Tähänastisen elämäni hirveimmät tunnit

 

"Come home
Cause I’ve been waiting for you
For so long

 

All I see is you and me

The fight for you is all I’ve ever known

So come home"

 

-Ryan Tedder

Tiistaiaamuna sain kamalan soiton tallilta; Veeralla oli jonkinlainen ähky. 
Silloin ajattelin ainoastaan: "Ei vielä tänään". 


Päivällä tamman vointi oli vielä ihan hyvä ja mietin, että kyllä tästä selvitään. Eläinlääkäri kävi pari kertaa jo päivällä katsomassa Veeraa, letkutti ja antoi kipulääkettä, muuten sitten käveltiin ja välillä levättiin. Iltaa kohti tilanne ei kuitenkaan lähtenyt paranemaan ollenkaan ja meidän ell. kävi vielä kymmenen jälkeen toistamassa samat hoidot kuin päivälläkin antaen samalla lisää kipulääkettä. Hänen oli tarkoitus tulla katsomaan Veeraa seuraavan kerran vasta aamulla.

 Vähän aikaa tamma jaksoi olla jo pirteämpi, mutta kahden aikoihin yöllä alkoi jyrkkä alamäki. Veera ei voinut enää levätä ollenkaan kävelyn välissä karsinassaan vaan se yritti välittömästi makuulleen. Kolmelta tamma ei enää meinannut pysyä pystyssä myöskään käytävällä ja meinasi kaatua monta kertaa ulkona, kun takaosa petti alta kesken kävelyn. Oli aivan järkyttävää katsoa kun oma rakas tamma ei jaksanut enää edes seistä ja kärsi. Se pysyi pystyssä ainoastaan, koska pyysin sitä tekemään niin. Soitettiin heti meidän eläinlääkäri paikalle niin, että katsotaan yhdessä onko mitään enää tehtävissä vai onko armollisempaa päästää tamma pois.

Se oli todella kivulias ja jaksoi tsempata ainoastaan kun minä talutin sitä. Kertaakaan se ei yrittänyt edes pysähtyä ja tuli perästä löysällä narulla, mutta heti kun menin kauemmas ja annoin narun muille se lähestulkoon lyyhistyi. Niin nöyrä ja uskollinen ystävä, että sattuu. Pieni Veerani ♥

Tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, että tammaa ei lähdetä enää kiusaamaan vaan viedään se maneesiin, lasketaan vapaaksi ja katsotaan mitä se tekee. Veera laittoi heti makuulle ja yritti piehtaroida, mutta tämän jälkeen jäi ainoastaan makaamaan hiljaa paikoilleen ja oli jo täysin luovuttanut. Ajattelimme kaikki että se ei nouse siitä enää ikinä ja sanoin "Ei ole reilua pitää sitä enää hengissä" samalla kun pakka jota olin pitänyt koko päivän ja yön kasassa hajosi - tamman parempi paikka oli taivaslaitumilla. Kyykistyin Veeran luokse ja se painoi päänsä minun syliini, että voin vielä viimeisen kerran sanoa "hei hei" ja olla siinä kun se sulkee viimeisen kerran silmänsä eikä siihen enää ikinä satu. Istuin maassa tamman päätä pidellen samaan aikaan kun eläinlääkäri veti jo myrkyt ruiskuun ja odotti.
 
Aivan yhtäkkiä tamman olo kuitenkin lähti paranemaan, se virkistyi ja nousi ylös. Eläinlääkäri kehotti ottamaan tamman liinaan ja niinhän Veera lähti viipeltämään ravia vielä hieman väsynein jaloin, mutta kirkas katse silmissään samalla kun kipu ja tilanne alkoivat helpottamaan. Lääkäri totesikin pian, että "Minusta tuntuu että tämä operaatio on parasta nyt keskeyttää" ja niin vain tamma pääsi vielä jatkoajalle! Siinä vaiheessa naurettinkin jo, että Veera varmaan mietti, että hullut ihmiset, yrittävät salamurhata hänet, kun vähäksi aikaa silmänsä erehtyy ummistamaan!!  

