perjantai 28. joulukuuta 2012

Virkeä otus maneesilla (video!)

Hih hih, käytiin siis tosiaan eilen ihan itsenäisesti ratsastamassa maneesilla ja veeraa vähän villitti! Alkuun tein huolelliset verryttelyt joihin sisällytin avoja, väistöjä, taivuttelua, siirtymisiä, temponmuutoksia ja askeleenpidennyksiä. Käytin työskentelyssä paljon maneesin peilejä hyväkseni ja tarkkailin istuntaani sekä veran liikkumista. Veera tuntuikin alusta asti tosi kivalta, maneesin toinen pääty ja pulut tosin hieman jännittivät alkuun. Ollaan kyllä kehitytty Veeran kanssa ihan huimasti kuukauden parin sisällä, minä ratsastan paremmin ja Veera on satulanvaihdoksen myötä muuttunut ihan kuin eri hevoseksi. Veeralla on nykyään mukava ratsastaa, se on kevyt ja liikkuu omalla moottorilla, myös askellajit ovat parantuneet ja huomasin pari päivää sitten että Vera esittää ajoittain jopa ihan kunnollista kolmitahtista laukkaa! Olen ylpeä aasistani.
 
Verryttelyn jälkeen Vera sai kävellä vielä muutaman kierroksen, jonka jälkeen käytiinkin sitten kunnolla töihin. Työstin pääasiassa ravia ja laukkaa tehden ihan perustyöskentelyä käyttäen ympyröitä ja erilaisia teitä. Vera toimi tosi kivasti ja oli mukava ratsastaa, tuntui että satiin paljon irti tästä maneesireissusta vaikka ihan yksinään ratsastinkin. Loppuun innostuin kokeileman vielä vähän laukanvaihtoja, jotka taas olivat Veran mielestä hyvinkin vitsikkäitä! Selästä käsin ajattelin että Vera vain teki vaihdot pienen pukin kautta, mutta videolta paljastuikin vielä huvittavampaa materiaalia. Ei ehkä kovin eleganssia, mutta Veera ainakin tekee asian kuin asian tyylillä
 
 Pitkästä aikaa saattekin nyt sitten katsella videolta meidän menoa!
 
 
Pakko vielä mainita tähän loppuun, sillä tänään tapahtui aika historiallinen juttu. Tipahdin nimittäin ensimmäistä kertaa aasini selästä! Tai oikeastaan me molemmat muksahdettiin nurin, mutta ensimmäinen kerta kun teen maaperätutkimusta Veran kanssa. Oltiin maastoilemassa hiekkakuopilla ihan kaksistaan ja lähdettiin kiipeämään sellaista tosi isoa mäkeä. Tarkoitus oli mennä ihan käynnissä ylös, mutta Vera nostikin laukan juuri ennen nousua ja heti ensimmäisellä laukka-askeleella muksahdettiinkin jo nurin. Veera ei ilmeisesti tajunnut, että lunta oli niin paljon ja humpsahdettiinkin sitten molemmat kyljelleen liki metriseen lumikinokseen, joka oli kertynyt mäen alle. Molemmat oltiin takaisin pystyssä varmaan puolessa sekunnissa ja siinä sitten ihmeteltiin että mitäs ihmettä tässä juuri äskettäin tapahtui! Veera katseli mua vähän hämmästyneenä ja jäi odottamaan paikoilleen, että jatkettaisiin matkaa taas yhtä matkaa. Talutin Veraa vähän aikaa niin että päästiin auratulle alueelle ja tarkistin että aasi on kunnossa sekä pudistelin enimmät lumet. Mitään en onneksi löytänyt ja hyppäsin takaisin selkään pienen tuumaustuokion jälkeen. Niin kauan Vera malttoi odottaa ihan paikoillaan että pääsin selkään, mutta heti kun istahdin satulaan matka jatkui reippaasti. Kiivettiin sitten sama mäki vielä ylös asti tällä kertaa ihan käynnissä ja ihailtiin kukkulan päältä vähän aikaa maisemia. Loppumatka meni oikein hyvin ilman sen suurempia kommelluksia ja Vera oli taas ihan innoissaan menossa. Mulla on kiva heppa :)

Kuva mäeltä jonne päästiinkin vasta toisella yrittämällä!
 

11 kommenttia:

  1. hienosti meette!! :) taijan olla sun kaa samassa koulussa!!

    VastaaPoista
  2. Mää repeen oikeestioikeesti tolle videon lopulle, "Hyvä aasi" :DDD Noi äänetkin oli tossa tosi hauskat, Vera kulki kauniisti tyylillä :D Emt mut jos Vera on ollu sulla jotain vuoden, oot pudonnu siltä kerran, nii mä oon ratsastanu 6 vuotta ja pudonnu 6 kertaa :D Etsiisjoo äksöniä enemmän elämään :DD
    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep aattelinkin että ne vois olla ihan hauska jättää kuuluviin, ku höpötän siinä videolla puluille ja kaikkee muuta kivaa :D Voi mä oon kuule tippunu VÄHINTÄÄN 40 kertaa Hannan hevosilta ja muilta puteilta! Niin että oot selvinny aika vähällä, mä oon vaan nyt ratsastustaidon karttuessa opinu pysymään vähän paremmin kyydissä ja Veeralta ei ole tullut varsinaisesti "tiputtua" :D Ainakaan vielä.

