sunnuntai 19. elokuuta 2012

Valmennus ja puskailua

Ollaan otettu tää viikko Veran kans melko rennosti, paljon maastoilua ja vaan parit treenit kentällä.
Vaihdettiin muuten nyt tuosta veralla olleesta nivelestä kolmipalaan ja se on kyllä toiminut aika kivasti, Vera on pehmeämmän oloinen ja hyväksyy tuntuman paremmin! Tiistaina tosiaan Eija kävi pitämässä taas valmennusta, tällä kertaa Pilke ja Minnakin olivat mukana, aikaisemmin ollaan treenattu pääsääntöisesti yksityistunneilla. Valppa meni aika kivasti, saatiin korjattua vähän mun istuntaa (myötään liikaa ylävartalolla ja väärästä kohtaa) muistin vaan pitää vatsalihakset tukena, ero tunteessa oli melko pieni, mutta eija sanoi että nyt on tosi paljon parempi! Vera on myös ollut vino vasemmalle varmaan jo jonkin aikaa, mutta se on tullut selvästi esille vasta nyt kun ollaan alettu oikeasti työskentelemään. Tehtiin paljon taivutuksia ja voltteja, alkuun vera oli melko suoran oloinen, mutta heti kun saatiin lihakset mukaan työskentelyyn se alkoi tukeutua oikeaan ohjaan ja ulko-ohjan tuntuma katosi täysin. Lopputunnista Vera alkoi kuitenkin taas taipua vasemmallekkin kun muistin antaa sisänarulla vähän löysää niin ettei se pääse nojautumaan ja otin sitten ulko-ohjaa paremmin tuntumalle ja taivutin vasemman pohkeen ympäri.


Vanha kuva keväältä Tiina Karkkolaisen valmennuksesta. Silloin ulkokäsi karkasi aina taivuttaessa ja sisänaruun tuli veto, nykyään ulkokäsi pysyy paikallaan, mutta edelleen opetellaan taivuttamaan ja kääntämään "uusilla" avuilla :)


Myös hartiat meinasivat karata aina eteen ja tässäkin selkä joustaa väärästä kohden. Hartia-ongelma korjattu, selän asentoa vielä työstetään lihasmuistiin, mutta ajoittain onnistuu kun vaan pitää sen mielessä.

Keskiviikkona kävin Minnan tytön kanssa noin tunnin käyntimaaston hiekkakuoppia kiertävillä poluilla. Vera olisi koko ajan halunnut laukata kun on tottunut että maastossa saa mennä lujempaa. Mutta juu pidämme tätä positiivisena "ongelmana" :D Seuraavan päivän Vera sitten vietti laitumella syöden ja nauttien vapaapäivästä. Perjantaina lähdettiin taas maastoon, tehtiin vähän laukkatreeniä ja sompailtiin metässä uusilla poluilla. Reissussa meni 1 tunti 28 minuuttia ja 56 sekuntia, joo mulla oli kenttäkello mukana, siitä on vaa nii kiva arvioida aikaa ja matkoja :D

Eilen treenasin maastoilun vastapainoksi itsenäisesti vähän koulua kentällä, Vera oli alusta asti tosi kivan oloinen ja taipui molempiin suuntiin tasaisesti ravissa ja käynnissä. Vasen laukka oli alussa aavistuksen heikompaa kuin oikea, mutta alkoi toimia sitten siinäkin. Yritin tehdä laukasta vähän pysähdyksiä ja lävistäjillä keskilaukkaa, mutta en varmaan muistanut tukea veraa pysähdyksessä tarpeeksi joten ne vähän meni miten meni ja päätin harjoitella niitä joskus toiste (hyvä asenne eikö :D), mutta joo koska ne on menny paremmin aiemminkin niin oli hyvä lopettaa yhteen parempaan pysähdykseen, koska veraa alkaa helposti suututtaa jos siltä vaatii jotain mitä ei itse osaa ja ehkä ei vaan nyt ollu hyvä päivä harjoitella niitä. Laukkalävistäjällä huomasin uuden virheen eli laukka ei millään meinannut jatkua uralle asti. Mietin sitten että miten voisin sitä korjata ja ajattelin kokeilla jatkaa laukkaa päädyn läpi jolloin siinä tuli siis harjoiteltua myös vastalaukkaa. Loivensin lävistäjältä uralle tulevaa tietä ja pyöristin päädyn kulmat puolikkaaksi ympyräksi niin ettei käännös vie tasapainoa ja samalla laukkaa pois. Ensimmäinen kokeilu ei onnistunut vaan vera tippui raville. Seuraavalla kerralla kokosin enemmän ja valmistelin käännöstä ja tulipa muuten tosi hieno vastalaukkakaarre! Kokeilin myös toisen suunnan ja sinne vastalaukka onnistui väittömästi. Onnistumisen jälkeen annoin veralle vähän pitempää ohjaa ja aloin ratsastaa eteen-alas loppuraveja kaarevilla teillä. Olin tyytyväinen koko tuntiin ja kävin vielä taluttamassa veraa loppukäynnit maastossa

Tänään ois sit kans tarkoitus harrastaa puskailua, näin treenaa tavoitteellinen tuleva kilparatsastaja :D

4 kommenttia:

  1. No mut eihän sitä aina tarvi vaan tuuppailla kun pitää mielenterveyskin olla kunnossa ja puskailu hoitaa sen homman :D

    VastaaPoista
  2. Näinhän sitä treenataan :D Tuloksista ilmoitetaan myöhemmin... :D No joo... Olis itekkin kiva homma kello ja kattoo kuis kauan menee maastossa :D Hei muuten "varmista ettet ole robotti" juttu on vähä ihmeellinen ;) Nii et emmä hirveesti robottia muistuta :))

    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :D
      Voi ei onks se ollu päällä koko ajan!! Otan sen pois heti ku keksin miten, kiitti huomautuksesta

      Poista