Villihevosesta kesytetty taas ratsu

Nikan flunssasta johtuneen kahden viikon saikun jälkeen päästiin kerran selkään, kunnes tuli taas uusi kahden viikon tauko ratsastuksesta selkäongelmien ja mystisen oej:n epäpuhtauden vuoksi. Todellisuudessa tämä yksittäinen ratsastuskerta päättyi heti selkäännousun jälkeen, kun Nika otti välittömästi lähdöt ja heitti vielä pari pukkia mennessään. Ei mitään mahdollisuutta edes yrittää päästä uudestaan satulaan, sillä kyse oli selvästi kivusta ja riitti, että Nikan säkää pelkästään hipaisi, niin se ryntäsi alta karkuun. Saatiin onneksi heti samalla viikolla meidän luottoeläinlääkäri paikalle, joka ymmärtää Nikan herkkää sielunelämää. Alun tutkimus tehtiin ulkona Nikan syödessä vihreää, ja tallissa se sai hierontaa. Selästä ei löytynyt jumeja, mutta satula on silti ollut vähän epäsopiva Nikalle. Samalla todettiin myös, että täysin sopivaa satulaa ei varmaan ikinä tule löytymään, sillä Nikan säkä on niin haastava. Nikalla on valtava etuosa ja pitkät lavat sekä säkä, mutta pieni takaosa ja lyhyehkö selkä suhteutettuna muuhun hevoseen. Vaikka selkä näyttäisi muuten olevan riittävän pitkä, niin todellisuudessa säkä jatkuu melkein viisi senttiä normaalia taaemmas, jolloin satulanpaikka on luontaisesti liian takana, eikä siihen mahdu kovin suurta isuinta. Mittatilaussatulan teettäminen odottaa siis jossain kaukana tulevaisuudessa, sitten kun Nika alkaa olla  valmiimman näköinen. Oikean etujalan lievä epäpuhtaus tutkittiin myös samalla, eikä siitä löytynyt mitään ulkoista syytä oireilulle. Ontuma katosi itsestään loman aikana, joten toivottavasti kyseessä oli vain jokin pieni ohimenevä juttu. Jos liikkeen epäpuhtaus palaa joskus takaisin, niin silloin jalka täytyy tutkia uudestaan ja kuvata irtopalojen varalta. Tuskanhiki nousee pelkästä ajatuksesta, sillä karsinalepoahan ei Nikan pääkoppa kestä. 

Kun Nikalla oli yhteensä kuukauden loma, käytiin joka viikko metsäkävelyillä.

Viime torstaina oli kulunut pari viikkoa ratsastustaukoa, ja olin tarjoutunut uhrilampaaksi, joten ihan itse kiipesin Nikan selkään! Viime kerrasta oli jo yli puoli vuotta aikaa, eli innostus voitti jännityksen sekä järjen. Edeltävä viikko oli tehty siedätystyötä pelkästään heittämällä satulaa selkään, ja Nika seisookin varustaessa paikoillaan kuin tatti, vaikka on täysin irti aitauksessa. Aloitettiin siedättäminen ihan alusta jakkaralle ja alas -toistoilla ja myöhemmässä vaiheesa kouluttaja antoi Nikalle herkkuja aina, kun nousin jalustimen varaan. Pian istuinkin jo kyydissä, eikä Nika korvaansa lotkauttanut. Yllättävää kyllä, sen kyydissä on turvallinen ja rento olo heti, kun sinne vaan pääsee. Aikomuksena oli tehdä pari toistoa, ja alas tullessa Nika säikähti hieman joko sitä, että turvaliivi jäi vähän kiinni satulaan tai, kun otin vahingossa hieman tukea sen sään kohdalta. Vähän aikaa heiteltiin nukkea kyytiin, kunnes menin taas itse selkään. Se sujui yhtä hienosti kuin ensimmäinenkin kerta, ja lisäksi myös käveltiin muutama minuutti talutuksessa. Sovittiin uusi kerta heti seuraavalle päivälle, että saataisin paljon hyviä toistoja. 

