perjantai 20. helmikuuta 2015

Vapaapäivän tallireissu


Kuvapainotteinen pikapäivitys luvassa, kertokaa haluatteko nähdä tällaisia useamminkin!

Tällä viikolla pääsin torstaina tallille jo päivällä, joten oli kiva taas pitkästä aikaa saada kuvia myös valoisan aikaan. Harmi vaan että ehkäpä viikon kurjin sää sattui juurikin torstaille, kun aiemmat päivät oltiin saatu siristellä silmiä auringossa, mutta aina ei voi voittaa!

Ratsastin Veeralla ensin vajaan puolistuntisen maneesissa tosi rennosti ajatuksena, että seuraavana päivänä voisi pitää pelkän kävelypäivän. Tamma oli ihan oma itsensä eli reipas ja kevyt ratsastaa, mutta mitään sen kummempia on varmaan vähän turha kertoa, kun ei tosiaankaan tehty oikein varsinaisesti mitään. Ratsastuksen jälkeen lähdettiin vielä kiertämään pieni lenkki laidunten ympäri, josta tuli myöskin pari ihan kivaa otosta.


Oho, katohan ku mun jalat on lähes symmetriset!


Meidän molempien uusi yhteinen lempiharrastus on kaahaaminen, kuten kuvasta näkyy :D
Vasen on laukassa vaikeampi, mutta oikeasta kierroksesta ei nyt valitettavasti ole kuvia, kun mentiin tosiaan niin lyhyen aikaa.
Hieno neiti, siellähän on melkein kymmen senttiä ilmaa molempien tassujen  alla!
Tässä kuvassa ne ongelmat tiivistyykin oikein sopivasti :D
Eli minun vasen käteni joka pitäisi ilmeisesti teipata toiseen kiinni niin, että se alkaisi pysyä paikoillaan + satunnainen könötys
Veera niin tykkää kehutuokioista, pysähdytään aina useamman kerran ratsastuksen aikana juttelemaan mukavia :3

Ystävä ♥




Haha näitä on AINA vähintään pari kamerassa, ikinä pelkästään toisella ei ole silmät kiinni vaan joka kerta molemmilla yhtä aikaa!! :D
Ollaan siis ilmiselvästi jonkin sortin kaksoset parin viikon erotuksella syntyajassa. Nätti siskoheppa minulla ♥

Löytysköhän namia?
Koira

Jalkojen läträys kuuluu edelleen meidän jokapäiväisiin rutiineihin.
Hullua kyllä, mutta minulla ehti oikeastaan tulla ihan ikävä tuota puuhaa silloin kun Veera oli mammalomalla :D
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti