keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Video ensimmäisestä selkäännoususta



Moikka! Tässä lupaamani video Nikan ekasta selkäännoususta. Ihan kaikkia edeltäviä harjoituksia ei sittenkään ollut videolla, sillä kamerasta oli ollut tila loppumaisillaan, mutta voin sen sijaan kertoa, miten etenimme Nikan kanssa. 

Näitä taitoja, joita onnistuneeseen selkäännousuun tarvitaan, Nika on pikkuhiljaa alkanut opetella jo yli kuukausi sitten. Ensimmäinen hyvin tärkeä asia oli paikoillaan seisominen. Sen jälkeen sitä on totutettu mm. vieressä hyppivään ihmiseen sekä tuolilla seisomiseen ja sen "ilmatilaa" on siedätetty erilaisin liikkeisiin ja ääniin. Siinä vaiheessa, kun oli aika suunnitella selkäännousua varmistettiin, että Nika sietää painoa sekä jalustimella, että selässään ja totutettiin se kylkien koskettamiseen. Lisäksi katsottiin, että Nika ei säikähdä, mikäli noustessa satulaan jalka tumpsahtaa vahingossa sen takapuoleen. On nimittäin hyvä varautua myös siihen, jos kaikki ei menekään ihan täysin suunnitelman mukaisesti. Minulla esimerkiksi oli vähän liian pitkät jalustimet tuossa selkäännousussa, joten en pystynyt istahtamaan satulaan ihan niin hitaasti kuin olin ajatellut. Mutta kuten huomaatte; koska hevonen oli hyvin valmisteltu, se ei ollut mikään ongelma. Tällainen koulutustapa ja pitkäjänteinen työ, jota Nikan kanssa ollaan tehty, vie toki enemmän aikaa, mutta on mielestäni turvallisempi ratkaisu sekä hevosen, että etenkin ratsastajan kannalta.

Jos en tietäisi paremmin niin en kyllä uskoisi, että tuon hevosen selässä oltiin videolla ensimmäistä kertaa ikinä!


3 kommenttia:

  1. Hienosti meni! Huolella valmisteltu on jo puoliksi tehty. Toimitko itse aina stunttikuskina vai ratsastaako kouluttaja itse jatkossa? Mekin harjoiteltiin tänään jakkaran vierelle tuloa että ei tarvitse itse lähteä jakkaran kanssa hevosen perään jos ratsu ei pysykään paikalla. Tai jos maastossa tahtoo vaikka kannon päältä nousta selkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri noin se kyllä on, Nikan kanssa tuntuu, että tuossa oli oikeastaan jo yli puolet valmiina, sillä se on koko ajan ollut hyvin itsevarma ja viestittänyt "Juu, minä osaan jo!" :'D Käyn katsomassa Nikaa vain kerran viikossa välimatkan vuoksi, joten kouluttaja ehtii aina pari kolme kertaa tekemään itse siinä välissä :) Näinkin videon, hyvää työtä Alin kanssa!

      Poista
  2. Ihan super!! En olisi kyllä ikinä uskonut hevosen ensimmäiseksi kerraksi, jos olisin pelkän videon jossain nähnyt! Tosi hyvää työtä olette tehneet ja huolella:)!

    VastaaPoista