Myrskyn selkään: Eka ratsastus kentällä!

Alkuun fiilikset olivat lähes epätoivoiset: Veeran ratsastettavuus tuntui muuttuneen ihan täysin, käynti oli aivan säpäleinä ja muutenkin koko pakka täysin hajalla.

Tunnustelin ensin suosiolla pikaisesti kaikki askellajit läpi tarkastellen tuhoja sekä etsien ongelmien syytä. Tamman ratsastettavuus on muuttunut hyvin radikaalisti ja nykyään sillä on taipumus kiirehtiä ja alkaa kipittämään vastakohtana sille, miten laiska ja hidas se oli aina viimekesään asti. Pohkeesta eteen ei siis todellakaan ole enää ratkaisu, vaan ensin Veera täytyy saada rauhoittumaan ja löytämään tasapaino. Tämän jälkeen se hoitaa itse etenemisen ilman, että tarvitsisi huomautella, riittää kun istun hiljaa kyydissä ja lasken tahtia ottaen tarvittaessa pienen pidätteen ennen kuin tahti pääsee karkaamaan. On tietysti todella hyvä, että Veera haluaa liikkua itse ja se on aina parempi vaihtoehto! (Tamma voisi kuitenkin yrittää muistaa, ettei laukassa kaahaaminen pienellä kentällä ole kovin kivaa (tai onhan se tietysti hauskaa, muttei kovin järkevää/hyödyllistä!), vaihtoehtoisesti pilotti voisi myös opetella ottamaan sen puolipidätteen läpi ;))

Käynti on aina ollut Veeran paras askellaji, mutta nyt se tuntui hajoavan heti kun otin ohjat käteen. Se ei jaksanut enää polkea syvälle rungon alle, tahti katosi, takajalat lähtivät kipittämään ja yhteys etu- ja takaosan välillä läpi selän katosi. Ravissa tamma taas ei taipunut ollenkaan rehellisesti vaan heitti ulkolavan ulos ja käänsi koko kaulan suorana sisään. Lisäksi vasen kylki oli ns. kova ja joustamaton eikä ottanut apuja vastaan, mutta oikea kylki oli kuitenkin sentään pehmeä ja vaikutettavissa. Siirsin sitten suosiolla käyntiin ja lähdin taivuttelemaan Veeraa avoilla, suluilla ja väistöillä. Volteista ei todennäköisesti meidän tapauksessa oikein olisi ollut hyötyä, koska luultavasti tamma olisi onnistunut luiskahtamaan työnteosta jotenkin ja päässyt nojaamaan, sillä suoruuden vahtiminen on mielestäni paljon hankalampaa kaarevalla uralla. Noin kolmen kierroksen taivuttelujen jälkeen heppa pehmeni myös vasemmalta ja tuli lähes yhtä notkeaksi kuin toiselta puolelta ja samaan aikaan käyntikin tietysti parani. Seuraavan kerran kun siirsin tamman raviin vastassa olikin ihan eri heppa tai oikeastaan sama ihana Veera johon olin jo viime syksynä ehtinyt tottua. Tamma liikkui rentona läpi selän hyvässä eteen-alas muodossa kevyellä lähes olemattomalla tuntumalla taipuen koko rungostaan ja pärskien tyytyväisenä.

Laukkaa en lähtenyt ottamaan uudestaan enää sen jälkeen kun tamma oli muuten niin hyvä, koska halusin että voidaan lopettaa hyvään fiilikseen niin, että heppa työskentelee mielellään eikä ehdi väsyä. On nyt tosi tärkeää, että ratsastus pysyy Veeralle mieleisenä ja se haluaa joka kerta lähteä tekemään hommia eikä väsy ja kipeydy, kun saatiin tavallaan lähes "uusi startti" tähän touhuun. Sain nyt myös pidettyä huolen ettei varsakaan kiusaa Veeraa, koska sitä se inhoaa ja muuttuu aina varautuneeksi sitruunaksi, joten tamma oli oikein iloisin mielin liikenteessä.

Kuvia on tällä kertaa valitettavasti vain alun hakemisesta, kun ötökät meinasivat syödä kuvaajan hengiltä, mutta toivotaan, että teksti kompensoi vähän. Ihanaa muuten kun pystyy nyt analysoimaan ratsastusta oikein kunnolla, kun oman hepan tuntee aina niin hyvin!

Myös oikealle taipuminen oli alkuun tosi hankalaa, koska vaikka sisäpohje periaatteessa menikin läpi hevosen tulisi taipua ja venyä vasemmasta kyljestään, joka oli siis alkuun hyvin jäykkä.

Pikku ötökkä ♥
(Tämä öttiäinen ei sitten (tällä kertaa) yrittänyt syödä kuvaajaa vaan vielä pienemmät sellaiset)

Käynnissä "kipittäminen" ei siis tosiaan näyttänyt tämän kauheammalta, mutta selkä on notkolla, tahti ja yliastunta olematon. Se vaan että tavallisesti Veera astuu käynnissä 2-3 kavion mittaa etujalan merkin yli joten..

Ensimmäisissä väistöissä meinasi oma paino karata, kun olen tottunut siihen, että Veera väistää silloin kun ajattelen sen tekevän niin. Heti kun tamma notkistui istuin itsekin suorassa automaattisesti

En piiskaa varsaa päähän vaan kutitin sitä raipalla :D

Tässä kyllä husin sitä brutaalisti Veeran nimissä... :'D

Siellä harjoitellaankin jo vaihtoja lävistäjälinjalla ;) Ilahduttavaa muuten huomata että suurinosa Veeran lihaksista ei näköjään ole oikeastaan kadonnut minnekään vaan ovat olleet ennemminki piilossa, huomatkaa siis muskelimamma taustalla

Näitä ipanan huikeimpia pomppuja ei vaan koskaan tule kameralle, pelkästään lähtölaukaukset ja laskeutumiset...
Taas yksi hieno syy hankkia uusi kamera, jolla pystyy kans ottamaan vähän useamman kuvan sekunnissa... !