maanantai 5. maaliskuuta 2018

Poikien pakkasvillittelyt


Nika on tällä hetkellä kuukauden mittaisella lomalla, kun pidetään vähän taukoa koulutusjaksojen välissä, mutta olen silti käynyt katsomassa sitä viikoittain. Viime kerralla päästettiin Nika kentälle vapaaksi kaverinsa kanssa ja molemmat saivat purkaa ylimääräiset pakkasvirtansa pois. Niitä ei tarvinnut patistaa lainkaan juoksemaan, ne vaan laskettiin irti ja loppuaika saatiinkin vain seurata niiden touhua portilta käsin. Nämä kaksi ovat kyllä niin hyvä parivaljakko, vuonis on Nikan yläpuolella, mutta ne ovat tosi hyviä ystäviä ja leikkivät jatkuvasti keskenään. Nika on yleisesti tosi tyytyväisen näköinen, toivottavasti se sopeutuu yhtä hyvin myös silloin, kun se muuttaa takaisin.

Naruriimua ei pitäisi jättää hevosen päähän esimerkiksi tarhaan, mutta näitä vahdittiin koko sen ajan kun olivat kentällä :)


Nika näyttää ihan metsäläiseltä, kun sitä ei ole harjattu vähään aikaan :D
"Ajatus ylämäkeen" tuumii Nika

Voisin pyhittää taas pienen hetken kameran surkean laadun solvaamiseen.
Liikettä irtoaa ihan kivasti
"Pois tieltä risut ja männynkävyt"

"Saanks sanoo, että oot tosi hidas noilla sun töpöjaloilla"

Näitä lähtöjä ei sit toivottavasti oteta ratsastajan kanssa

Ravureiden kanssa kasvanut :P

Yksi vaan pukittaa korvat hörössä :P


"Ai kappas, onpa kiva että sulle on kerrankin jätetty riimu päähän"

"Älä kuule yhtään niskuroi, kun yritän taluttaa sua"

"Vauhtia Elde luuleks, että mulla on koko päivä aikaa venata"

Miten voikaan näyttää näin viattoman uteliaalta

"Nyt loppu se lumen mutustaminen"

"Mää voin ohjata sua, näin ne ihmisetkin tekee meille"
"Moi, tulin tänne tihutöihin"

"Sopiiko että alotan hommat heti?"
Nikan suosikkijuttu on puhaltaa lasit ihan huuruun ja töhvätä naama.
Näytän muuten kunnon pallerolta, kun takin alla on untsikka ja pari hupparia :D




Jaakko otti loppuajasta myös videota eli siinä näkyy vähän Nikan normaalia liikkumista (ja muita toilailuja)

8 kommenttia:

  1. Pojilla näyttää olevan hauskaa :) Valtavan isolta Nika näyttää varsinkin noissa kuvissa, missä sinä olet kaverina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tiesivät kyllä heti kentälle päästyään, mitä siellä on tarkoitus tehdä =D Se on ihan älytön jättiläinen, kun nostaa päänsä ylös, muulloin tuntuu aika normaalilta, kun on tottunut sen kokoon :)

      Poista
  2. Pojat on poikia :) Kiva, kun on hyvät kaverukset! Ei hassummalle näytä Nikan askellus tuossa videolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Se liikkuu tosiaan ihan mukavasti :) Ei GP-hevonen, mutta ei siltä pitäisi myöskään loppua kapasiteetti kesken minun käyttöäni ajatellen.

      Poista
  3. Mihin tallille muutitte :) ihana nika!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nika kiittää! Kerron sitten kun ollaan muutettu :)

      Poista