Veera takaisin treenissä

Veera on pikkuhiljaa palannut säännöllisen liikutukseen, kun varmuus satulan sopivuudesta saatiin. Sitä ennenkin se toki käveli päivittäin vähintään 40min ja ohjasajoin tai juoksutin sitä kahdella ohjalla 3-4x/vk eli sen kunto ei päässyt ihan romahtamaan tauosta huolimatta. Tällä hetkellä Veera kyllä on vielä hieman lihaslaiha, mutta yhtäjaksoisesti ilman treenitaukoja se onkin liikkunut viimeksi ennen joulua eli tilanne on mitä on. Lihavuuskunnoltaankin se on ihan siinä rajalla, että onko vähän laiha vaiko sopiva. Hassua, että Veeraa on aina pidetty pallomahana, mutta itseasiassa sillä on vähemmän rasvaa kuin Nikalla, jolla taas vatsalinja näyttää oikein sporttiselta, mutta kyljet keräävät helposti ylimääräistä ympärilleen. Varsinkin näin vanhan hevosen kanssa on tärkeää, ettei pääse tulemaan pitkiä liikutustaukoja, koska lihaksen rakentaminen vanhalle on huomattavasti vaikeampaa ja liikunta pitää koko hevosen muutenkin vetreänä sekä pirteänä mieleltään. Laidunkausi onkin sitten asia erikseen, sillä laumassa hevonen liikkuu jopa kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa eli paljon enemmän kuin tarhassa seisova suhteellisen kevyessä työssä oleva hevonen ja silloin voikin huoletta pitää lomaa muusta liikutuksesta. Saa nähdä milloin hevoset oikein pääsevätkään kesälaitumelle, kun vielä ei näy korttakaan vihreää, mutta heti kesäkuun alusta ne olisi joka tapauksessa tarkoitus siirtää takaisin Konginkankaalle.

  

 

Välissä ehdittiin jo nauttimaan ihanista kevätpäivistä ja pitkät maastolenkit tulivat takaisin ohjelmaan. Nyt kun muistelee, niin viimeksi olen mennyt parin tunnin maaston sinä kesänä, kun Nika oli vasta aluillaan Veeran mahassa! Vähän harmi, että juuri kun löydettiin nuo hyvät maastot täältä, täytyykin lähteä eikä pääse niistä niin nauttimaan. Ihan samalla tavalla kävi myös meidän entisessä paikassa Laukaassa ja melkeinpä parhaat reitit löysin niin myöhään, että ehdin ratsastaa siellä vain pari kertaa... Tällä kertaa olen oppinut virheestäni ja Konginkankaan metsät on nyt kartoitettu valmiiksi parinkymmenen kilometrin säteeltä tallista :D

Postauksessa on kuvia ja pieni video viime viikonloppuna pidetyltä estetunnilta, oli kyllä hauska päästä pitkästä aikaa pomppimaan vähän maahankaivettuja. En koe tarpeelliseksi selittää tunnin kulusta sen enempää, sillä ei tehty mitään varsinaisia tehtäviä, joilla olisi ollut jokin hieno kehittävä päämäärä, vaan hypittiin vain huvikseen niitä esteitä, joita Jaakko harjoitteli samalla tunnilla. Teki muuten pahaa katsoa, että mitä kauheuksia minun istunnalleni on tapahtunut tässä viime vuosien aikana sen jälkeen, kun lopetettiin kisaaminen Veeran kanssa. Pitäisi saada vähän rutiinia hyppäämiseen ja käydä istuntatunnilla estesatulan kera, sillä ensimmäinen reaktio näitä kuvia ja videoita katsellessani oli polttaa ne. Ei kyllä varmaan voi odottaa liikoja, kun hyppää nykyään kaksi kertaa vuodessa eli olisi aika hyvä, jos jostain ilmestyisi joku esteratsu jonka kanssa voisi vähän treenata, mutta enpä ole kyllä sellaista mistään kysellytkään. Sileäpuolen treenit on aikalailla kunnossa ja onkin ollut järkytys huomata, että tunnen nykyään kuuluvani enemmän koulusatulaan. Ja minä kun luulin ennen olevani este- ja kenttäratsastaja... Nyt olen kyllä jo luvannut, että yksiäkään kenttäkisoja en lähde enää ikinä hyppäämään, mutta saa nähdä. Maastoesteitä tulen kyllä aivan varmasti menemän treeneissä vielä paljonkin vaikkapa Nikan kanssa tulevaisuudessa, mutta lähinnä jotain harraste-/tuttaritasoa ja kahden päivän reissuja never.