Tässä Nikalla on tosi huono ilme, sillä tämä on ekan päivän ensimmäisiä valmisteluja selkäännousuun, eli se muisti varmaan viimekertaisen huonon kokemuksen. Totuttamisen lisäksi hyödynnettiin vastaehdollistamista, eli käytettiin positiivista vahvistetta. Nikan koulutuksessa käytetään herkkuja erittäin harkiten ja harvoin, mutta esimerkiksi tähän tilanteeseen ne sopivat hyvin, kun selkäännousua opetettiin uudestaan

Toinen ratsastuskerta sujui vähintään yhtä hienosti, ja päästiin menemään ilman taluttajaa heti alun jälkeen. Kerran se säpsähti, kun pressu lävähti sen takana, mutta tilanne oli ohi ennen kuin ehdin oikeastaan edes reagoimaan. Oli hyvä huomata, etten tehnyt mitään harkitsematonta, vaan istuin vain kyydissä sen sekunnin, kunnes tajusin tehdä yhdenohjan pysähdyksen. Rentona ollessaan Nikalla on taipumus kävellä hitaammin kuin kilpikonna ja pysähdellä vähän väliä, eli se on nyt seuraava asia, jota ratkotaan. Se on kyllä oikeastaan aina ollut tällainen, mutta nyt se pitäisi oikeasti saada reagoimaan jalkaan sekä liikkumaan omalla moottorilla. Maastoilu tulee ohjelmaan heti, kun Nika on taas tarpeeksi luotettava sellaiseen, mutta ainakin kaikki kävelyt maastakäsin ovat menneet oikein hyvin. Keskiviikkona menen taas Nikalle, jospa tällä viikolla ei olisi tullut mitään uusia yllätyksiä.

Nika sairastaa

Maanantaina olin käymässä Nikan luona ja päivän mittaan se alkoi näyttää tavallista väsyneemmältä. Jäin seuraamaan sen vointia, sillä huolestuin sen apaattisuudesta kovasti, ja jossain vaiheessa myös sen ruokahalu katosi. Otin sen talliin viilennettäväksi, sillä epäilin ensin lämpöhalvausta, ja koska se ei suostunut syömään eikä juomaan, tuli myös vaara ähkyyn. Mitattiin kuume ja mittari näytti huolestuttavat lukemat 40,5°C. Reilun tunnin viilentämisen jälkeen lämpö oli laskenut vain 0,1 astetta, mutta päivystävää eläinlääkäriä ei saatu kiinni millään. Numero yhdistyi väärälle ihmiselle ja meni suoraan vastaajaan. Lopulta saatiin toisen eläinlääkärin kautta päivystävän ellin numero ja selvisi, että hän ei edes tiennyt olevansa päivystysvuorossa. Odottelu tuntui ikuisuudelta, mutta todellisuudessa aikaa kului vain reilu pari tuntia ensimmäisestä soittoyrityksestä siihen, että ell. oli jo tallilla. Nikan vointi oli jo silloin hieman parempi, mutta sille letkutettiin nenän kautta kymmenisen litraa nestettä ja pistettiin kipulääkettä suoneen. Tultiin nopeasti siihen päätelmään, että kyseessä ei voi olla lämpöhalvaus, vaan jokin viruksen tai bakteerin aiheuttama infektiotauti. Koska kuume oli niin korkea, rauhoitusta ei voitu edes harkita ja yllättävää kyllä, molemmat toimenpiteet onnistuivat suorastaan helposti. Letkutus oli kuitenkin Nikalle henkisesti todella rankka juttu, ja se väsähti kovasti. 

Tarhassa heinä maistui jo hyvin, mutta mitään nestettä se ei suostunut edelleenkään juomaan. Sen vointi näytti kuitenkin jo muuten paremmalta, joten lähdin tallilta yhdentoista jälkeen yöllä ja olin kotona vähän ennen yhtä. Sovittiin että tallinomistaja, eli Nikan kouluttaja, soittaa ensimmäisenä aamulla eläinlääkärin paikalle ottamaan verikokeet, ja minun ei tarvitse tulla varta vasten paikalle väsyneenä. Aamulla heti herättyäni huomasin viestin, että Nika on vihdoin juonut ja syö normaalisti sekä vaikuttaa pirteältä. Yhdeksän jälkeen eläinlääkäri kävi ottamassa siitä verikokeen, ja piikkikammosta ei ollut ollut tietoakaan, eli se oli mennyt tosi hienosti. Päivällä keskustelin vielä meidän oman eläinlääkärin kanssa tilanteesta, ja oli helpottavaa saada jonkinlainen selvyys siitä, miten nyt toimitaan, kun käytiin läpi eri vaihtoehtoja. Olin ehtinyt panikoida noin vuorokauden, joten oli mukavaa, kun mielenrauhani palasi takaisin... Kävin katsomassa Nikaa illalla ja oli ihanaa nähdä, että se voi jo huomattavasti paremmin. Kuumetta oli yhä 39,3 astetta, mutta mistään muusta ei olisi voinut huomata hevosen olevan yhä sairaana. Se suorastaan ahmi ruokansa ja hörisi vaan jatkuvasti, ihan kuin ilmetty Veera.

