tiistai 27. syyskuuta 2016

Veran kanssa estetunnilla!



Lupasin meidän hyppelöistä videokoosteen ja tässä se tulee! Viime viikolla oltiin siis Veran kanssa yksityistunnilla, jossa ideana oli, että mennään juuri sen verran, kun Veralle on sopivasti ja katsotaan vähän mitä se tykkää kolmen vuoden tauon jälkeen esteistä. Ennustukseni osui oikeaan ja Vera oli aivan liekeissä, kun pääsi hyppäämään :D Se malttoi kuitenkin aika hyvin mielensä ja lähti vain pari kertaa kiikuttamaan minua. Epäilen, että syyllinen tamman kilttiin ja kuuliaiseen olemukseen oli sen kauheassa kiimassa, jolloin se on aina kauhea syliluuttu ja tahtoo vaan halia ja katsella miehiä laiskottelun lomassa. Hyppyjä edeltävänä päivänä käytin myös tuota sen vetelähköä olemusta hyödyksi ja kävin laukkailemassa pellolla, kun tiesin, että se on ainoa mahdollinen ajankohta selvitä peltoilusta välttyen pahimmilta kevätjuhlaliikkeiltä :D

Tehtiin tunnilla juttuja meiningillä "helppoa ja kivaa" eli mitään kovin ihmeellisiä teknisiä harjoituksia minulla ei ole tarjota tuolta tunnilta. Olin jo etukäteen infonnut meidän koutsille, että estekorkeus pidetään siinä maahankaivetuissa ja kaikki tunnin hypyt olivatkin ristikko-60cm väliltä. Uusille lukijoille tiedoksi, että mehän ollaan Veran kanssa kilpailtu aluetasolla 100cm luokkiin asti joskus muinoin, mutta nykyään tällaisia pikkupomppuja otetaan enää tosi harvoin ja silloinkin päätavoite on aina se, että molemmilla - ja etenkin tammalla - olisi huisin hauskaa! Totta puhuen en oikeastaan enää muistakaan paljoa tuon tunnin jutuista, joten antaa videon puhua puolestaan. Loppuun täytyy vielä mainita, että Vera oli kyllä maailman tyytyväisin heppa päästyään hyppäämään, eli en henno kieltää siltä jatkossakaan pieniä pomppupäiviä kerran, max pari kuussa. Myös seuraavana päivänä tamma oli todella vetreä, mikä tarkoittaa, että hypyt toimivat loistavana jumppana tammalle kuten toivoimmekin. Pohjasta, jolla ratsastaa, täytyy vaan olla tarkka kuten aina ja sitten, kun on pakko siirtyä maneesin puolelle ratsastamaan, en aio siellä enää hypätä.



Tämä oli harvinaisen hyvää palvelua jopa Veran mittapuulla tunnin jälkeen :D

lauantai 24. syyskuuta 2016

Mikä minusta tulee isona?

Vajaan vuoden päästä minua ei enää löydy Suomen mantereelta, vaan toivon mukaan olen muuttanut jo siinä vaiheessa Viroon opiskelemaan!
 

 

Mutta miksi ihmeessä juuri Viroon?

Olin pitkään hukassa sen suhteen, mitä haluan tehdä lukion jälkeen ja mikään ammatti ei oikein tuntunut omalta tai tarpeeksi kiinnostavalta sellaiseksi työksi, jota tulen kuitenkin loppuelämäni tekemään. Eläinlääkärin työstä olin haaveillut jo todella kauan, mutta olin jostain syystä silti epävarma pääsenkö esimerkiksi kouluun sisään tai muuta vastaavaa. Sen vuoksi en uskaltanut tavallaan sitoutua siihenkään suunnitelmaan kunnolla, vaikka tiesin, että haluan tehdä juuri sitä. Lukion toisena vuotena hoksasin katsella vähän muitakin kuin vaan Suomen vaihtoehtoja, ja tajusin oikeasti pystyväni siihen, joten laitoin suunnitelman lukkoon ja aloin tähtäämään kunnolla sitä kohti järjestellen lukion ainevalinnat uudelleen. Lisäksi olen erityisen kiinnostunut myös hevoskasvatuksesta ja eläinlääkärin ammatti siinä taustalla olisi todella hyödyllinen. Opinnoissa haaveeni onkin hevosiin erikoistuminen ja en voi kuvitella, että mikään muu tekisi minua yhtä onnelliseksi kuin nelijalkaisten kanssa puuhailu päivästä toiseen!