Veera näyttää tosi katu-uskottavalta näissä sen kallosuitsissa :D

Nikan eka oma satula

Tässä kuvassa on Nikan 20€ harjoittelupenkki, jonka kanssa se sai rellestää pari ensimmäistä kertaa, siltä varalta, että se päätyisi piehtaroimaan. Kuva on noin parin kuukauden takaa, ei täällä sentään enää tuolla tavalla lunta ole

Kyllä vaan, nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että Nikalle on hankittu satula ja homma on selkäännousua vaille valmis! Satulansovittaja kävi eilen tarkistamassa molemmille penkit kuntoon Veeran selvitessä pelkällä lampaankarvalla, mutta Nikalle hankittiin väliaikaissatulaksi Wintecin ilmatopattu  yleispenkki. Olen aina vannonut, että Winteciä ei meidän hevosten selkään laiteta, mutta nyt se tuntui kaikista järkevimmältä vaihtoehdolta. Vaihdettava etukaari ja rungonmuokkauspalat mahdollistavat, että Nika voisi pärjätä tällä satulalla jopa vuoden eteenpäin. Lisäksi jos vertaa saman hintaluokan laatumerkkien satuloita, ne ovat sitten yli 20v vanhoja kapealla selkärangantilalla olevia kivikovia penkkejä niin toppauksiltaan kuin istuimeltakin ja tämä jos mikä on epämiellyttävää hevoselle.  Yksi vaihtoehto oli myös vuokrasatula, mutta pikaisten laskelmien jälkeen se osoittautui pelkäksi rahasyöpöksi. Jos ajatellaan, että joutuisin vuokraamaan satulaa vaikkapa neljä kuukautta vuoden aikana, niin siinä ajassa oma satula olisi jo kutakuinkin hankkinut hintansa takaisin ja Wintecin nyt saa aina myytyä pois.

Nikalla on aika leveä säkä ja suora, mutta suhteessa jalkoihin lyhyt selkä sekä isot liikket ja pitkät koivet. Koska Nika on kuitenkin niin iso, sen selkään mahtuu kuitenkin oikein hyvin 17,5" penkki, jonka minä tarvitsen pitkien jalkojeni vuoksi. Kaareksi valikoitui sininen eli medium wide, mutta Nikan leveys voi vaihdella vaikka parin viikon välein eli sitä täytyy tarkkailla jatkuvasti, ettei tule epämiellyttäviä kokemuksia. Satulaa ei tietenkään pystynyt vielä koeratsastamaan, mutta sovitus on nyt tehty niin hyvin kuin sen tässä vaiheessa pystyy. Satulansovittajalla sattui olemaan mukana myös hevosten korkeusmitta ja Nikan säkäkorkeus on nyt tasan 171cm, josta se todennäköisesti voi kasvaa vielä vajaan viitisen senttiä.

Näissä kuvissa Nika on ensimmäistä kertaa satulan kanssa maneeissa. Hieman huolestunut ilme satulan läpsytyksen vuoksi, mutta ai että sillä on kaunis liikemekaniikka!

Pusutauko

Nika ihmetteli alkuun kovasti sitä, kun ihminen nousi jakkaralle, se kun on tottunut olemaan kaikista suurin.

Kisakauden avaus

FEI CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma

II-taso, PoPRa/JsR 17.4.

