torstai 26. lokakuuta 2017

Kysymyspostauksen vastaukset, osa 2/2

Aluekenttävalmennus, Keuruu 2013

Hevosaiheiset kysymykset:

K:  Lempi ratsastuksen laji?
Viimeaikoina olen tottunut istumaan koulusatulassa ja tunnen oloni kotoisammaksi siten, mutta täytyy sanoa, että veri vetää yhä silti esteille. Jännittäisin varmasti etenkin alkuun yhtään isompien esteiden hyppäämistä, mutta joka kerta kun näkee esteitä kentällä tai käy seuraamassa kisoja, tekisi itse mieli olla ratsastamassa. Myös kenttä on hauska laji, mutta kilpaileminen siinä ei juurikaan kiinnosta enää. Viimeksi olen tosiaan treenannut ja kilpaillut esteillä aktiivisesti melkein viisi vuotta sitten.

K: Ratsastatko nykyään muilla hevosilla kuin Veeralla?
Käyn noin kerta viikkoon ratsastamassa yhtä nuorta estehevosta sileällä ja lisäksi menen satunnaisesti kavereiden hevosilla pyydettäessä. Ja Nikan selkään pääsen toivon mukaan parin kuukauden sisällä!

K: Mitä suunnitelmia on tulevaisuudessa Nikan varalle?
Alun perin siitä piti tulla minulle pääasiassa kilparatsu, mutta en ole asiasta enää yhtään niin varma. Haluaisin kuitenkin päästä kehittymään sen kanssa ja valmentautua ahkerasti, mutta jos se esimerkiksi stressaa kovasti kilpailuja, niin en tahdo kiusata sitä niillä, vaan sitten pelkästään treenataan kotioloissa. Jos se kuitenkin viihtyy kisapaikoilla ja pitää touhusta niin haluaisin ehdottomasti kilpailla sen kanssa! 


K: Mitä haluaisit parantaa omasta istunnastasi?
Isoin haaste minulla on lantiossa sekä rennoissa jaloissa, ja etenkin estesatulassa minun reisi jännittyy ja lantio lukkiutuu helposti. Lisähaastetta tuo se, että toinen nilkkani on liikkuvuudeltaan todella jäykkä ja toinen taas liian löysä eli toinen kantapää pyrkii luontaisesti ylös ja toinen alas, ja vaikutuksethan näkyvät tietysti istuinluiden kautta myös lantion asennossa. Ulkoisesti minun istuntani voi näyttää ihan kivalta ja etenkin Mustan koulusatulassa opin istumaan hyvin viimeisenä vuotena. Kuitenkin heti kun minut otetaan pois koulupenkistä, näky ei ole enää erityisen silmiä hivelevä, vaan joudun tekemään hirveästi työtä edes sen keskinkertaisen istunnan eteen.

K: Lempi varustemerkki?
Vaikea vastata mitään yhtä tiettyä. Esimerkiksi suitsissa suosikki on Dyon, satulahuovissa Equiline, loimissa Bucas ja suojissa Veredus ja niin edelleen. Omien varusteiden suosikkeja on mm. Tipperaryn turvaliivi, Parlantin chapsit ja kun nykyinen CO vetelee viimeisiään, haaveilen Samshieldin kypärästä. Paidat ja takit minulla on usein jotain muuta kuin hevosmerkkiä, mutta esimerkiksi Spooksin vaatteet ovat usein nättejä, vaikken sellaisia omistakaan suhteellisen suolaiselta tuntuvien hintojen vuoksi. Säästän mieluummin omissa tekstiileissä ja panostan sen sijaan muihin pitkäikäisempiin varusteisiin, kuten nahkavermeisiin ja hevosilleni koen tärkeäksi istuvat ja hyvät loimet. 


K: Oletko koskaan ratsastanut islanninhevosella?
Olen kerran ja se tapahtui itseasiassa tänä syksynä. Se issikka ei tosin töltännyt tai mennyt passia, mutta sillä oli oikein hyvät muut askellajit ja se tuntui aikalailla tavalliselta ponilta. Siitä tuli hieman ihana Kukkis mieleen ratsastettavuudeltaan.