Tarkemmin suuntanani on Tarton eläinlääketieteellinen tiedekunta ja Helsingin sijaan aion hakea sinne ykkösvaihtoehtona. Tässä joitakin syitä: 

 
 
1.) Kouluun on suhteessa helpompi päästä sisään. Tie Viikkiin on tunnetusti valmennuskurssien ja ylenpalttisen opiskelun takana, joten ainakin välivuosi tulisi varautua pitämään. Helsingin pääsykokeet kattavat myös matematiikan, kemian ja fysiikan asioita biologian lisäksi, kun taas Tarttoon hakiessa tulee panostaa lähinnä biologiaan ja suorittaa siitä englannin kielinen SAT-testi. 

2.) Ulkomaat ja englannin kielinen opiskelu. Olen aina tiennyt, että haluan lähteä ulkomaille asumaan opiskelemaan tai töihin ja minulle kansainvälisyys ja opiskelu englannin kielellä on vain plussaa. Joillekin kieli voi olla este, mutta minun tavoitteenani on pystyä jossain vaiheessa puhumaan englantia kuin natiivi ja mikä sen parempi tapa oppia lisää, kuin kielen jatkuva käyttö jokapäiväisessä elämässä. Kun ns. lähtötasoni tuohon kieleen on jo niin hyvä, ei se ole lainkaan mahdoton juttu. Haaveena on jossain vaiheessa lähteä myös vähän kauemmaksi ja asettua jopa Euroopan ulkopuolelle asumaan.
 
3.) Hintataso. Tässä on sekä hyviä että huonoja puolia. Helsingissä opiskelu on ilmaista, kun taas Tartossa on useamman tuhannen euron lukukausimaksut. Silti laskelmien jälkeen varsinkin, kun aion ottaa molemmat hevoset mukaan, Tartossa asuminen tulisi halvemmaksi. Helsingissä sama rahasumma menisi pelkästään asumiseen ja vuokriin, kuin Tartossa meidän kaikkien elämiseen. Samalla hinnalla saa Helsingistä jonkun vuokra-asunnon, kuin mitä Virosta ihmisille sekä kahdelle hevoselle tallipaikan, ja silti jää vielä plussan puolelle. (Haaveissa on myös äkäinen sporttibemari, jonka pito olisi jopa mahdollista Viron puolella, toisin kuin Suomessa, mutta ei sen enempää siitä... :D)
 
 
 
En tiedä kerroinko suunnitelmistani nyt vielä tarpeeksi kattavasti, mutta kysykää vapaasti lisää kommenttikentässä tai kertokaa jos haluatte kuulla vielä tarkemman postauksen jostain aihealueesta!
 

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Peltoilua ja kuulumisia


Syksyn YO-kokeet on pian ohi mun osalta, kun jäljellä on enää äikän esseekoe. Ihanaa kun stressi helpottaa! Vaikka lukeminen ei olekaan vaikuttanut mun heppahommiin millään tavalla, niin jää nyt sitten aikaa muuhunkin ja täällä blogissakaan ei pääse tulemaan tällaisia viikon taukoja. Voisin varmaan jossain vaiheessa paljastaa täällä blogissakin mun tulevaisuuden suunnitelmia, kun koulua on jäljellä enää puoli vuotta. Eihän ne mitään salaisuuksia ole, mutta en ole erityisemmin asiaa mainostanutkaan ja luulisin, että kun kuulette mun valinnan, se voi kiinnostaa aika monia!


