enkä sano pahalla, mutta pisti vain silmään tuo kun olen nähnyt hevosesta kuvia "luurankoajoilta". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan niitä aikoja kun Veeralla ei ollut selkälihaksia, nehän ne alkaa kinnata jos satula on liian kapea :) Oletko sitä mieltä että esimerkiksi tässä (http://4.bp.blogspot.com/-CWOuhOOg4T0/UCZcrhcRrzI/AAAAAAAAAeU/VCGN--6rk4g/s1600/1-IMG_3745.JPG) kuvassa hevonen on liian lihava? Itse näen siinä rimpulan, jonka selkälihakset ovat kuitenkin vihdoin alkaneet kehittymään pitkäjänteisen työn tuloksena, sillä tähän aikaan satula oli siis jo liian kapea, mutten tiennyt sitä! Tästä tukena mm. hevosfysioterapeutin, hierojan, valmentajan, satulasepän ja monen muun ammattilaisen havainnot, tuossa samassa kuussa myös klinikan eläinlääkäri sanoi hevosen olevan laihassa kunnossa. Satulaa EI siis vaihdettu sen takia että hevonen oli lihava vaan koska selkälihakset eivät mahtuneet enää toimimaan satulan alla niiden vahvistuttua :) Lisäksi tässä http://aijaa.com/xqQeBS kuva joka on otettu seitsemän päivää ennen kuin satula sitten lopullisesti vaihdettiin. Onko tuossakin kuvassa lihava hevonen, jonka läskit eivät vaan yksinkertaiseseti mahtuneet satulan alle?

      Surullista katsottavaa

      Poista
  2. Voi että miten ihania kuvia ♥ Näistä tulee hyvälle mielelle! Ja veerahan on kunnon bodari selvästi! :D Teetkö muuten veran tiineydestä sitten postauksia, kun tulee esim 150 pvä täyteen ym?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ella!♥ Joo Veera on niin innokas treenaamaan, että harjoittelee myös itsenäisesti :D Voin toki tehdä jos vaan muistan! Tähän mennessä oon vaan bongaillu kaikki kuukausipäivät jälkikäteen Iidan (http://tinkerlilla.blogspot.fi/) blogista :D Multa kysyttiin viikko sitten että milloin veera on astutettu, enkä osannut vastata kuin että joskus kesäkuussa, eli ehkä pitäis nyt vähän tsempata tässä xD

      Poista
  3. Kivoja kuvia, varsinkin eka ja toka vika! Kiva postaus muutenkin (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos Aada!! Noissa kuvissa oli kyllä jotenkin tosi kivat värit, tykkäsin kans itse :)

      Poista