Larjan Voikukka, 2015

K: Mieleenpainuvin hevoskokemuksesi?
Tämän täytyy olla kyllä itseasiassa viimesyksyltä, kun pääsin todistamaan poliisioperaatiota hevosen selästä käsin :D Oli ilta ja meitä oli useampia ratsastamassa kentällä yhtä aikaa, syksyiseen tapaan kaikkialla paitsi siinä kentän valojen alla oli aivan pimeää. Kaikkien hevoset olivat kumman säikkyjä ja kyttäsivät metsän/tien puoleista päätyä ja yksi ratsastajista arveli nähneensä lenkkeilijän (jota luultiin muuten Jaakoksi) menneen siitä ohi. Tilanne pysyi samankaltaisena kutakuinkin varttitunnin ja välillä puskasta kuului jotain ääniä, joita epäiltiin tuulen tai jänisten tekeleiksi, mutta ratsasteltiin kuitenkin jokainen aivan normaalisti. Seuraavaksi huomattiin kuinka isolta tieltä kääntyi tallitielle auto, joka jäikin puskan taakse ns. vaanimaan, eikä kukaan nähnyt kuka se oli. Meni jonkin aikaa, kunnes metsästä alkoi näkyä valokeiloja, jotka haravoivat metsää ja kuulua enemmän liikettä. Pian tämän jälkeen kuului juoksuaskeleita ja sitä seurasi huuto: "POLIISI! PYSÄHDY!!", kun kaksi virkavallan jäsentä aloittivat takaa-ajon aivan kentän viereisellä tiellä. Pian tämä puskissa piileksinyt hämäräheikki oli maassa ja raudoissa, mutta ratsukoilla sydän pamppaili vielä pitkään tämän täysin yllätyksenä tulleen välikohtauksen jälkeen. Täytyy sanoa, että osa hevosista ei kyllä aivan kyennyt noudattamaan poliisin pysähtymiskäskyä välittömästi, sen verran suuri säikähdys se oli :'D Pian puskasta kurvasi esiin siellä piilossa ollut poliisiauto vilkut päällä ja muutaman minuutin sinivuokot olivat vielä tämän jälkeen paikalla tutkien metsää, kunnes poistuivat käyden kääntymässä tallin pihan kautta. Vielä tänäkään päivänä minulla ei ole mitään käsitystä mikä tämä hiippari oli, miten se oli sinne puskaan ilmestynyt ja miten poliisit keksivät etsiä sitä sieltä.

K: Miksi ja milloin aloitit ratsastuksen ja miten kiinnostuit hevosista?
Aloitin ratsastuksen viisivuotiaana serkkujeni esimerkin innostamana ja sen jälkeen ei olekaan ollut yhtään taukoa tästä harrastuksesta, joka tosin nykyään on jo paljon enemmän.



K: Oletko joskus ajatellut käyväsi hevoskoulua?
Olen joskus harkinnut oppisopimuskoulutusta sekä lyhyempiä tutkintoja, kuten hevoshierojan paperien hankkimista, mutta missään nimessä en halua asuntolaan vaan nämä pitäisi suorittaa etänä, muutamat pakolliset lähijaksot poislukien. Eläinlääkärin ammatti on kuitenkin ehdottomasti se lopullinen tavoite, jolloin esimerkiksi ratsastuksenohjaajan papereista ei ole enää mitään iloa.

K: Haluaisitko joskus oman tallin? Millainen siitä tulisi?
Aivan ehdottomasti, olen niin tarkka hoidosta ja minulla on selkeä näkemys siitä, miten haluaisin hevosieni elävän, joten ainoa keino saada joka ikinen yksityiskohta mieleiseksi, on perustaa oma talli (tai oikeastaan pihatto). Unelmieni "talli" olisi siis laadukas aktiivipihatto, joka olisi rakennettu miettien paddock paradise -tyyppisiä ratkaisuja ja hevoset eläisivät tietenkin laumoissa. Heinäautomaatit vähentäisivät ihmisten työtaakkaa ruokinnan osalta ja kaikki olisi mietitty käytännölliseksi, mutta samalla siistiksi ja hienoksi. Isot pellot ja valkoiset aidat on must have ja unelmasijainti järvenrannalla. Pihaton lisäksi olisi pari sairaskarsinaa varmuuden vuoksi ja käytävällä hoitopaikat. Iso kenttä on myös pakollinen ja olisi erittäin kätevää, jos ratsastusmatkan päässä olisi maneesi.