67,826%  1. sija

Tää oli hauska otos :D

Nikan klinikkapäivä

Noin kolme viikkoa sitten torstaina Nika lähti vuorostaan käymään klinikalla, tosin Vera tuli myös mukaan henkiseksi tueksi. Aika oli varattu alunperin todennäköisesti imusolmukkeissa olleen kummallisen vaihtelevan turvotuksen vuoksi, mutta siihen mennessä kun klinikkapäivä koitti, pateista ei ollut enää jälkeäkään. Samaan reissuun olin kuitenkin jo ehtinyt niputtaa mahan tähystyksen, hiekkakuvan ja hampaiden huollon. Vatsahaavaepäily minulla oli Nikan kummallisen ruoka-aikakäyttäytymisen vuoksi. Se odottaa kiltisti heiniään, mutta heti kun ne sille annetaan, alkaa kauhea potkiminen ja riehuminen karsinassa. Sen tuhoamat vesi- ja ruokakipot eivät todellakaan ole laskettavissa edes kahden käden sormilla, parhaimmillaan kippo on ollut säpäleinä 24h sisällä uuden vaihtamisesta. Eniten kuitenkin huolettaa että se särkee itsensä riehuessaan ja karsinan takaseinään onkin tarkoitus asentaa jonkinlainen pehmuste.

Nika oli tosi hienosti klinikalla, mutta rauhoittavan pistämistä se pelkäsi kuollakseen. Mahan tähystyksessä löydökset oli erittäin lievää keltaisuutta ja todella pieniä pinnallisia punoituttavia haavaumia (0,5/3). Todella minimalistiset löydökset siis, mutta eläinlääkäri epäili Nikan olevan niin herkkis, että reagoi silti. Toisaalta kiva tietää, että se on sellainen, joka näyttää pienimmänkin kurjan olonsa eikä piilota sitä, joten ongelmiin päästään sitten nopeammin puuttumaan. Onhan se tosin myös aika teatraalinen, esimerkiksi silloin kun Vera potkaisi sitä, se ei antanut hipaistakaan jalkaansa käytävässä vaan niiasi ihan polvilleen. Sen sijaan pesarissa, kun sitä pystyi huijaamaan vesiletkulla, karvakaan ei värähtänyt, vaikka haavaa kuinka paineli ja sorkki. Koska mahassa haavauma oli niin vähäistä, otettiin myös kuva, josko se selittäisi myös käytöstä ja mahasta löytyi vähäsen (50cm2) hiekkaa. Vertailun vuoksi voin sanoa että, veeralla sitä oli 400cm2 eli Nikan löydös oli melko pieni. Saatiin siis sekä Gastrogard- että psylliumkuuri kotiin viemisiksi, tuloksista sen verran, että ainakaan Gastrogardin myötä ei tapahtunut kovin suurta muutosta käytöksessä, seuraavaksi kokeiluun menee sitten psyllium.

Veera oli muuten ihana klinikalla, kun sille tuli niin huoli sen vauvasta, kun Nika oli ihan tokkurassa ja se vietiin vierekkäiseen karsinaan. Tamma hörisi ja hirnui ja kurkotteli karsinan yläpuolelta Nikaa, joka ei tietenkään ymmärtänyt sillä hetkellä maailmanmenosta yhtikäs mitään eikä osannut siis vastata huolestuneelle mammalle :D Hiekkakontrollissa Veera jouduttiin jopa rauhoittamaan, että se pysyisi paikallaan, kun se ei olisi halunnut pois varsansa luota ja sillä oli kauhea hätä sen puolesta.

Nika on muuten ilmeisesti edelleen ikäisekseen tosi isokokoinen, sillä lähes jokainen klinikalla sitä ihmetteli. Minä olen jo niin tottunut siihen kokoon, että se tuntuu välillä jopa pieneltä, kun kävelee pää alhaalla vieressä! Tosin eläinlääkärikin huomautti Nikan olevan varmaan 10-15 senttiä isompi kuin emänsä eli on se aika jätti. Vaikka se onkin korkea, niin sen sopusuhtainen rakenne tekee siitä tosi fiksun mallisen eikä se näytä miltään hongan kolistelijalta

Veera hiekkaröntgenissä kontrollissa. Valitettavasti hiekkaa oli vielä jäljellä 100cm2 eli uusi klinikkajakso kutsuu vielä ja se menee sitten nyt omasta pussista vakuutuksen korvauskaton täytyttyä.

