keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Muutto peruttu

Nika viihtyy loistavasti pihattona toimivassa siirtotallissa ja käy vähän väliä mökissään myös päivisin. Neljä seinää ei siis ole ongelma vaan se, että tallissa ollessa liikkuminen on estetty, ja Nika näkee karsinan enemmän vankilana kuin lepopaikkana.

Lähes kaikki tulevaisuudensuunnitelmat Nikan kanssa ovat vaihtuneet toisiin näiden sen neljän ikävuoden aikana. Eilen toukokuun ensimmäisenä meillä olisi pitänyt olla muuttopäivä, mutta sen sijaan Nika on koulutuksessa vielä seuraavat kaksi kuukautta ja sen jälkeen se meneekin ihan toiselle tallille kuin alunperin oli tarkoitus. Tai ei oikeastaan edes tallille, vaan se menee pihattoon. 

Minulle unelmapaikka olisi ollut Haapasalon tila, maneesitalli loisteliailla maastoilla ja erinomaisella hoidolla, josta olin varannut karsinapaikan Nikalle. Se on samoilla seuduilla kuin meidän vanha kotitalli, jossa Nika on syntynyt ja Veeran kanssa oli kaikki hyvin. Jouduin kuitenkin perumaan koko jutun, sillä yhdessä eläinlääkärien kanssa olemme tulleet siihen lopputulokseen, että tämä hevonen ei yksinkertaisesti voi elää tallissa. Sen mielenterveys ei kestä sitä, ja sen seurauksena se hajottaa itsensä myös fyysisesti. Nikan kannalta ainoa oikea vaihtoehto on siis pihatto, enkä missään nimessä lähde riskeeraamaan nuoren hevosen terveyttä kokeilemalla enää tallissa asumista. Ja enhän minä mitään muuta toivokaan, kuin että Nikalla on hyvä olla ja ainoastaan silloin voin itsekin olla onnellinen, kun ei tarvitse kantaa jatkuvaa huolta siitä. Loppujen lopuksi minunkin unelmapaikkani on siis se, jossa Nika on kaikista tyytyväisin, vaikka se tarkoittaisi sitä, että se elelisi pihatossa toimien puskaratsuna.

Ilmoitin tästä tilanteesta tallinomistajalle muutama viikko sitten ja onnekseni hän ymmärsi asian täysin, sillä hän laittaa aina itsekin hevosen edun ensimmäiseksi. Tällaisia paikkoja pitäisi olla vieläkin enemmän, jossa toimintaa oikeasti tehdään rakkaudesta hevosiin, niiden hyvinvointi etusijalla. Keskustelu oli todella sydäntä lämmittävä ja oli ihanaa huomata, kuinka heillä välitetään hevosista. Tämä varmisti, että kyseessä olisi varmasti ollut paras mahdollinen talli Nikalle, mutta se tarvitsee pihaton sekä mahdollisuuden liikkua ympäri vuorokauden. Hevosta ei ole luotu nukkumaan tallissa kahdeksan tunnin yöunia tallissa, vaikka suurin osa toki sopeutuukin elämään yönsä karsinassa. Nikalle sopii luonnollinen rytmi, jossa se saa itse määritellä liikunnan ja levon määrän pitkin päivää, ja tämä ratkaisu olisi tehty jo aiemmin mikäli sopiva pihatto olisi löytynyt. Myös Nikan kouluttajalle hevosten hyvinvointi on oikea sydämenasia, joten hän on nyt järjestänyt meille sopivan pihattopaikan ystävänsä luota. En ole edes käynyt vielä katsomassa koko tilaa, mutta olen hyvin luottavaisin mielin, sillä tiedän ajatusmaailmoidemme kohtaavan. On hienoa, että jatkossa kaikki Nikan käsittely tapahtuu johdonmukaisesti samoin luonnollisen hevostaidon perustein sekä minun että tallin toimesta. Olin aiemmin todella stressaantunut Nikan puolesta, mutta nyt on ihanaa nähdä kuinka asiat järjestyvät ja oma hevonen voi hyvin!

2016 syksyllä epäilin näiden kuvien olevan viimeiset laatuaan, joissa Nikalla olisi pitkä harja, sillä leikkasin sille taannoin ratsutukan näyttelyiden vuoksi, mutta nyt sillä on taas melkein yhtä pitkä letti. Niin sitä vaan hippiinnytään kovaa vauhtia. Olla nyt puoliverinen pitkällä tukalla ja vielä nelivuotiaana ilman kenkiä pihatossa sekä pääasiallisesti ilman loimia, huh huh! Syksyllä on tosin varmaan pakko pitkin hampain laittaa hevonen kenkään, että pärjätään talvi ilman maneesia.
"Mää oon oikee villihevonen" kertoo Nika

12 kommenttia:

  1. Jee, ihana homma, että saitte kuitenkin vaivattomasti uuden hyvän tallipaikan Nikalle. Kunnon villihevossielu tosiaan, mutta mikäs siinä, ihan ymmärrettävää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jotenkin ne asiat aina järjestyy!♥ Erehdyin joskus muinoin Nikan varsa-aikana otsikoimaan postauksen "Poika preerialta" nimellä, joten nyt se silloinen vitsailu varmaan kostautuu :D

      Poista
  2. Eiköhän jostain jossain vaiheessa löydy pihatto jossa on lähellä maneesi vakavampaa ratsastelua varten. Mites se aktiivipihatto, missäpäin se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keski-Suomessa tälläisia paikkoja ei ole yhtään, mutta toki sitten kun on muutettava opiskelujen perässä niin sellainen yritetään kaivaa vaikka kiven alta :D Aktiivipihatto on Korpilahdella, matkaa 75km ja vaikka se olisikin muutoin ihan houkutteleva vaihtoehto niin hevosten vaihtuvuus huolettaa hieman, silä kaikkia stressitekijöitä yritetään nyt välttää, että maha pysyisi kunnossa. Puitteet olisivat kyllä tosi hyvät hevoselle, mutta maneesia ei sielläkään ole. Ja kenttä on onneksi täällä meidänkin tulevassa paikassa!