Veera kesälaitumella 2015

K: Tavanomaisen tallipäiväsi pituus?
Viime talvena 4-7h, nykyään 30min-2h riippuen ratsastanko Veeralla ja tosiaan tuossa reilussa puolessa tunnissa teen iltatallin eli kelkon kaikki tallin seitsemän hevosta sisälle ja hoidan ne unten maille. Aamutallissa sen sijaan menee taas se nelisen tuntia kerran tai pari viikossa, koska olen hidas siivoamaan karsinoita ja lässytän jokaisessa mahdollisessa välissä hevosille.

K: Veran ja Nikan lempi herkut?
Molemmat tykkäävät porkkanoista ja Veera lisäksi erityisesti kaurasta, omenat sen sijaan eivät aina kelpaa näille nirppiksille.

K: Hienoin hevosen nimi, minkä olet koskaan kuullut?
Oikein harmittaa, kun en ole tehnyt näistä listaa, sillä olen monesti nähnyt mitä hienoimpia hevosten nimiä. Usein kauneimmat nimet kuuluvat ehdottomasti suomenhevosille.

Taisi olla ekat alue-estekisat 2012 ja vähän kummallinen hyppy


Muut aiheet:

K: Mitä tulevaisuuden suunnitelmia/unelmia sinulla on?
Haluaisin päästä eläinlääkikseen ja myöhemmin perustaa oman tallin upealle paikalle, sekä kilpailla kansallisia luokkia itse kasvattamillani hevosilla. Sellainenkin tavoite, josta olen tainnut mainitakin täällä aikaisemmin on se, että haluaisin olla sen verran rikas, että olisi mahdollista elättää Nikan kaverina jotain kengätöntä pihatonttua seurahevosena :D

K: Käytkö usein ulkona juhlimassa tai näetkö paljon kavereita?
En ikinä :D Tai no kavereita sentään näen ehkä keskimäärin kerran kuussa, jos ei lasketa Jaakkoa ja mitä mainioimpia tallikavereita.

K: Mikä motivoi sinua bloggaamaan?
Ilman lukijoita ja heidän kommenttejaan sekä vuorovaikutusta en kyllä varmasti jaksaisi kirjoittaa!




K: Lempikuukausi?
Ehdottomasti kesäkuu, sillä koko kesä on silloin vielä edessä. Loppukesän koen hieman "masentavana", kun mennään koko ajan syksyä kohti ja lehdet pikkuhiljaa vääjäämättä kellastuu ja koulujen alku häämöttää.

K: Jos söisit yhtä ruokaa koko loppu elämäsi niin mikä se olisi? Lempiruokasi?
Pupettaisin varmaan jotain salaattia, kun täytyisi miettiä linjojakin :D Lemppari sen sijaan on ehkä joku fiinimpi ravintolahamppari.

K: Millainen on hyvä blogi mielestäsi?
Laadukkaat kuvat ja laadukas teksti on kaiken perusta, muut seikat seuraavat itsestään jos nuo ovat kunnossa!

K: Lempi blogit tällä hetkellä?
Monet pienemmät suosikkiblogini ovat hiljentyneet viimevuosien aikana ja lukulistani on valitettavasti kovin tyhjä nykyisin. Isoista blogeista seuraan aktiivisesti mm. Jillan blogi, Ride love laugh ja Aadan hevoselämää 




4 kommenttia:

  1. Aika hurja tuo poliisi operaatio! Kävivätkö sanomassa teille mitään operaation jälkeen? Oi miten ihanalle unelmatallille kuulostaa, kelpaisi tännekkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan! Eivät sanoneet yhtään mitään, se tässä hauskinta onkin kun tapaus on yhä mysteeri, paikallislehtiä yritin silloin vilkuilla seuraavina päivinä, mutta mitään ei löytynyt :D Uskoisin että varmasti etenkin etelä-suomessa voisi olla suuri suosio tuollaisella tallilla, kun siellä ei käsittääkseni hirveästi tuon kaltaisia paikkoja ole jossa sekä laadukas pihatto, että hyvät treenimahdollisuudet!

      Poista
  2. Taas kivasti kirjoitettu postaus, jota oli aivan ihana lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tosi kiva kuulla! Laitat älyttömän mukavia kommentteja :)

      Poista