Viime torstaina Nikalla oli pieni ähky, todennäköisesti hiekasta johtuva, sillä se alkoi niin samankaltaisesti kuin Veerankin viimekertainen, mutta en sitten uskaltanut aloittaa psylliumia viikonloppua vasten, kun klinikka on suljettuna. Melkein masentavaa muuten, miten hyvin tajusin lähteä heti Nikan ähkyoireiden ilmaannuttua tyhjentämään lähimmän kaupan kaikesta syötäväksi kelpaavasta, sillä kokemusta on myös koko yön valvomisesta pelkän puolikkaan banaanin voimalla :D Jo kaupassa totesin, että toivon syvästi, että yli puolet näistä eväistä lähtee kotiin ja niinhän siinä onneksi kävikin, kun pääsin lähtemään tallilta jo iltakymmenen maissa oireiden oltua alunperinkin  niin lievät ja tuohon aikaan poissa jo joitain tunteja ja Nikakin sai silloin eteensä puolikkaat iltaheinät. Hysteerinen kun olen etenkin varsan suhteen, niin pyysin myös tallikaveria, joka on eläinlääkäri, kurkkaamaan Nikan. Kun tarvikkeita ei ollut mukana, niin ei voinut paljoa muuta tehdä kuin mitata pulssin, mutta sanoinkin, että tässä hoidetaan lähinnä omistajan mielenrauhaa, kun sain varmistuksen omalle tuntumalle tilanteesta...

Klinikka-asioista puheenollen, minäkin pääsin tuossa pari viikkoa sitten käymään päivystyksessä, kun Nikan saatua vetopaniikin peukalolle tapahtui jotain mystistä ja se kävi poissa sijoiltaan. Muutakin actionia on ollut enemmän kuin riittämiin, mm. yhden valmennustunnin päätteeksi ulkona suoritettujen loppukäyntien aikana ratsuni kaatui ja toisena päivänä maastossa Jaakon ratsastaessa Veeralla tamma näytti kaikki temppunsa yhden reissun aikana eli pukitti, hyppäsi pystyyn ja kävi piehtaroimaan ratsastaja selässä... Hyvä Veera, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki lähtee tästä suorituksesta. Voitaisiin varmaan sanoa, että hyvin menee, mutta menkööt!

Röntgenissä luut olivat onneksi ehjiä

Musta hangessa

Aikaa ei nyt valitettavasti ole kuin vain tälle pienelle kuvapäivitykselle, mutta palaillaan kun viimeisetkin YO-kokeet ovat ohi! Lukulomalla on kauhea kiire, kun kaikki päivät menee tallilla ;)

Tästä huomaa, ettei mun istunta kestä vielä keskiravia :D

Yritin fuskata kaarteissa istunnan suhteen ja tsempata suorilla, mutta näköjään sekin näkyy kuvissa :D

Lasten eväsretkiviikko

♥
"You are the love that came without warning; You had my heart before I could say no."

