tiistai 6. syyskuuta 2016

Kiiltokuvatamma syksyn väreissä + farssi joka ei edes naurata

 
Tänään en ehdi kirjoittelemaan kovin pitkästi, sillä täytyy vielä lähteä illaksi tallille pesemään, puunaamaan ja letittämään varsaa näyttelykuntoon huomista varten! Ylimääräistä vaivaa on aiheuttanut se, että joku ajoi meidän kylkeen sivutieltä kolmion takaa tallimatkan aikana ja nyt meidän auto on kokonaan ajokiellossa. Toisin sanoen meillä ei nyt ole vetoautoa (eikä kyllä mitään muutakaan autoa jolla pääsisin edes tallille ajamaan, 100km on vähän turhan pitkä matka taittaa apostolin kyydillä yhden illan aikana), mutta täytyy vain toivoa, että asiat järjestyisivät edes jotenkin huomiseksi. Nyt on siis kiire järjestellä kaikki asiat valmiiksi, joten kuvat puhukoon puolestaan eilisen pieneltä maasto- ja peltohumputtelulta Veran kanssa. Lisäksi sekä Vera, että Nika pääsivät tuona päivänä myös maneesiin irtojuoksemaan, mutta ne kuvat julkaisen ajan kanssa vasta myöhemmin, kun ehdin kasaamaan myös videokoosteen. 

Palataan näyttelykuulumisiin ehkä jo huomenna, kaikki sormet ja varpaat ristiin, että päästään lähtemään ja Nika esiintyy edukseen, jos nyt ylipäätään jokin kyyti järjestyy paikan päälle asti!





Hieno tamma ♥
Ei ilmeisesti ole aivan tavanomaista että lähes 20v heppa hohtaa tällä tavalla, Veera taitaa olla aika hienossa kunnossa etenkin varsoneeksi tammaksi!

Ei Veera ilmeisesti olekaan oikeastaan pulla, kun vetää mahan sisään :D




Heinätkin jäi roikkumaan suupielestä, kun tuli lähtö :'DD 
 
Harmi kun tää kuva on epätarkka, tää ois mun mielestä muuten ollut tosi hyvä
Pikku kuikelo :D
Vera näyttää tässä vähän orilta ehkä :D

 
 Mikä oli teidän suosikkikuvanne?
 
 

2 kommenttia:

  1. Bemssin kylkeenkö vai millä autolla vedätte? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep...... Ei sitä toista varmaan niin paljoa harmittanu, kun ajo jollain vanhalla 500€ nissanilla ja sitä poliisit ei pistäny ees kokonaan ajokieltoon, vaikka oli ollu kortti vasta 2kk max D: Onneks oli pienet nopeudet, itseasiassa mää ehin jo pysäyttää ja väistää sivuun siinä risteysalueella just ennenku se törmäs, mutta silti se pamautti suoraan eturenkaaseen. Ei vissiin huomannu _yhtään_, vaikka kuitenkin tuli suoraan pääväylän yli vasemmalta kolmion takaa (liian kovaa loogisesti jos ei ehdi päätäänsä kääntää sen vertaa :D) ja risteyksessä oli yhtäaikaa viis muutakin autoa joihinka se ois voinu myös törmätä. Onneks oli sentään melkein kymmenen todistajaa paikalla ja syyllinenkin myönti suoraan tekonsa :D

      Poista