Syksyn sävelet

Vaihtelun ja muiden kuvien puutteen vuoksi tämä postaus on täytetty puhelinkuvilla :)

Pitkästä aikaa on luvassa Veeran kuulumisia! Nikan ollessa lähes parin tunnin ajomatkan päässä tämä syksy on ollut hieman erilainen, sillä ei ole tarvinnut huolehtia kuin yhdestä hevosesta. Olen myös päässyt pitämään useampia "vapaapäiviä" kokonaan poissa tallilta, mikä on virkistävää vaihtelua. Innostusta on tuonut lisäksi uusi vuokrahevonen, jonka kanssa treenit ovat lähteneet kivasti käyntiin. Siinä on kyllä niin fiksu nuori hevonen, että Nikan kanssa jos päästään samaan, olen erittäin tyytyväinen! Veerasta sen sijaan ei ole valitettavasti voinut sanoa samaa, se on siis ollut nyt ajoittain vähemmän fiksu eläkeläinen. Laidunkauden jälkeen siitä näytti kadonneen kaikki kesyhevosen rippeet, mitä tuli siihen, kuinka pitäisi pystyä lähtemään myös yksin talliin ja ratsastamaan. Yritti väkisin rymistellä ulos tyhjästä tallista, hirnui ja huusi kavereilleen ja kun tähän lisää vielä sekoilun ratsastaessa, mikä alkoi kun tallin pihasta oltiin poistuttu noin sata metriä, niin voidaan sanoa, että minulta meinasi huumori loppua. Tähän olisi myös helppo ratkaisu, jos haluaisin mennä sieltä, mistä aita on matalin eli jos Veran erottaisi laumastaan ja se tarhaisi yksin, käytös normalisoituisi viimeistään kahdessa viikossa. En kuitenkaan halua tehdä niin, sillä se on todella tyytyväinen laumassaan ja olisi surullista pitää sitä koko päivä yksin vain sen takia, että minun olisi helpompi ratsastaa sillä se yksi tunti vuorokaudesta, kun muuten sillä olisi kurjaa ja yksinäistä.

Veera raviradalla

Uhkasin aikaisemmin syksyllä tehdä eläkeläisestä joulukinkun, kun sen käytös oli niin hullua, mutta nykyään se on taas oma itsensä. Eli ehkä vähän pöpi edelleen, muttei kuitenkaan täysin mahdoton :D

Pihasta pois lähtemisestä piti siis tehdä taas rutiini ja joka päivä lenkin pituus vaihteli. Ensin tehtiin maastakäsin ja käytiin syömässä tallin ovella pelkkä porkkana, kierrettiin tarhat ja mentiin takaisin lauman luokse. Muutamassa päivässä siitä tuli taas oma itsensä ja se oli ajoittain rento myös ratsastaessa, jos ihminen käveli edeltä. Harkitsin myös taluttajaa, koska se olisi luonut turvaa Veralle, mutta totesin sen liian suureksi riskiksi mahdollisen ongelmatilanteen sattuessa, sillä jos tamma lähtee pakittamaan, sitä ei saa yhtään jäädä vetämään vetopaniikkitaipumuksen vuoksi. Ollaan käyty kävelyillä noin viisi kertaa viikossa ja useimmiten molemmat jalkaisin. Välillä ollaan päästy myös hevoskaverin kanssa maastoon ja se on ollut Veeran mielestä aivan hurjan hauskaa. Sillä on ollut niin paljon menohaluja, että rauhallisesti ravaaminen on ollut pienen työn takana ja aina alkuun olen saanut vain pidätellä pelkin laukkapompuin etenevää hevosta... Tuntuu vähän kuin menisi jollain viritetyllä keinuhevosella, kun liike ei juurikaan etene, mutta nousee ylös alas :D Noin viikko sitten Veeran käytöstavat joutuivat ultimaattiseen testiin, sillä kotimatkalla meitä vastaan juoksi tiellä toinen hevonen, joka Veeran nähdessään teki uukkarin ja lähti kiitolaukkaa kotiinsa ratsastajansa jäädessä ojan pohjalle. Voin sanoa, että tammassa oli hieman pitelemistä, kun toinen hevonen nelistää edellä samaa tietä pitkin ja sitten piti vaan kävellä samoja jälkiä kiltisti tallille asti. Sanotaanko, että asiasta jouduttiin käymään hieman keskustelua (lue: roikuin narussa kaikin voimin), mutta onhan se nyt hevoselle aika luonnonvastainen juttu jäädä chillaamaan, jos toinen kaveri häipyy mestoilta liekki hännän alla.

Kuinka sievä voi pieni suomenhevonen olla! Tämä on meidän suosikki maastokaveri, tarpeeksi järkevää seuraa meidän Veeralle, tasoittaa kummasti luonnetta :P