Keskiviikkona saatiin verikokeen tulokset ja Nikan tulehdusarvot olivat jonkin verran koholla. SAA oli n. 250 viitearvon ollessa 0,0-10,0 terveellä hevosella, mutta muutoin arvot olivat ihan normaalit. Eläinlääkärin arvion mukaan kyseessä on todennäköisesti jokin virus eli antibiooteista ei ole hyötyä. Lämpö on onneksi jo selvästi laskussa ja eilen kuumemittari oli näyttänyt lukemat 38,4°C. Tallinomistaja ehti jo varmuuden vuoksi hakea Nikalle kipulääkettä valmiiksi, mutta toivottavasti sitä ei tarvittaisi ja kuume pysyy nyt poissa. Viime yön Nika oli ollut pitkästä aikaa tallissa sateen vuoksi, joten nyt se pääsi myös kunnolla lepäämään. Vointi on ollut yhä oikein hyvä ja jos ei tule takapakkeja, niin nyt vaan pidetään taukoa treeneistä ja reilun viikon päästä otetaan sitten kontrollina uusi verenkuva. Muutto viivästyy taas jonkin verran, mutta se on pienin murheista; kaikki on hienosti kunhan vaan Nika paranee pian!

Orivarsojen laitumellelasku

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna laskettiin perinteisesti orivarsat kesälaitumille, ja olin tietysti taas haukkana paikalla kameran kanssa. Tänä vuonna otin kuvia hieman vähemmän, ja vain nautin kaikkien näiden hevosten katselemisesta, mutta ajattelin silti jakaa joitakin otoksia tuolta päivältä. Instagramista löytyy myös videopätkä yksivuotiaitten laumasta, mutta sen upottaminen suoraan blogiin ei jostain syystä onnistunut, joten halutessaan sen voi katsoa tästä linkistä.

Niin söpöjä ja herttaisia pikkupoikia :3

Tuhti-Renki oli kasvanut sekä komistunut todella paljon vuodessa

Tämä kuva on viime vuodelta samasta hevosesta (oikealla)

Yksi- ja kaksivuotiaan ero on kyllä kuin yöllä ja päivällä!

Ratsastusta ja maastoilun alkeita Nikan kanssa

Alkuviikosta kun kävin Nikan luona, näin ensimmäistä kertaa talven jälkeen, kuinka sillä ratsastettiin. Se oli kuin vanha luottoratsu konsanaan, vähän laiska ja hyvin rauhallinen, seisoa törötti mielellään ja olisi varmaan voinut olla paikoillaan vaikka tunnin ilman mitään hötkyilyä :D Sillä ei ole kiire mihinkään ja jos se ei ymmärrä jotain asiaa, se ennemmin hidastaa ja pysähtyy kuin kiihdyttää. Ratsastuksessa harjoiteltiin taipumista sekä etu- ja takaosan yhteyttä, sillä Nika joutui ensin vähän pohtimaan, että mitenkäs niillä pitkillä jaloilla oikein käännytäänkään. Volteilla se kääntyi alkuun tavallaan etujalat ensin ja takajalat tuli sitten perästä, ja kun sitä pyydettiin taipumaan koko kropastaan se pysähtyi ja tarjosi ns. etuosakäännöksiä tai takareita, sillä se ei ymmärtänyt liikuttaa molempia jalkoja yhtä aikaa. Kun asiaa opastettiin kärsivällisesti, Nika alkoi ymmärtää, mitä siltä pyydettiin ja alkoi taipua hyvin pienemmilläkin ympyröillä. Ainoa jännittyminen tapahtui ihan ratsastuksen alussa, sillä Nikalla oli ensimmäistä kertaa oikea nahkainen ja painava lännensatula selässä. Se tuntui varmasti hieman erilaiselta kuin entinen satula ja nahka narisi koko ajan, toisin kuin synteettisessä versiossa. Nikan reaktio oli lähteä selkäännousun jälkeen kävelemään hieman nopeammin, mutta jo puolen kierroksen jälkeen se hyväksyi asian ja rentoutui.

