tiistai 31. heinäkuuta 2012

Koulukisat ja kenttätreenit Korpi-Jukolassa

Sunnuntaina lähdettiin Keuruulle ensisijaisesti koulukisoihin, pakattiin kuitenkin mukaan myös veran estekamppeet. Tarkoitus oli käydä ensin ratsastamassa koulurata, jonka jälkeen lähdettäisiin maastoesteille jos sää sen sallisi, sunnuntaillehan oli luvattu rajuja ukkoskuuroja ja sadetta jonka todennäköisyys 89%. Säästyttiin kuitenkin kokonaan ukkoselta ja sateelta, mutta sen sijaan maneesin nurkalta mitattiin lämpötilaksi 34°C. Tulin siihen tulokseen että olisin mielummin ratsastanut vaikka sateessa kuin tuossa helteessä, koska veralta meinaa olla aina vähän veto pois auringonpaisteella.

Veera tarkkailee maisemia, eihän sitä tiiä jos jossain on piilossa sapelihammastiikeri
Niinhän siinä kävi että vera jäi vaan katselemaan maisemia radalla, vaikka verkassa suoritus oli jo ihan lupaava. Vera puksutti menemmään ensimmäisen puolikkaan rataa ilman että oli yhtään kuulolla saati sitten avuilla, uljaana kuin hirvi siis. Puolessa välin rataa kuitenkin suutuin veralle koska ajattelin  että enää ei ole mitään menetettävää, ja vera heräsikin jo hieman horroksestaan sekä oli paremman tuntuinen. Olisi ilmeisesti kannattanut suuttua jo heti alussa koska tuomareiden pisteetkin nousivat huomattavasti heti sen jälkeen alun vitosista ja parista kutosesta kuutosiin ja seiskoihin.
Alakerran pisteisin olin ihan tyytyväinen vaikka paremmatkin ovat aikaisemmin olleet, kommenteissa luki mm. jos hevonen kulkisi pyöreämmällä ylälinjalla pisteet kohoaisivat, siisti suoritus, kehityskelpoinen ratsukko, mukava hevonen ja tsempit!

Tässä hän jo hieman yrittää :D
Lähdetiin sitten koulutuloksesta suivaantuneina hyppäämään maastoesteitä kun vera oli saanut hieman huokaista radan jälkeen. Maastoesteillä Vera yllätti positiivisesti! Ehkä enemmän muut kuin minut, koska mulla on aina ollut kova usko veran suhteen ja luotan siihen täysin. Veera ei siis pettänyt tälläkään kertaa ja oli luottamuksen arvoinen. Ei yhtään kieltoa eikä edes epäröintiä, veera meni vaan sinne minne pyysin ja tämähän oli minun sekä veran molempien eka kerta kunnon maastiksilla! Ilmoittauduttiin siis hyvillä mielin ensi viikonlopun kenttäkisoihin Alavudelle, käydään vielä torstaina hyppäämässä udelleen Keuruulla ja haetaan oikeata ratatempoa sekä otetaan aikaa. Hieno veera!

                    

6 kommenttia:

  1. Te ootte kyllä mahtava kaksikko!!
    Torstaina tämä täti koittaa samaa perässä, ehkä kuitenkin Pilkkeen kanssa pysytellään niissä pienemmissä.. :)

    t. Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti!:) Joo siellä oli kyllä myös söpöjä pikkuesteitä joitten taakse tiikeri ei mahdu piiloutumaan, terveisiä vaan pilkkeelle että Korpi-Jukolassa asuu pelkkiä kasvissyöjiä joten sitä ei tarvitse pelätä :)

      Poista
  2. Hei jee kiva et sun tää blogi on nyt pystyssä liityin heti lukijaks!! :D

    VastaaPoista
  3. Upeeta menoo :DD Hymmhh mä en oikeastaan keksi muuta ajateltavaa mut on toi maastohyppely kyl hienon näköstä, ihan erillaista kun mun 50 cm esteminit :DD

    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo onhan noi ihan kunnioitettavan näkösiä noi esteet kun osa 80-90cm korkeita ja vieläpä kiinteitä :D Mut joo siinähän sitä oppii, en mäkään ollu hirveesti hypänny ratana kasikymppiä korkeempaa ennen veeraa mut tekniikka oli kuitenkin jo kunnossa vaikka olin hypänny vaan yksittäisiä isompia :)

      Poista