maanantai 21. tammikuuta 2013

Kouluvalmennusta ja kuulumisia

Moikka! Eilen meillä oli taas vuorossa kouluvalmennusta, kirjoitan siitä pienen selostuksen ja vähän muitakin juttuja. Tällä kertaa lähdettiin meille entuudestaan ihan vieraaseen paikkaan eli Ala-Siekkilän tilalle treeneihin. En oo varmaan koskaan käyny niin hienolla tallilla, siellä oli tosi upean näköiset puitteet ja asiat tuntuivat toimivan! Oltiin paikalla tosi ajoissa ja ehdin verkata hyvin ennen valmennusta. Vera oli aika kivan tuntuinen ja vaikutti hirmu tyytyväiseltä oloonsa, vaikka olikin alkuun ihan yksin vieraassa paikassa.

Itse valmennuskin sujui hyvin, Vera oli oikein mukava ja rento koko tunnin ajan. Alkuun tehtiin vähän väistöjä uraa pitkin, vasemmalle vera toimi tosi hyvin, mutta oikeaan kiertoon eteenpäinpyrkimys meinasi vähän kadota väistössä. Sitten kun muistin vaan itse ratsastaa koko ajan tehokkaasti, verakin alkoi toimia taas hyvin. Väistöjen jälkeen annettiin heppojen kävellä vähän aikaa, ennen kuin jatkettiin laukkatehtävään. Tehtävä oli yksinkertainen, mutta todella tehokas ja sain siitä kivoja ideoita kotitreeneihin. Meidän piti ratsastaa aina päätyihin voltit ravissa, jonka jälkeen jatkettiin pitkän sivun suuntaisesti muutama metri uran sisäpuolella ja nostettiin pitkälle sivulle laukka. Oikea on meille toisaalta vaikeampi, mutta kuitenkin tavallaan helpompi suunta. Laukka pyörii paremmin oikealle, mutta kun seinää ei ole tukena vera meinaa aina karata ulos. Laukka onkin nyt oikein suurennuslasin alla ja sitä pyritään parantamaan koko ajan. Itse meinaan vaan tukea veraa liikaa ulkoa ja olenkin pikkuisen vinossa vasemmalle, silloinkin kun veran pitäisi liikkua itse omilla koivillaan. Minun täytyy nyt vaan alkaa korjaamaan omaa ratsastustani, jolloin hevosenkin pitäisi lakata punkemasta ja tuo harjoitus onkin varmasti ihanteellinen siihen tarkoitukseen, koska kun seinä on tukena virheitä ei välttämättä huomaa. Tälläkin kertaa saatiin jo loppuun aika hyväkin pätkä ilman, että vera yritti luisua uralle, joten tätä täytyy nyt vaan harjoitella. Kokonaisuudessaan olin taas oikein tyytyväinen heppaan ja nyt vaan treenaamaan lisää!


Olen myös ehtinyt miettimään vähän alustavaa kisakalenteria tulevalle kaudelle ja mietin, että
pitäisikö minun kertoilla suunnitelmista vähän tännekin. Nyt en millään ehdi mutta voisinkin vaikka tehdä tässä lähipäivinä postauksen aiheesta, koska oletan että se kiinnostaa myös teitä lukijoita! Treenit kisakautta varten kun ovat jo alkaneet ja erityisesti koulupuolta ollaan ehdittykin jo harjoitella paljon tässä talven aikana. Myös kestävyystreenit maastossa aloiteltiin viime viikolla kenttäkisoja ajatellen, joten eiköhän myös kisakalenteri ja tulevan kauden tavoitteet ala olla oikein ajankohtaisia aiheita myös blogin puolella! No mutta nyt pidemmittä puheitta, palaillaan asiaan muutaman päivän sisällä :)

6 kommenttia:

  1. Sun blogi on ihan älyttömän ihana,sun teksteissä ei ole kirjoitusvirheitä,kuvia on mukana,osaat kertoa selkeästi ja järkevästi asiat ja aww:3

    Kurkkaathan?
    aadasslife.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanan piristävästä kommentista, mukava kuulla positiivista palautetta! Käyn toki katsomassa myös sinun blogisi :)

      Poista
  2. Kivaa taas :) Mielelläni ainakin itse katselin teidän kisakalenteria, se olisi ihana mukava, tai ainakin kisakalenteri -tyylinen postaus olisi mukava :)
    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps hyvä kun kiinnostusta löytyy :)

      Poista
  3. Juu, kisakalenteriin olisi kiva kurkata.. Saattaa olla että muutamissa kisoissa nähdään! :)

    t. Minna & Pilke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh voipi olla juu, että tavataan yksissä jos toisissakin kisoissa!:-)

      Poista