perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kuvia ja pientä infoa tulevasta

Äitin mielestä Veera näytti tässä kuvassa vähän pyöreältä...
Onneksi kuitenkin vain vähän :3
Pallero siis sen kun pyöristyy, tiineyttä on takana viikon vajaa 9 kuukautta ja laskettuun aikaan vain 64 päivää! Eilen tajusin etten ollut bongaillut Veerun masua varmaan pariin viikkon ja hämmästyinkin tosi paljon kun laitoin käden mahalle ja varsan liikkeet tuntuivat niin voimakkaasti. Jo aiemminkin potkut näkyivät ja tuntuivat kyllä oikein selvästi, mutta nyt sekin tuntui kun varsa vaan pikkuisen käänti kylkeä mahassa! Veerasta huomaa nykyään aina kun varsa on hereillä ja vähän rellestää vatsassa, sillä tamma-mamman häntä alkaa viuhtoa samalla tavalla kuin sitä kiusaisi ötökät :D

 




Veera näyttää tässä ehkä vähän orilta :D



laama :)

moi vaan sullekin :3






Hieno lihis ♥
pörhölä!

Loppuun vielä pari sanaa treeneistä, alkavasta kisakaudesta ja meidän heppatilanteesta. Tällä hetkellä ollaan ns. jumissa meidän omalla tallilla, eikä päästä lähtemään poninkaan kanssa maneesille tai valmennuksiin, sillä meidän tallilta lähti kolmas hevonen pois vähän aikaa sitten. Veeraa kun ei voi jättää yksin, ettei se ala stressaamaan turhaan, joten ollaan nyt "karanteenissa" ainakin kesän alkuun. Nyt näyttäisi myös siltä, että koko tänä vuonna meidät voi bongata kisoissa korkeintaan katsomosta, sillä ponilla ei voi kilpailla enää ollenkaan, koska se ei ole Suomen rekisterissä. Mulla ei ole siis ollenkaan heppaa jolla treenata oikeasti, ponin kanssa yritetään toki parhaamme kotioloissa, mutta saattaa olla että Bokekin lähtee pois kesällä.

Jos kaikki sujuu hyvin meillä on kuitenkin jo siinä vaiheessa ihana tamma ja sen pikkuinen varsa pihassa, joten voisivat asiat huonomminkin olla! :)


4 kommenttia:

  1. Sinuna etsisin hevosta, joka kaipailisi osaavaa ratsastajaa läpiratsastukseen, valmennuksiin ja kisoihin. Sut kuitenkin tiedetään Keski-Suomen piireissä, kokemusta on ja tuloksia löytyy, joten varmasti vähän puskaradiota kuuluttamalla löytyisi hevonen/poni joka kaipailisi kuskia kisaradoillekin asti. Sinuna kokeilisin jos tällainen järjestely löytyisi, niin ei tule taukoa ratsastukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuija, tää ois kyllä paras mahdollinen vaihtoehto jos äiti vaan innostuisi kuskaamaan! Täytyypä kyllä katsella, kiitos vielä ideasta :)

      Poista
  2. Heips kukkuu! Perjantai sai innostumaan että mitähän sinun ja Veran elämään nyt kuuluu.Mielenkiintoista oli miten tammat kiukkuilevat keskenään,aikamoista hevosenleikkiä,tämmöistä äkkinäistä ihan pelottas.Mukava lukea miten varsa kasvaa ja Vera myös pullistuu.Kyllähän sulla aika kuluu ensikesänä varsan kanssa vaikka aurinkoa ottaessa (toivottavasti on lämmin kesä)Eikös Veralla voi heti ratsastaa vai onko mammalomalla?.Ihania kuvia,Ja suloista tekstiä,3 on suosikkini.Hyvää takatalvea molemmille.toivottavasti läpi menee!! Ilakoi RIMA DONNA...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Joo ei siihen väliin kyllä parane joutua kun on tappelu meneillään... Kyllä se saa vähän aikaa ihan vaan hoidella varsaansa, marraskuussa saisi vasta aloittaa kisaamisenkin kun ainakin siihen asti varsa juoksentelee suurinpiirtein koko ajan perässä. Kotona voi tietysti alkaa ratsastamaan ja rakentamaan kuntoa pian varsomisen jälkeen :) Kiitos!

      Poista