keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Uusi ulkoasu ja uudet tuulet blogissa?


Ulkoasu koki vähän suuremman muutoksen pitkästä aikaa ja ainakin tällä hetkellä olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Viimekertainen ulkoasu alkoi vain tökkiä ja pahasti, jolloin huomasin yhtäkkiä suorastaan inhoavani sitä. Talvinen banneri meni siis vaihtoon ja koska kevättä kohti mennään vääjäämättä, niin ajattelin kesäisen ulkoasun olevan hyvä vaihtoehto. Oikeanpuolimmaisessa Nikan kuvassa katse voisi suuntautua vähän paremmin kohti kameraa tai hivenen keskemmälle, mutta näin muutoin ainakaan omaan silmääni ei osu sen suurempia virheitä ja kokonaisuus näyttää harmoniselta - vaikkakin vähän hupsulta uusimpien kuvien ollessa hankien keskeltä.

Myös ikuisuusprojekti eli esittelysivujen päivittäminen on otettu tehtävälistalle, ja aion uusia ne parin päivän sisällä. On vain kovin vaikeaa kirjoittaa, että hevosia onkin vain yksi ja Veeraa ei enää ole.

Jos teille tulee mieleen kommentteja tai parannusehdotuksia tähän ulkoasuremonttiin, kuulisin niitä mielelläni ja myös toteutan parhaani mukaan. HTML-koodeja en uskalla lähteä lisäämään, mutta ainakin kaikki CSS-koodeilla tehtävissä olevat muutokset ovat mahdollisia.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Paluu treeneihin


Nikan lomat on nyt lusittu ja se on kyllä itsekin hyvin tyytyväinen töihin paluusta. Sille ei oikein sovi tuo toimettomana oleilu, sillä se alkaa tylsistyä etenkin tallissa ollessaan ja reagoi osoittamalla mieltään ruokintatilanteessa. Nikan olisi varmaan paras olla pihatossa, mutta sellaisia ei oikein ole meidän lähettyvillä, joten täytyy keksiä sille paljon tekemistä aina talvikausina, kun ei voi olla yötä päivää pihalla.

Nikan ensimmäinen kunnollinen harjoituskerta tauon jälkeen oli viime viikolla, ja silloin sillä oli ollut vaikeuksia keskittyä sekä tehdä asiat kunnolla. Nika niin sanotusti pyrkii hallitsemaan jaloillaan ja esimerkiksi pyydettäessä reippaampaa käyntiä, se vaihtoehtoisesti pyrkii joko löntystämään samaa hidasta käyntiä tai nostaa pienen pienen ravin, muttei vahingossakaan liiku oikeasti eteenpäin. Seuraavana päivänä olin katsomassa pyöröaitaustyöskentelyä ja se sujui jo huomattavasti paremmin, aivan kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Nika selvästi muisti kaikki asiat, ja nyt myös suoritti ne hyvin, kun oli saanut edellisenä päivänä purkaa ylimääräisen energiansa. Huomenna menen taas Nikalle ja saattaa olla, että sillä jopa ratsastettaisiin, mutta ainakin satulan se on saanut selkäänsä jo tällä kuluneella viikolla. 



Nika näyttää tässä kuvassa jopa vähän liian hoikalta, mutta todellisuudessa on tällä hetkellä todella hyvässä lihavuuskunnossa. Syksyllä oli vähän ylimääräistä, mutta talvi ilman jatkuvaa loimitusta on tehonnut hyvin 



Ainainen kuvanlaadusta valittaminen on pian loppumassa, sillä kuvauskaluston uusiminen on parhaillaan käynnissä! Vielä täytyy vähän aikaa odotella rungon kotiuttamista, mutta yksi objektiivi on jo saapunut.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Poikien pakkasvillittelyt


Nika on tällä hetkellä kuukauden mittaisella lomalla, kun pidetään vähän taukoa koulutusjaksojen välissä, mutta olen silti käynyt katsomassa sitä viikoittain. Viime kerralla päästettiin Nika kentälle vapaaksi kaverinsa kanssa ja molemmat saivat purkaa ylimääräiset pakkasvirtansa pois. Niitä ei tarvinnut patistaa lainkaan juoksemaan, ne vaan laskettiin irti ja loppuaika saatiinkin vain seurata niiden touhua portilta käsin. Nämä kaksi ovat kyllä niin hyvä parivaljakko, vuonis on Nikan yläpuolella, mutta ne ovat tosi hyviä ystäviä ja leikkivät jatkuvasti keskenään. Nika on yleisesti tosi tyytyväisen näköinen, toivottavasti se sopeutuu yhtä hyvin myös silloin, kun se muuttaa takaisin.

Naruriimua ei pitäisi jättää hevosen päähän esimerkiksi tarhaan, mutta näitä vahdittiin koko sen ajan kun olivat kentällä :)


Nika näyttää ihan metsäläiseltä, kun sitä ei ole harjattu vähään aikaan :D
"Ajatus ylämäkeen" tuumii Nika

Voisin pyhittää taas pienen hetken kameran surkean laadun solvaamiseen.
Liikettä irtoaa ihan kivasti
"Pois tieltä risut ja männynkävyt"

"Saanks sanoo, että oot tosi hidas noilla sun töpöjaloilla"

Näitä lähtöjä ei sit toivottavasti oteta ratsastajan kanssa

Ravureiden kanssa kasvanut :P

Yksi vaan pukittaa korvat hörössä :P


"Ai kappas, onpa kiva että sulle on kerrankin jätetty riimu päähän"

"Älä kuule yhtään niskuroi, kun yritän taluttaa sua"

"Vauhtia Elde luuleks, että mulla on koko päivä aikaa venata"

Miten voikaan näyttää näin viattoman uteliaalta

"Nyt loppu se lumen mutustaminen"

"Mää voin ohjata sua, näin ne ihmisetkin tekee meille"
"Moi, tulin tänne tihutöihin"

"Sopiiko että alotan hommat heti?"
Nikan suosikkijuttu on puhaltaa lasit ihan huuruun ja töhvätä naama.
Näytän muuten kunnon pallerolta, kun takin alla on untsikka ja pari hupparia :D




Jaakko otti loppuajasta myös videota eli siinä näkyy vähän Nikan normaalia liikkumista (ja muita toilailuja)