Veeran kanssa sujuu hyvin ja samoin myös ipanan. Tammalle ei ole oikein vieläkään löytynyt täysin sopivaa satulaa, mutta pienillä fiksailuilla ollaan päästy ihan hommiin ja eilen oltiin jopa estevalpassa! Tunti oli jo aamupäivällä, joten oli tosi hauskaa vaan hengata tallilla, kun tiesi muiden raatavan koulussa ja töissä tahoillaan :D Aion tehdä hyppelöistä ihan oman kunnon postauksensa, johon sisältyy myös videokooste eli siitä kerron enemmän vasta sitten.

Nika ja Veera on jouduttu nyt vähän harmillisesti ottamaan erilleen, koska etenkin ipana kiintyi Veeraan vähän liikaakin (ymmärrettävää sinänsä, onhan Veerulainen kuitenkin sen mamma). Se aiheutti sitten ongelmia vähän kaikkialla, kun aina piti miettiä Nikalle joku paikka missä se olisi vähiten stressaantunut, kun ulkona se tykkäsi vähän riekkua ja tallissa potki seiniä ja oli hermostunut yksinään ilman muita kavereita. Nyt ne siis tarhaa molemmat eri tarhoissa eri puolilla pihaa ja tallissakin niitten välissä on yksi heppa, mutta välillä ne pääsevät kuitenkin vielä yhdessä laitumelle syömään vihreää. Yllättävän hyvin varsakin on sopeutunut ihan parissa päivässä tähän muutokseen ja heti huomaa sen olevan paljon tasapainoisempi, vaikka tamma viedään sen näkyvistä pois. Läheisriippuvainen hevonen on kuitenkin aina melkoinen rasite, joten hienoa, jos vasta alkavasta ongelmasta päästään jo heti tässä vaiheessa eroon. Kaikki käsittely ja koulutus on sitten myöhemminkin helpompaa, kun ei aina tarvitse olla raahaamassa kaveria mukana.



Miks mun istunta on niin kamala tässä satulassa!?



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Aluejoukkuemestaruudet 10.9.

 
Oli pakko tulla kirjoittamaan vaihteeksi positiivisempaa postausta edellisen katastrofireissun jälkeen, että saadaan vähän iloisempi ilme etusivulle ja kukapa muukaan takaisi paremman kisapäivän kuin Musta!
 
Korpilahti on aina ollut mun ultimate suosikki mitä tulee kisapaikkoihin, ja sinne on aina yhtä kiva mennä. Lisäksi tälläkin kertaa sieltä löytyi myös hyvää juttuseuraa koko päiväksi, ja kun mukaan pakataan vielä Musta, niin onnistunut reissu on taattu. Ratsastin meidän seuran joukkueessa Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6 -ohjelman ja se olikin vasta mun toinen kerta 2-tason HeA luokassa. Verkassa ruuna oli tosi hyvä ja  myös radalla aloitti superisti, mutta suorituksen edetessä terävyys alkoi kadota ja siitä tuli vähän vetelä, eikä oikein reagoinut mun pohkeeseen saati minimalistisiin pallopääkannuksiin... Sen johdosta tuli kaksi todella suurta rikkoa, kun laukka ei meinannut nousta ei sitten millään (toinen tuomari siunasi  meitä  antamalla numeron kolme (3.0) tuosta esityksestä, mikä oli kyllä täysin ansaittua :D Meinasin vajota maan alle, kun mietin sitä mahdollisuutta, ettei laukka nousekaan olenkaan ja joudutaan esittämään lopputervehdys ravissa laukan sijaan...). Prosentit oli iloinen yllätys ja toinen tuomareista olisi sijoittanut meidät jopa ykköseksi lopputuloksissa yhteistuloksen ollessa neljäs. Lisäksi molempien tuomareiden papereissa oli tosi hyviä hyödyllisiä kommentteja, joten nämä arvostelut olivat tosiaan tallettamisen arvoiset. Prosentit olisivat muuten olleet kyllä aika huikeet ilman noita rikkoja!
 
