tiistai 5. syyskuuta 2017

Dressagetreenit pellolla



The Mustan kanssa on tullut treenattua ahkerasti koko kesä ja motivaatio on ollut ihan omaa luokkaansa, nyt kun ei ole tullut mentyä joka päivä kahta hevosta. Sopivia kilpailuja ei ole kuitenkaan oikein ollut lähialueilla, joten tähän mennessä meidän kauden ainoa startti oli huhtikuussa. Keskimäärin olen ratsastanut vain 3-4x/vko ja Veeran selässä olen käynyt tasan kerran koko kesän aikana, mutta hevosia olen kyllä hoitanut siitäkin edestä. Onkin ollut kiva myös ihan vaan lomailla töiden lomassa ja välillä olen malttanut pysytellä omien hevosten luota tallilta poissa useammankin päivän putkeen, kun olen ollut muualla reissussa. Ei niitten hevosten touhut nimittäin muuksi muutu siellä laitumella, vaikka niitä kuinka itse vahtisi, joten sielläpähän ovat saaneet siis elellä, ja joku muu niitä on aina kuitenkin silloin käynyt aamulla ja illalla kurkkaamassa. Syksyä kohti tämä tulee tietysti muuttumaan ja Veeraakin täytyy alkaa liikuttamaan ahkerammin. Siihen onkin nyt onneksi hyvin aikaa, eikä talvesta ole tulossa yhtä hektistä kuin aikaisemmista, sillä täksi vuodeksi en vielä edes hakenut mihinkään kouluun, vaan vietän välivuotta lukien pääsykokeisiin sekä hevosten kanssa touhuten.

Postauksen kuvat on muuten otettu viime viikonloppuna ja on kyllä aika uskomatonta, että kaikki on vielä näin vihreää, vaikka ollaan jo syyskuun puolella!



4 kommenttia:

  1. Tää on kyllä niin hieno hevonen! :) Ja hienoja on muuten nää kuvatkin!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja superhieno parivaljakko olette! Harmi, kun teitä ei enempää kisaradoilla ole näkynyt tänä vuonna!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Itseänikin näin jälkikäteen vähän harmittaa, mutta ihan omaa laiskuuttahan se on ollut kun ei ole tullut lähdettyä ':D

      Poista