Arkea juhlan keskellä

Jopas osaakin olla hankalaa palata kirjoittamaan blogia, kun on viimeisen viikon päivitellyt vain instagramin puolella aina juuri sen päivän kuulumisia. Yhden viikon tiivistäminen blogipostaukseksi tuntuu nyt lähes mahdottomalta tehtävältä, sillä käytännössä jokaisena päivänä on tapahtunut jotakin mainitsemisen arvoista.

Tärkeintä lienee se, että Veera on palannut normaaliin viikko-ohjelmaansa ja on ollut ihanaa touhuta sen kanssa joka päivä jotakin! Aatonaattona palautettiin käyttöön perinne joulumaastosta ilman satulaa ja tapaninpäivän "rekiretki" suoritettiin pulkkaratsastuksen merkeissä. Kumpaakin ollaan tehty viimeksi viitisen vuotta sitten ja mietin vaan, että miksiköhän ei olla hoksattu tätäkään mahdollisuutta aikaisemmin. Viime vuonna hiihtoratsastuksesta oli muistaakseni jo alustavaa puhetta, mutta huonot kelit taisivat estää senkin huvin silloin. Tästä talvesta otetaan nyt kaikki irti,ja kyllä sitä vaan voi olla ihminen onnellinen jo ihan vain siitä, että kerrankin on lunta. Lumesta puheen ollen, kentällä sitä on jo vähän liikaakin, eli lapiohommia luvassa, mutta tällä välillä olen ratsastellut tyytyväisenä maastossa joka päivä. Valittaa en kuitenkaan aio ennen kuin sitä on yli kaksi metriä. 

Pimeyskään ei tunnu missään ja ihan yllätyin, kun kuulin, että vuoden lyhyin päivä on jo mennyt. Maastoilu sujuu illalla vähintään yhtä hyvin kuin valoisallakin, ja Vera on oppinut itseasiassa jo ihan odottamaan sitä, että aina jos tulen iltatalliin, niin sen jälkeen lähdetään vielä hommiin. Päivällä sitä vähän harmittaa, kun tallissa joutuu olemaan yksin varustamisen ajan ja kaverit saavat olla vielä pihalla, mutta kiltisti se tulee silti aina portille ja lähtee töihin. Tallissa seisomisesta se ei sen sijaan juuri välitä, joten se lähtee mielellään ulos lenkille. Onhan se sille myös entuudestaan tutumpi aika, kun alusta asti, eli jo yli kuuden vuoden ajan, olen yleensä liikuttanut hevoseni vasta iltatallin yhteydessä.

Täytyy muuten mainita, että Veera on liikkunut todella kauniisti viime aikoina aina, kun olen sillä ratsastanut ja olisikin kivaa saada myös tuoreita ratsastuskuvia. Pari kertaa ollaan yritetty, mutta jopa päivän valoisimpana hetkenä, minun objektiivini valovoima ei ole riittänyt lähellekään... Uuden kameran unohti siis joulupukki tuoda, mutta näin sitä ollaan kärvistelty jo viimeiset seitsemän vuotta eli ei kai sillä uudella järkkärillä ole kovin kiire. Täytyy joko kehitellä jokin varasuunnitelma kuvien suhteen, tai mennä vähän aikaa pääasiassa videomateriaalilla. Tämän kyseisen postauksen kaikki kuvat on napattu blogin instagramista paria viimeistä lukuun ottamatta.

Tästä kirjoitelmasta taisi tulla nyt oikea sekametelisoppa näin joulun kunniaksi, mutta ensi kerralla toivottavasti vähän paremmin jäsenneltyjä ajatuksia ja enemmän oikeaa sisältöä. Jos rima on jo maassa, sitä ei voi enää alittaa?

Oikeastaan ei edes ole pimeää, kun on tarpeeksi hyvä lamppu :D Näkee melkein paremmin kuin päivällä ;)

Suorastaan surullista, kun puhelinkuvat peittoavat nämä järkkärillä otetut :D