sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Estevalmennus!

 
IMG_1269

Minun ja ponin kaikkien aikojen ensimmäinen estevalmennus takana ja fiilikset on mitä mahtavimmat! Kuski oli varsinkin alkuun hieman hukassa, sillä myös Veeran ja minun viimeisimmästä estetunnista  on yli puoli vuotta aikaa (aluekenttävalmennukset helmikuussa), mutta loppua kohti parani paljon. Korjattavaa oli pääasiassa minun omassa tekemisessä eli ohjat käteen, vaikuta hevoseen ja ratsasta, lisäksi myötäykseen haluan itse kiinnittää huomiota. Alkuun poni oli aika uneliaan oloinen ja turhan pehmeä "lötkö", mutta samaan aikaan pälyili hieman epäluuloisena ympärilleen. (B on siis viimeksi ollut maneesissa vuosi sitten ja myös kuljetus oli hieman vieraampi harvinainen juttu). Jännitys unohtui kuitenkin nopeasti, kun päästiin hyppäämään ja poni suoritti tehtävät hyvin kun vaan itse annoin sille tilaa laukata ja mennä. Esteet pysyi pieninä eli noin 70cm korkeudessa, mikä oli juuri sopiva meille tällä hetkellä. Mukana oli myös vesimatto ja PoPRan hyppikää aina kuin voitte -härpäke esteen alla ja pari mielenkiintoista ylitystä sekä yksi kielto napatiin mukaan kun unohdin ratsastaa. Kaiken kaikkiaan tosi onnistunut valmennus, koska suoraan sanottuna kaikki katastrofin ainekset oli kyllä kasassa, mutta siltä vältyttiin!

Tästä jatketaan nyt hyvillä mielin treenejä tähtäimessä 17.11. ÄSeRa:n seuraestekisat, joissa hypätään todennäköisesti 60 ja/tai 70 ponin kisadebyyttinä!


 
IMG_1225
IMG_1254
Mitenköhän tämäkin ylitys on todellisuudessa sujunut :D
IMG_1258
IMG_1282
IMG_1296
IMG_1290-001
IMG_1294
IMG_1304
IMG_1311-001
IMG_1312

13 kommenttia:

  1. no pikkusen ylihyppäät ite

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kerroppas millä tavalla ja mitä tarkoitat tällä? Nyt kommenttisi ei hyödyttänyt minua mitenkään, mielestäni voisin päinvastoin myödätä kädellä paremmin joissakin hypyissä. Muuten olen kyllä ihan tyytyväinen asentooni esteillä ottaen huomioon harjoittelun määrän, ponin koon ja hyppytyylin :)

      Poista
    2. ku kattoo noita esteide kokoa, nii näyttää että makaat kaulalla

      Poista
    3. Vähän samaa mieltä kuin toinen ano. Tosin kommentit voi myös laittaa positiiviseen sävyyn.

      Kädellä voi myödätä ilman että menee itse "makaamaan" kaulalle. Ratsasjan "ylihyppääminen" on aika yleinen ongelma etenkin alottelevammilla ratsastajilla, joskus jopa ammattilaisilla. Ja kun sinäkin oot hypännyt enimmäkseen hevosella niin ponilla tuo ongelma saattaa korostua.

      Esteet tosiaan nuissa sinun kuvissa on sen verran pieniä, että niille riittää että nojaat vain vähän eteen etkä ajaudu liian eteen yläkropalla, se ainoastaan häiritsee hevosta esteen päällä.

      Myötäät kyllä esteiden kokoon nähden ihan riittävästi. :)

      Poista
    4. Videolla on n. 10 suht onnistunutta "tavallista" hyppyä ja niillä istun mielestäni ihan ok :) Omituisissa hypyissä keskityn selässä pysymiseen ja yritän olla satuttamatta hevosta, silloin voi siis istunta olla huonompi. Aluevalmentajani on sanonut että istuntani on melko pysty myös isommilla metrin esteillä, joten en näkisi tuota ongelmana :) Näissä valmennuksissa olen tietysti hypännyt Veeralla, mutta en kyllä lähde hirveästi nyt muokkaamaan istuntaani kun en tulevaisuudessa tule hyppäämään juurikaan poneilla!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Hyvinhän tuo näyttää sujuvan ja loppua kohden Boke alkaa jo selkeästi laukkaamaan paremmin ja omalla moottorilla! :) Tuo sen häntä näyttää olevan vähän kärsinyt, eikös sillä ole joku ihottuma tms? (sanoo hän jonka hevosella ei ole nimeksikään jouhia, haha :D) Hurjasti tsemppiä kisoihin, eiköhän se tule sujumaan hyvin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Joo poni innostui kyllä loppua kohti ja alkoi sujua paljon paremmin kun itse vaan annoin ponin laukata ja B lopetti jännittämisen :) Hihi onhan se :D Bllä on siis kesäihottuma joten se hankasi häntäänsä kesällä. Jei kiitos vielä tsempeistä, toivotaan!

      Poista
  3. Siis onko boke nykyään sun omistuksessa vai mitenkä jos näköjään sen omistaja ei käy sillä valmennuksissa yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eii ole poni vaihtanut omistajaa, olisin kyllä sellaisesta infonnut! B ei ole ihan sellainen heppa jonka olin ajatellut hankkia, ponikokoisena liian pieni kun tahdon kisata :) Jollekin taitavalle ja napakalle poni-ikäiselle olisi kyllä varmasti kiva peli!

      Eihän kaikki edes tahdo kisata tai valmentautua :)

      Poista
  4. Saanko tehä sulle bannerin??
    Ihania kuviaVerasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tottakai!:) En vaan voi vielä varmuudella luvata ottavani sitä käyttöön, jos vaatii liikaa fiksailua muussa ulkoasussa.
      Voi kiitos! Tässä postauksessa on kuvia vain Bokesta ja jos ryhdyt bannerin tekoon niin tahtoisin siihen vain Veerulaisen kuvia :)

      Poista
  5. Kiva että on muitakin tulossa sinne kisoihin. Itsekin menen molemmilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toivotaan että kisat saadaan järkättyä ja tulee muitakin osallistujia kuin me :D

      Poista