Seuraavat neljä tuntia sujuivat hyvin, uusi päivä, aurinko ja parantunut tilanne antoivat lisäpuhtia, välillä tamma lepäsi karsinassaan rauhassa ja osan ajasta käveltiin aamuauringon siivilöittämässä metsässä. Ainoastaan hampaiden satunnaisesta narskuttelusta huomasi tamman olevan vielä kipeä ja kun lääkäri tuli katsomaan meitä kahdeksalta sovittiin, että lähdetään klinikalle hiekkakuviin. Tässä vaiheessa oli vielä hieman epävarmat, mutta kuitenkin paljon toiveikkaammat fiilikset ja kun klinikan pihassa otin tamman ulos traikusta olin todella helpottunut, sillä kaikkemme oltiin nyt aivan varmasti tehty. Klinikalle on aina niin ihana ja jotenkin kotoisa mennä sillä lähes puolet väestä on meidän ystäviä, jotka tuntee meidät ja joiden kanssa ollaan muutenkin yhteyksissä, voi siis olla aivan varma, että tamma on hyvissä käsissä!

Mahasta löytyi kuvissa paljon hiekkaa ja tammaa hoidettiin sen mukaan letkuttamalla jne. Nyt meidän vanha tuttu ell. lupasikin jo että "Henkiin jää!"  ja myös raspasi tamman hampaat kerta klinikalla oltiin samalla kun vaihdettiin muita kuulumisia. Kun Veera oli heräillyt rauhoituksesta meille luvattiin, että saataisiin jo viedä tamma kotiin, mutta halusin ehdottomasti jättää sen vielä yön yli klinikalle. Siellä apu olisi tarvittaessa lähellä ja letkuttaminen sujuisi paremmin kun tammaa ei tarvinnut rauhoittaa, koska sen pystyi tekemään pakkopilttuussa. Se olikin hyvä päätös, sillä Veera oli letkutettu vielä kerran illalla ja aamulla, jonka jälkeen tilanne oli alkanut edistyä kunnolla.

Kun ajeltiin kotiin ja tiesin tamman olevan parhaassa mahdollisessa hoidossa klinikalla, pikkuhiljaa lähes 40 tunnin yhtämittainen valvominen alkoi tuntua. Vaikka koko yönä en ollut edes haukotellut tai sulkenut silmiäni sekunniksikaan, niin siinä vaiheessa alkoi uni painaa, kun J jota olin koko yön pommittanut milloin minkäkinlaisilla viesteillä tuli kylään katsomaan olenko vielä järjissäni. Tamma oli kunnossa, pystyin taas hengittämään ja nukahtamaan. 

 
Olen äärimmäisen kiitollinen kaikille jotka meitä auttoivat sekä tukivat, niin konkreettisesti kuin taustalla toisaalla kuunnellen ja tsempaten.
Kiitos tuhannesti.
 
Minun pieni tammani on vielä hengissä ja voi nyt hyvin ♥



20.56

22.43

23.28

23.40

0.03

1.43

4.06

4.36
Samoihin aikoihin auringon kanssa tammakin nousi, tässä vaiheessa neiti oli jo karsinassaan lepäämässä.

5.34

6.09
Väsynyt, mutta jo paljon iloisempi neiti ottamassa torkkua yön jäljiltä

9.28

11.29
J puki aika hyvin sanoiksi Veeran tunteet: "En nauti tästä" :D

Torstaina tamma oli laitettu ulkokarsinaan odottamaan meitä, koska ehdittiin paikalle vasta klinikan sulkemisajan jälkeen :D Siellä se tyytyväisenä hengaili varastossa!

 

Kotiin lähtiessä oli jo virtaa vaikka muille jakaa! Tässä tamma seisoo paikoillaan ainoastaan, koska havaitsi ympäristössä lihansyöjälintuja ja jähmettyi :D

 

Kiiltokuvatamma

♥

"Oi juma heinää, tää on hyvää"

 

~~~~~~~~~~~~



5.28
♥



"The moment you are ready to quit

 is usually the moment right before

the miracle happens"