Viime viikolla meitä siunattiin aivan järjettömän hienoilla aurinkoisilla kevätpäivillä sekä uusilla hangilla, joten kumpikaan hevonen ei paljoa maneesin seiniä joutunut tiirailemaan (pyöreät nolla minuuttia siis yhteensä), ja myös Nikan kanssa suunnattiin neljänä päivänä ulos sekä metsään. Pitkässä liinassa se on saanut poiketa välillä poluilta ja kaivella sammalia lumen alta sekä syödä kaiken maailman varpuja sekä oksia. Epäilisin, että siitä voi tulla tulevaisuudessa aika hyvä maastonakki muiden toimiensa ohessa, sen verran luottavaisesti se nimittäin painaa menemään kärjessä, eikä paljoa kiinnosta vaikka kaveri jäisikin jälkeen. Ei se kovin säikkykään ole, sillä yksi päivä kun käveltiin maneesin viertä kohti tallia, suoraan sen sivulle tipahti katolta kauhea kasa lunta, jolloin ipana vaan otti ehkä sentin verran korkeamman askeleen ja jatkoi sitten täysin normaalisti. Siitä on hyötyä, että on viskellyt tavaroita harjakoriin milloin hevosen ali ja yli ja jalkoihin jne... Totta kai siihen vaikuttaa muutkin asiat ja ennen kaikkea se, minkälaisessa mielentilassa hevonen on, mutta tiedän kyllä niitäkin jotka saa aina sydärin, jos vaikka pintelipatjan heittää viereen :D Tänään tosin huomasin, että poika on kyllä nykyään sisimmässään aivan luonnosta vieraantunut kesyhevonen! Vaikka taannoin katolta tullut lumi ei aiheuttanut mitään reaktiota, niin nyt metsäretkellä se joutui nöyrtymään luontoäidille. Poika poloinen peljästyi aivan kauheasti, kun se nappasi hampaisiinsa pään yläpuolelta ison kuusenoksan ja sen seurauksena sen päähän tipahti (tai no, meinasi tipahtaa, sillä varsa oli nopeampi ja ehti alta pois) kaikki oksille kertynyt lumi. Siinä olisikin ollut lumisadetta parin viikon edestä kerralla ;) Sitä oli ilmeisesti kuitenkin tullut Nikan mielestä jo tarpeeksi viimeaikoina, kun se olisi halunnut poistua paikalta tämän äkillisen lumikuuron ajaksi. 

Sitten vielä tamman kuulumisiin eli tämän viikon Veera oli taas klinikalla, mutta sitä ennen sekin ehti maastoilla oikein sydämensä kyllyydestä ja kaikista ihaninta oli, että sillä oli kaveri aina mukana. Veeran kanssahan on melkeinpä turvallisempi maastoilla yksinään, sillä se innostuu siitä kaverista niin hirveästi, ettei meinaa nahoissaan pysyä. Paljon hauskempaahan sillä on, kun ei tarvitse yksinään mennä, joten olen aina istuttanut Jaakon sen selkään ja itse ratsastanut mustalla, jonka selästä pystyy samalla kuulostelemaan Veerankin metkuja. Olisi tietysti vielä hienompaa itse päästä tamman selkään, mutta minulle riittää kyllä sekin, että pääsee vain näkemään sen riemun. Samalla saa Jaakkokin vähän tasapainoharjoituksia ja pakko myöntää, että on sitäkin aika hauskaa seurata sivusta :D Saa nähdä onko Veera ensimmäinen onnekas joka pääsee viskaamaan sen pois selästään, vielä ei nimittäin ole tullut tarpeeksi jukuria pollea vastaan. Jos täytyy tipahtaa sata kertaa ennen kuin on kunnon hevosmies, niin siinä on sitten Jaakolla vähän hommaa ennen kuin on valmista, mutta Veera pyrkii auttamaan parhaansa mukaan... 

Keijupölyä ✨🦄

Henkilön Pirita (@piritaheikkinen) jakama julkaisu 25. 02ta 2017 klo 10.04 PST

Ei me oikeasti vielä piffejä treenata, mutta täytyy todeta, että Nika käyttää hienosti selkäänsä juuri ennen kuin pukittaa :DD

Lunta tuli ehkä hivenen liian tiheästi kuvia ajatellen

/

Sydänkäpynen

Nyt on kertynyt niin paljon materiaalia, että pakko laittaa myös nämä muutamat puhelinkuvat tänne joukkoon, etteivät unohdu. Veeran ja mustan kanssa on tosi kivaa käydä yhdessä maastossa, kun ne tulevat niin hyvin toimeen keskenään! Vähän tän kuvan ottamisen jälkeen Veera päätti tehdä uukkarin takasillaan ja ruuna vaan katsoi hölmistyneenä, kun tamman kaviot kävi sen pään korkeudella :D

Lounastauko