lauantai 29. kesäkuuta 2013

Aluekoulu 29.6. Hieno Veera!


Tänään lauantaina suuntasimme Killerille kauden ensimmäisiin aluekisoihin ja ei voi kyllä olla kuin tyytyväinen! Eilen puunasimme Veeran tallilla oikein turvasta hännän päähän ja se pääsi ensimmäistä kertaa (!?) meillä ollessaan shampoo pesulle. Aamulle jäi vielä lettien kasaaminen sykeröiksi ja tamman ollessa lähtökunnossa se näyttikin jo aivan kunnon kilpurilta! Kisapaikalla heppa käyttäytyi oikein mallikkaasti ja seisoi kiltisti paikallaan, katsellen samalla muita heppoja sekä tutustuen ympäristöön. Verkassa Veera toimi tosi hyvin ja oli hyvin pirteä lämpimästä säästä huolimatta. Jännitin etukäteen viikonlopun säätä, koska pelkäsin että veera hyytyy uudessa paikassa auringon paahteeseen. Toisin kuitenkin kävi ja heppa toimi aivan kuten kotona, elektrolyytit lienee tehneet tehtävänsä!

Myös radalla Veera oli ihan huippu, reagoi, kuunteli eikä kuikuillut ja mikä tärkeintä liikkui eteen! Yleensä meille on käynyt niin, että kouluaidat vievät tammasta viimeisimmätkin mehut, mutta nyt heppa tsemppasi tosi hyvin. Prosentteja radasta, joka oli siis Helppo B:3, tuli noin 56 ja 58,5, yhteensä 57,614%. Alakerran kommenteissa luki, että minun tulisi antaa hevosen liikkua vielä reippaammin eteen kaikissa askellajeissa. Tämä varmaankin selittää alhaiset pisteet radasta, joka oli oikeasti hyvä ihan videoltakin katsottuna. Itse olisin voinut ratsastaa tarkemmin, mutta heppa oli koko ajan mukana ja yritti parhaansa. Olen todella ylpeä Veerasta, se teki tosi hienosti ja varmaan ihmetteli, että miksi ei saanut rusettia niin hienolta radalta :)










Tässä vaiheessa taisi olla hieman vääntöä siitä, että mennäänkö lävistäjä keski- vai harjoituslaukassa :D







Heppa juomassa ansaittua sihiään!



8 kommenttia:

  1. miks et laittanu sitä rata videoo tähän? ja tekstissä yks virhe."Aamulle jä vielä lettien kasaaminen sykeröiksi ja tamman"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen menee ihan tuhottomasti aikaa, kun videot on niin isoja ja oli kiirus takaisin tallille! Voisin kyllä koittaa lisätä koosteen radasta jos saisin huomenna sellaisen väkerrettyä, paikoitellen siellä oli ihan edustavaakin materiaalia :) Ja ohops niinpäs on, oon ihan varma että blogger poistelee välillä noita kirjaimia julkaistessa, koska oikoluen tekstit aina miljoonaan kertaan ennen kun laitan ne näytille :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jee kiitti hyvä me <3 Ollaan ihan oikeesti parhaita, mutta Veeran mahtavuus menee tavallisen ihmisen käsityskyvystä ulos, jolloin meitä luullaan huonoiksi, koska kukaan ei vaan voi ymmärtää näkemäänsä täydellisyyttä.

      Yksinkertaista, näinhän sen on pakko olla. Eikö?

      Poista
    2. Juuri näin, ne tuomarit pitivät teitä liian hyvinä, kateellisia pettureita;)

      Poista
    3. Ei kun Veeran mahtavuutta ei vaan ymmärrä muut kuin me :D

      Poista
    4. Sekin, sun mahtavuuden ne ymmärsi ja eivät kateuttaan antaneet rusettia.:D

      Poista