 
"Siistiä, pehmeää ratsastusta. Näyttävä ratsukko. Tänään harmittavia pieniä kuuliaisuusongelmia laukannostoissa, muutoin sujuva esitys."
Tuomari C: 62,917%
Tuomari M: 66,042%
Yht. 64,479% 
 
 
Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että keskiaskellajit lähtee aika hienosti...
Tuo häntä on vaan niin upea
Iskän kädestä tuli aika hieno räpylä, kun se taputti ruunaa niin innokkaasti :DD
Toivon, että mun ipanasta tulee vielä joskus yhtä kiltti kisapaikoilla kuin mitä tämä ruuna on!
 

torstai 8. syyskuuta 2016

Katastrofaalinen näyttelyreissu

 
Jopa silloin, kun aivan kaikki mahdollinen meni pieleen, minun varsani palkittiin ktk. 2 palkinnolla ♥
 

En edes varmaan muista mitkä kaikki asiat epäonnistuivat. Etukäteen ajattelin, että kakkonen olisi tosi hieno asia josta saa olla oikein tyytyväinen, mutta silti päällimmäisenä reissusta on pettymys. En jaksa kertoa reissusta hirveästi nyt, ehkä joskus toisen kerran tai sitten ei. 

Ensimmäinen vastoinkäyminen oli ehkä se, kun meidän auton kylkeen kolaroitiin pari kolme päivää sitten, ja siitä alkoi oikea surkeiden sattumusten sarja. Onneksi tallinomistaja suostui lähtemään kuskiksi reissuun, mutta yhtään ylimääräistä apukättä ei ollut. Aamulla varsa oli tosi kiltisti ja monille hepoille pelottava pesupaikka oli reippaalle Nikalle piece of cake ja letityskin sujui helposti. Nika kuitenkin vahingossa astui varpailleni, ja kun mulla oli pelkät kumpparit jalassa niin ukkoparvaasta irtosi kokonaan kynsi. Ensiapuoperaatioon meni yli puoli tuntia (Life hack: älä yritä tehdä itse rasvataitosta tai joudut menemään seuraavana päivänä ensiapuun poistaaksesi sen...) ja varsa ehti hermostua. Loppujen sykeröiden tekeminen oli todella vaikeaa, kun Nika ei halunnut enää sen niskaan/korviin koskettavan. Veerakin hermostui, kun ei päässyt ulos vaan joutui seisomaan tallissa ja se ei mennytkään ekalla yrityksellä koppiin, mikä oli maailman kummallisin asia. Meni se toki sinne heti kun vaan käänsin uudestaan, mutta varsa ehti alkaa hyppimään pystyyn karsinassaan, kun katsoi Veeran lähtevän.

 
Hermostunut varsa ja myöhässä laahaava aikataulu ei tietenkään ole parhain asetelma ja Nika päättikin, ettei mene koppiin. Aikamme yritettiin erilaisin keinoin, varsa ei reagoinut oikein mihinkään, sitä ei varsinaisesti pelottanut vaan sitä ei huvittanut. Rauhoitettiin sitten tilanne ja sitten se kävelikin ruohotupsun perässä kiltisti koppiin. Oltiin kuitenkin jo paljon myöhässä, mutta kun soitettiin näyttelyn kansliaan kertoivat, että ehdimme vielä hyvin ja päätettiin lähteä ajamaan. 

Yhdellä huoltoasemalla menin vaihtamaan vaatteita valmiiksi, kun huomasin ettei mun siistit housut ole kassissa mukana. Hirveä paniikki meinasi iskeä ja mietin jo, että saako ABC:ltä vaatteita, koska en todellakaan voisi esittää hevosta verkkarit jalassa. Kun menin takaisin autolle huomasin helpotuksekseni, että housut olivatkin muiden tavaroiden joukossa. Näyttelypaikalla ei ollut ollenkaan liikenteenohjausta, kun saavuttiin ja yksinkertaisesti kaikki meni aivan surkeasti meidän osalta. Nika oli tosi hermostunut, kun Veera jäi koppiin ja alkoi huutamaan ja sitten Veera oli pakko hakea sieltä pois ja sitten vielä meinattiin myöhästyä kokonaan niin, että oltaisiin ajettu turhaan koko matka, vaikka käytiin vain hakemassa tamma autosta ja siihen meni alle viisi minuuttia ja maneesissa oli vielä tuolloin kolme hevosta (Ja kysyttiin tähän lupa kansliasta, mutta silti sillä aikaa olivat jo lopettamassa näyttelyä!?). Nika oli kehässä todella hermostunut eikä malttanut seistä paikallaan ja koko ajan puri ohjia. Käveli ihan kiltisti, mutta ei halunnut ravata ollenkaan, joten minkäänlaista liikettä ei todellakaan saanut esiin, kun jouduin raahaamaan sitä perässäni.