      Poista
  3. "Niinkö sinusta? Katoppa sitten videolta onko niin hieno.." Hahaa!!:-D Nauratti. Mutta kyllä hienolta näyttää meno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meki naurettiin noille kaikille jutuille ihan hirveesti kun katottiin ekaa kertaa videolta :D Kiitti!:-)

      Poista
  4. Onko Veera vähän epäpuhdas vai näinkö omiani? Laukassa takajalat menee ihan selkeästi jotenkin tosi kummallisesti, ja jossain ravipätkissäkin samaa. En oikein osaa selittää, mutta takasten liikkuminen näytti jotenkin todella "tönköltä"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ainakaan huomannut epäpuhtautta, eikä myöskään valmentajani joka on katsonut videon huomauttanut mitään. Laukkaa ollaan nyt vasta kehittämässä takaisin oikeaan malliin, ja Veralla ei vielä tällä hetkellä ole tarvittavia lihaksia pyörittää sitä oikein, joten se voi näyttää hassulta sen takia.

      Poista
  5. Kiinnitä ehdottomasti tuohon laukan laatuun huomiota. Vera on kyllä saanut paljon kehuja laukastaan, se pitää vain saada vahvaksi ja kunnolla pyörimään, ratsastaa ylämäkeen ja saada takaset alle. Veralla on myös ajoittain ollut tapana lähteä leviämään jos sitä pyytää liikaa eteen, joten senkin suhteen pitää olla tarkkana. :) Jos Veralla tuntuu olevan takapää useinkin jäykkänä ja se ei halua työstää etenkään laukkaa kunnolla, kannattaa takakintereet tarkastaa mahdollisten muutosten varalta? (Melko yleisiä ratsuilla.) Meillä ollessaan niitä ei ole taidettu pahemmin tutkia, mutta kengittäessä on tullut esille että takapää ollut aina enemmän jäykkä kuin etupää.

    Myös tuo kaiken pelkääminen, -siihen kannattaa puuttua heti ettei se ota tavaksi käyttää aina 1/3 tunnista siihen että kyttää ja pelleilee uhallaan. Minulle tullessaankin se oli keksinyt edellisellä omistajallaan, että tallin pihasta ei ole pakko lähteä minnekkään, jos vähän peruuttelee ojiin ja tarjoaa etustaan... Se kuitenkin loppui pariin yritykseen, onneksi!

    Olette tainneet löytää kuitenkin jo hyvin yhteisen sävelen, Vera on kuitenkin hevonen jonka oikeaa ratsastustapaa ei ole ihan heti helppoa löytää.

    Jos se ei halua työstää laukkaa kunnolla, älä myöskään suostu siihen että se pukittelee, kuten videolla pari kertaa teki. Jos istut hiljaa alas ja jatkat samaa tahtia, se luulee, että se on ihan "okei juttu". Minulle neuvottiin, että mikäli pukkia tulee, pohjetta / jopa raippaa vaan kunnes loppuu ja tahtia tulee lisää! Silloin se ymmärtää, että nyt työskennellään oikeasti, eikä vain puksutella. Kannukset voi auttaa muistuttamaan Veraa, että se takapääkin siellä jossain on. Heti alkutunnista voi pyytää lisättyjä askellajeja ja laukkaa kunnolla eteen, että se vertyy nopeasti ja saa hyvän vaihteen päälle eikä jää koko tunniksi tyhjäksi ja ala vasta lopputunnista toimimaan.

    Tsemppiä teille!
    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutokset ei tapahdu hetkessä, ehdittiin kuitenkin sen verran kauan ratsastaa aivan liian kapeaksi jääneellä satulalla. Ensin meni aikaa siihen että veera ymmärsi että enää liikkuminen ei satu ja sen jälkeen suunta onkin ollut vain ylös päin. Itse olen ennemminkin äärimmäisen tyytyväinen kehitykseen jota on tapahtunut, koska välillä on ollut paljon huonomminkin. Itse asiassa juuri tänään hieroja kävi kehumassa että veera on kuin eri hevonen (ja verraten tässä vain reilun yhden kuukauden aikana tapahtuneeseen muutokseen) ja lihakset ovat saaneet paljon lisää elastisuutta näin pienessä ajassa, takaosassa ainoastaan vasemmassa kankussa oli yksi lihas joka vielä hieman kiristää huonon satulan ja siitä johtuneen väärinpäin kulkemisen takia. Muutenkin lihaksia on tullut paljon lisää oikeisiin paikkoihin, mm. selkään. Oikeilla varusteilla ja ammattilaisten avustuksella ollaan saatu reitti oikeaan sunntaan.

      Ja täytyy kyllä nyt korjata että Veera ei pelkää kaikkea eikä kokoajan, tuolla oli oikeasti jotain muutakin kuin "pelkkä pikkulintu". Itse haistoin käryävän sähkön tuossa päädyssä alkutunnista ja mielestäni se on riittävä syy hevosen pelätä koska se säikäytti minutkin. Sitten kun haju hälveni, myös veera lakkasi jännittämästä. Ja kyllähän vera testaili meilläkin alussa maastoon lähtiessä, mutta ei ole tehnyt sitä enää kun säännöt ovat tulleet selviksi. Näin talven tullen ensimmäisillä pakkasilla Veera on ollut vähän pöljä välillä (niinkuin useimmat hevoset ensimmäisillä pakkasilla) mutta kuunnelut kuitenkin aina minun käskyjäni ja tehnyt kuten sanon.

      En muuten nähnyt tuolla videolla yhtään varsinaista pukkia ja muutenkaan Veera ei ole protestoinut pitkään pitkään aikaan, kahdesti laukanvaihdossa se teki jotain omia liikkeitään... :D Emme ole vielä niin paljon treenanneet vaihtoja, joten en osaa niitä sataprosenttisesti ratsastaa. Silloin on mielestäni turha torua hevosta, joka kuitenkin yrittää miellyttää ratsastajaansa :)

      Kiitos vinkeistä ja tsempeistä Nina!

      Poista