Ratsastuksen lisäksi harjoteltiin myös maastoilua ja liikenteen kohtaamista. Tilan kiertää aidattu kuja, joka on muutaman metrin päässä tiestä, ja autot kulkevat ohi 80km/h vauhtia. Lähtötilanteesta sen verran, että Nikan tarhakin on melko lähellä tietä ja se on tottunut autoihin ainakin silloin, kun ne ovat vähän kauempana tai kulkevat lähempää hitaasti. Se ei siis pelkää autoja, mutta uudessa tilanteessa ne voisivat mahdollisesti aiheuttaa säikähdyksen, mutta sitä ei oltu vielä testattu. Pihasta poistuttaessa Nika ihmetteli hieman uutta maisemaa, mutta kauempana olevat autot sitä eivät kiinnostaneet nimeksikään. Sillä oli tukihenkilö, eli sen tarhakaveri mukana, ja minä kuljin Nikan kanssa sen takana. Aikaisemmin on ollut hieman sitä ongelmaa, että Nikan keskittyminen herpaantuu helposti jostain ulkoisesta ärsykkeestä. Se ei välttämättä tee tällöin mitään varsinaisesti tuhmaa, mutta alkaa vetämään enkä voi myöskään sanoa sen olevan täysin kuulolla. Lähempänä ollessakaan autot eivät aiheuttaneet ensin mitään reaktiota, kun Nika sai katsella niitä paikoillaan, mutta kun ensimmäinen auto tuli kävellessämme takaapäin ohi, Nika vingahti ja pukitti. Edestä tulevat autot olivat Nikan mielestä alusta asti ihan ok, sillä se ehti nähdä ne paremmin, mutta kun pari autoa oli ajanut ohi myös takaapäin, se ei enää reagoinut niihinkään. Yksi rekkakin ajoi kävelymme aikana ohi ja sille Nika hieman pukitti, vaikka se tulikin edestä. Se ei remponut ollenkaan narua, mutta pompsahteli kyllä paikoillaan muutaman sekunnin. Nika ei vaikuttanut kuitenkaan olevan peloissaan ja käveli muutoin ihan pää alhaalla, mutta reagoi silti noin alkuun. Joka kerta kun auto ajoi ohi, reaktiot pienenivät ja lopulta Nika ei edes kiinnittänyt niihin juuri huomiota. Lopputulos oli siis hyvä, sillä Nika tajusi nopeasti, että mitään ei tapahdu vaikka auto ajaakin ohi. Siedätyksen olisi varmaan voinut toteuttaa vielä enemmän asteittain, mutta myös tällainen totuttaminen toimi Nikan kanssa hyvin, sillä jo alle viiden toiston eli ohi ajaneen auton jälkeen se oli täysin rauhallinen. Harjoitukset tämän aiheen parissa jatkuvat todennäköisesti jo huomenna, kun menen katsomaan Nikaa jo toista kertaa tällä viikolla.

Siellä menee hevoslapsi niin hienosti 😁 Paarmat vähän harmittivat Nikaa, joten täytyy kehitellä sille jokin hyvä luonnollinen ötökkämyrkky 🐝 Nika on allerginen esim. Dr Repelille, joten sellaisia aineita ei voi käyttää lainkaan. #nuorihevonen #hevonen #lännenratsastus #younghorse #4yo #naturalhorsemanship #westernriding #roundpen

Henkilön MYRSKYN SELKÄÄN (@myrskynselkaan) jakama julkaisu Touko 21, 2018 kello 12.22 PDT

Nika ja kääntymisen vaikeus :D

Siinä sujuu taipuminen jo helpommin

Vihreätäkin on jo päästy napostelemaan

Ratsastuskuvia

Viime viikolla pääsin ratsastamaan useamman kerran Ellenin ihanalla hevosella ja vieläpä kerran valmennukseenkin! Oli super hienoa päästä taas pitkästä aikaa oman kotivalmentajan tunnille, ja tämä nuori, eli tutummin Kekkonen, on kyllä kivoin, hienoin ja ehdottomasti fiksuin kuusivuotias, jonka tiedän, joten sillä todella ratsastaa ilokseen. Kaikin puolin juuri sellainen hevonen, jollaiseksi toivon Nikan kehittyvän. Hyvä olla vähän tavoitetta :P

Tuolloin alkuviikosta oli vielä ihan harmaata, mutta viikon sisällä kasvit heräsivät ja kaikkialla on nyt vihreää.

Minulla oli alkuun vaikeuksia istua laukassa ekoina päivinä, kun en ole tottunut näin isoon ja vahvaan liikkeeseen, joten fuskasin menemällä kevyessä istunnassa, mutta loppua kohti myös tiiviimpi istunta sujui :D Jos en pysty istumaan oikein, niin keventelen aina mieluummin kuin pompin selässä, oli askellaji mikä tahansa, sillä se on paljon reilumpaa hevoselle.

Kaksoistaputukset ja pitkä ohja erittäin hienosta työstä