perjantai 27. heinäkuuta 2012

Valmennus

Eilen meillä oli Eijan kouluvalppa, harjoiteltiin viikonlopun kisoihin. Vera oli alkuverkoissa hieman tahmea, mutta sai sitten jonkun ihme virtapiikin. Ensin se lähti ravaamaan kentän toiseen päähän hirveetä kipitystä ja sitten se veti laukalle seuraavasta kulmasta. Olin ihan ihmeissään kun yleensä sitä saa patistaa eteenpäin, joten annoin sen sitten laukata pari kierrosta, mutta otin sen jälkeen taas takaisin kuulolle :D Luulin että Vera olisi ollut pikemminkin vähän laiska koska kävimme toissapäivänä Minnan ja Pilkkeen kanssa lähes kolmen tunnin reippaan maaston, mutta se piristikin veraa entisestään. Hauska otus :)

Edustavaa meininkiä alkuverkoista :D
Ehdin verkata melkein puoli tuntia ennen Eijan tuloa niin päästiin sitten suoraan aloittamaan harjoituksia. Vera ei ollut täysin kuulolla vielä Eijan tullessakaan, mutta sain hänen ohjeidensa avulla veran kulkemaan nopeasti paljon paremmin. Tehtiin viikonlopun rataan kuuluvia volttikahdeksikkoja keskihalkaisijalla, nelikaarista kiemurauraa sekä laukannostoja lävistäjän jälkeisessä kulmassa. Loppua kohti parani huomattavasti ja koin ahaa-elämyksen oikeanlaisesta laukan ratsastamisesta ja sain myös kerran nostettua laukan pelkällä sisäistuinluulla. Laukkahan on ollut meille pieni ongelma, koska kootessa tahti katoaa helposti.



Mun uusin rakkauteni, Pikeur Candela ratsastushousut ♥:D

Laitan sit vielä loppuun koosteen tosta valmennuksesta, sitä ei oo välttämättä muitten tarkotuskaan jaksaa kattoo kokonaan, koska laitoin sen vaan että ite muistaisin juttuja

14 kommenttia:

  1. Kivan näköistä puksutusta tuo teidän meno :D Voisin kattoa tuota vaikka kokopäivän, Veran ravissa on jotain rauhottavaa kun sitä katsoo ;D
    Ja minäkin haluan tuommoset housut! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Ne on kyl tosi kivat, mut oli sen hintasetkin

      Poista
  2. ihanan näköinen kenttä (missä toi kenttä on?) ja kivaa menoa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kenttä on pieneltä yksityistallilta laukaassa

      Poista
  3. Toi meno on kivan näköistä :D Mua vaan häiritsee tossa jokin :D Ehkä toi häntä ku se huiskii joka puolelle ja muuten on semmoinen hieno aurinkoinen ilma ja... :) Tolla ekalla laukkapätkällä tais tulla jokin laiskuusvaihde päälle kun hidasti tai sit oon sokee tai hölmö tai jotain vastaavaa :D ♥

    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sille hännälle ei kyllä valitettavasti voi mitään kun vera ei tee sitä protestiksi vaan heiluttelee paarmojen karkottamiseksi :D Ja juu eihän tuo laukka ollut tahdissa ja tuosta raviin siirtymisestä eijakin sano että: "Tuosta nyt pitää saada aikamoinen raivohalvaus jos se tippuu raviin omia aikojaan!" Niin että et ollu sokee :D

      Poista
  4. aika ruman näköistä tuo sun ratsastus! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos rakentavasta kommentistasi!:))) Haluaisitko laittaa mulle videopätkän jossa näen Sinun ratsastustasi niin että voisin ottaa siitä mallia ja siten parantaa suoritustani??? Myös sinun henk. koht. kisatulokset kelpaavat näytöksi ammattitaidostasi :)

      Poista
    2. Olisi kyllä tosiaan kiva nähdä tämä kyseinen anonyymi ratsastamassa. Sekin kertoo jo aika paljon omista taidoista kun ei ole pokkaa omalla nimellä kirjoitella.. Kun miettii noita teidän sijoituksia ja kun itsekkin on niitä käynyt paikan päällä katsomassa niin täytyy sanoa että olen kyllä aika erimieltä kun tämä ANONYYMI. Jatka vaan samaan malliin, äläkä anna näiden negatiivisten kommenttejen häiritä. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.. :) Näitä anonyymejä tuntuu riittävän iha joka blogissa ja tuntuu että lähes kaikki kommentit on jotain negatiivista. Ei varmaan tarvitse lukea jos ei blogi tai ratsastaja miellytä.. Löysin nyt tän blogin ku kysyin anskilta et miten tän löytää ja tää on kyllä tosi kivan näkönen. :) Ja nähdäänpäs taas joku päivä :)

      ~ Kirsi

      Poista
    3. Kiitti Kirsi :)) Ja joo anonyymit on ihan selvästi kaikki alansa ammattilaisia ja muiden yläpuolella :D

      Poista
  5. ei se hännän heilutus paarmoista johu! :DD okei ne niitäkin häätää mutta ite tiedän sellaisia hevosia siis joilla on vain tapa heilutella koko aika häntäänsä ratsastaessa!! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se meidän tapauksessa johtuu paarmoista, koska Vera ei tee sitä ollenkaan maneesissa tai silloin kun sataa ja ei ole ötököitä :) Ja juu onhan niitäkin tapauksia jotka vaan huiskivat häntäänsä mutta useimmiten hevonen huiskii häntäänsä protestoidakseen, oli se sitten ötökät tai ratsastaja se ärsytyksen aihe :)

      Poista
  6. miksi sinulla ei muuten ollut raippaa kun vera näytti olevan vähän laiska :P jaa onko veralla pitkä kaula kun näyttäis ainaskin siltä? (:ihana Blogi sulla ja hieno hevonen! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mulla raippa mutta en piiskaa sillä niin kovaa että sitä huomaisi :D Ja yritän nyt valmentajan kehotuksesta saada Veran kulkemaan jalasta eteen, ei raipasta tai maiskutuksesta koska niitä apukeinoja ei saa käyttää kouluradallakaan :) Onhan se aavistuksen pitkä mutta yleisesti lämminverisillä (huom hevostyyppi lämminverinen, rotu ei) on pitempi kaula kuin kylmäverisillä ja koska Vera kulkee joissain kohdin aivan liian pitkänä se korostaa sitä. Kiitos positiivisesta kommentistasi!

      Poista