Olin aivan varma että saisimme nolla pistettä, mutta yllätyin valtavasti kun Nika saikin ktk. 2 palkinnon joka on tosi hyvin. En kuitenkaan osannut iloita tuloksesta lainkaan, enkä osaa vieläkään vaan mielessä on ainoastaan pettymys ja tuntuu, että Nikan "huonot" pisteet on minun syytäni. Huom. 2-palkinto ei todellakaan ole huono (kyllä siitä palkitaankin aina varsan kasvattaja/omistaja 170€ palkinnolla), mutta hyvänä päivänä Nika olisi voinut hyvin saada jopa ykkösenkin, mikä on kyllä tosi harvinainen.  Ensi vuonna sitten uudestaan paremmalla valmistautumisajalla ja ilman stressiä. Ei ole varsan syytä, että sitä pelotti.
 
Kotimaneesissa pari päivää ennen näyttelyä olisi ollut ykkösen arvoinen varsa
Tää ravi. No words needed.
 
Rakas pikku poika ♥

Nikan harjaan oli ihana tehdä sykeröitä, kun se on niin tasainen


Täydellinen lapsi
 
 

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kiiltokuvatamma syksyn väreissä + farssi joka ei edes naurata

 
Tänään en ehdi kirjoittelemaan kovin pitkästi, sillä täytyy vielä lähteä illaksi tallille pesemään, puunaamaan ja letittämään varsaa näyttelykuntoon huomista varten! Ylimääräistä vaivaa on aiheuttanut se, että joku ajoi meidän kylkeen sivutieltä kolmion takaa tallimatkan aikana ja nyt meidän auto on kokonaan ajokiellossa. Toisin sanoen meillä ei nyt ole vetoautoa (eikä kyllä mitään muutakaan autoa jolla pääsisin edes tallille ajamaan, 100km on vähän turhan pitkä matka taittaa apostolin kyydillä yhden illan aikana), mutta täytyy vain toivoa, että asiat järjestyisivät edes jotenkin huomiseksi. Nyt on siis kiire järjestellä kaikki asiat valmiiksi, joten kuvat puhukoon puolestaan eilisen pieneltä maasto- ja peltohumputtelulta Veran kanssa. Lisäksi sekä Vera, että Nika pääsivät tuona päivänä myös maneesiin irtojuoksemaan, mutta ne kuvat julkaisen ajan kanssa vasta myöhemmin, kun ehdin kasaamaan myös videokoosteen. 

Palataan näyttelykuulumisiin ehkä jo huomenna, kaikki sormet ja varpaat ristiin, että päästään lähtemään ja Nika esiintyy edukseen, jos nyt ylipäätään jokin kyyti järjestyy paikan päälle asti!





Hieno tamma ♥
Ei ilmeisesti ole aivan tavanomaista että lähes 20v heppa hohtaa tällä tavalla, Veera taitaa olla aika hienossa kunnossa etenkin varsoneeksi tammaksi!

Ei Veera ilmeisesti olekaan oikeastaan pulla, kun vetää mahan sisään :D




Heinätkin jäi roikkumaan suupielestä, kun tuli lähtö :'DD 
 
Harmi kun tää kuva on epätarkka, tää ois mun mielestä muuten ollut tosi hyvä
Pikku kuikelo :D
Vera näyttää tässä vähän orilta ehkä :D

 
 Mikä oli teidän suosikkikuvanne?