      Poista
  3. Hienoa, että järjestyy juuri tälle hevoselle sopiva ratkaisu! Itse olen pitänyt ponejani pihatossa viisi talvea ja aika vaikea enää olisi vaihtaa takaisin karsinatalliin. Ponit kyllä osaavat olla rauhallisesti karsinassakin, mutta ovat niin paljon tyytyväisempiä pihatossa.

    Ne viettävät siellä aikaa sisälläkin, mutta eivät tuntikausia putkeen ja sisälläoloaika jakautuu pitkin päivää. Esimerkiksi varsa menee aina aamupäivällä torkuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! En oikeastaan ymmärrä miksi karsinatallit ovat niin suosittuja ja kaikki haluavat mieluummin sellaisen, sillä laadukas pihatto olisi hyväksi hevoselle kaikin puolin ja plussana sen pyörittämisessä on myös ihmiselle vähemmän työtä :D
      Nika on myös vallan ihastunut mökkiinsä ja välillä ne seisoskelevat siellä yhdessä kaverinsa kanssa keskellä päivää. Jo ekana yönä kylki oli myös ollut purussa eli siellä oli heti uskallettu käydä nukkumassa :)

      Poista
  4. Aiotko jossain vaiheessa alkaa Nikaa opettaa kunnolla ratsuksi? Onko tähtäimissä kisat? Hyvä että teette kaiken rauhassa, kiva olisi kuulla enemmän millaisia suunnitelmia sinulla on Nikaa ajatellen :) jatkatteko höntsäillen vai onko aikeissa "oikea" ratsutus ja jos niin teetkö sen itse vai miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla koulutuksessa Nika opiskelee kaikki ratsun alkeet ja siitä on sitten hyvä jatkaa enkkupuolen juttuja, ei tarvita mitään erillistä uutta ratsutusta :) Pitkiä kisareissuja ei tulla tekemään, mutta jotain lähialueen 2-3 tason kisoja voi hyvinkin tulevaisuudessa käydä, jos Nikan pää ja vatsa kestää. Kotona aiotaan treenata ihan normaalisti ja koulutan Nikaa itse valmentajien avulla, taustalla säilyy luonnollisen hevostaidon opit, eli käytännössä ainoastaan satula vaihtuu, mutta koulutusmetodit pysyvät samana :)

      Poista
    2. Onpas kivan kuuloista! Seurasin blogiasi Nikan syntymän ja ihan varsa ajan, mutta jotenkin hukkasin blogin ja löysin taas. Pitää tänään kahlata postauksia taaksepäin niin pääsee taas kärryille. Hurjaa että se on jo noin iso :D

      Milloin Nika palaa koulutuksesta sinulle? Entäs kesä, lomaileeko vai joko lähes aikuinen vauvaheppa harjoittelee kesänkin?

      Poista
    3. Oi että, ihana kuulla että olet löytänyt takaisin tänne! Paljon on tosiaan tapahtunut/muuttunut tässä ajassa :D Aika harva asia on entisellään, kun vertaa tuohon aikaan. Nika tosin nyt on jättiläinen kaikilla mittapuilla :P

      Nika tulee takaisin heinäkuun alussa, viettää ehkä noin viikon lomaa pihatossa/laitumella samalla kun sopeutuu uuteen paikkaan ja sen jälkeen treenit jatkuu :) Ehtii lomailla sitten syksyllä ja talvella, kun on huonoja kelejä, nythän sillä oli melkein kolmen kuukauden tauko niin luulisi jaksavan kesän yli :P Koko kesän se on toki myös ihan laitumella ja sieltä pellolta vaan noukitaan sitten aina säännöllisesti töihin

      Poista
  5. Hei, olis kiva saada postausta sun tän hetkisestä heppa tilanteesta! :) onko sulla ratsastettavia tällä hetkellä ollenkaan vai odotteletko vaan kärsivällisesti että pääset Nikan selkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, voisin kertoa tästä lisää blogissa kunhan tilanne parin hepan kohdalla selvenee! Mutta oon käynyt nyt viimeisen kuukauden ajan joka viikko ratsastamassa enemmän tai vähemmän, kuluneella viikolla taisi olla vain yksi päivä kun en ollut hevosen selässä :) Jos haluat käydä jo ns etukäteen kurkkimassa niin blogin instagramissa myrskynselkaan on kuvia ja juttua hevosista, millä olen viimeaikoina mennyt :) Myös blogiin tulee lähiaikoina ratsastuskuvia, mutta tarkempaa selvitystä kokonaistilanteesta ehkä vasta vähän ajan kuluttua

      Poista